Mikromuovit ravintonamme?

Tuoreen tutkimuksen mukaan pullovesiä käyttävät saavat elimistöönsä runsaasti mikromuoveja. Asiasta kerrottiin ainakin YLEn Aamu TV:ssä tänään.

Todennäköistä on, että mikromuoveja saamme elimistöömme me kaikki erilaisten pullotettujen juomien käyttäjät. Nähtävästi nimittäin mikromuovien lähde pulletetuissa juomavesissä on pullon kovamuovinen korkki. Tuolla perusteella voisi olettaa, että olipa puollossa sitten vettä, limsaa, tai viinaa, niin kovamuovinen korkki aiheuttaa sen, että tuotetta juomalla elimistöönsä saa mikromuoveja.

Onneksi mikromuovit eivät nykytietämyksen mukaan kuitenkaan imeydy elimistöön lainkaan vaan päätyvät luonnollista reittiä suoliston läpi vesistöihin – joissa se on ongelma. Toki tuossa suhteessa ongelmia tulee paljon muitakin reittejä.

Yksi merkittävä mikromuovien vesistöihin päätymisen lähde lienevät fleecekankaat. Unohtaa ei sovi, että noita mikromuoveja on myös mm. suihkugeeleissä, huulipunissa, kasvovoiteissa, ja sen sellaisissa tuotteissa. Siis kaikkialla.

Ovatko mikromuovit sitten loppujen lopuksi kuinka vaarallisia. Tutkimuksen mukaan esim. ahvenen poikaset syövät mieluummin mikromuovia kuin planktonia. Mihin se sitten voi johtaa?

Väistämättä mieleeni hiipii ajatus siitä, että kuinka vaarallisia partikkeleita mikromuovit loppujen lopuksi ovat? Nykypäivänä kun muovi on "osa jokapäiväistä leipäämme". Ftalaatit eivät liene sen toivotumpi osa ruokavaliota?

Ftalatteja syötämme kuitenkin joka päivä lapsillemme muovirasioihin pakattujen mikroruokien ohessa – miksi?

Nykypäivänä jokainen valistunut kansalainen tietää mikromuovien ja ftalaattejen haitalliset vaikutukset. Kuitenkin niitä yhä käytetään, jopa lisääntyvässä määrin. Johtuuko se sitten välinpitämättömyydestä vaiko ennenminkin siitä, että vähemmistöä kansalaisista voidaan pitää riittävän valistuneina?

JuhaniVehmaskangas

"perushullu professori"(?) mielipiteeni ovat kummallisia. <a href="http://www.vehmaskangas.fi" title="http://www.vehmaskangas.fi">http://www.vehmaskangas.fi</a> <a href="mailto:jussinposti@dlc.fi">jussinposti@dlc.fi</a>, p.045-2345936

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu