Ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille kielletään

Uuden vuoden tinat tulevat kielletyiksi ensi vuoden maaliskuussa. Hyvä niin sillä ne ovat ympäristömyrkky jonka moni on käytön jälkeen "hävittänyt" sekajätteenä.

Lähitulevaisuudessa tullaan kieltämään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille, ja niiden käyttö yksityishenkilöiltä. Saattaa olla, että asiaa koskeva laki hyväksytään vielä nykyisen eduskunnan aikana.

Jatkossa sitten yksityishenkilö saa paukutella vain erityisluvalla. Ilotulittaminen siirtyy siis ammattilaisten hommaksi, ja hyvä niin – sitä mieltä minä olen. Nuorukaisena olisin varmastikin ollut eri mieltä – heh.

Kun sitten edetään vielä pidemmälle niin ilotulitteet Suomessa kielletään täysin. Sen jälkeen edes alan ammattilaiset eivät saa tulituksia täällä järjestää vaan niitä pitää lähteä katselemaan maihin joissa moinen saastuttaminen vielä on sallittua – tai sitten pitää tyytyä katsomaan ja kuuntelemaan ilotulitusta virtuaalisesti, tai lisätyn todellisuuden avulla – se on tulevaisuutta. Hyvä!

JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu