Hyvä tietää minusta – vai onko?

Tykkään kirjoittaa blogia. Niin puheenvuoroon kuin vapaavuoroonkin. Kaikki lukijat eivät pidä minusta – sen tiedän, hyvin minä tiedän sen!

Tässä taannoin MOT-ohjelmassa käsiteltiin toimeentulotukea. Tuon jälkeen kirjoitin asiasta muutamaan lehteen. Kirjoitus alla:

MOT – Kelan virheet

Ylen MOT-ohjelmassa (15.2.) perehdyttiin pinnallisesti toimeentulotukea koskeviin Kelassa tehtyihin virheisiin.
Yksi syy virheisiin on Kelan lainvastainen ohjeistus. Toinen on se, että ihmiset Suomessa luottavat viranomaisiin.

Olen itse toiminut toimeentulotukiasioiden piirissä vuodesta 1995. Vuoteen 2016 saakka toimin valtakunnallisesti tukea saavien asiamiehenä.
Nykyisin olen itsekin toimeentulotuen saaja.  Olen siis monia omiani sekä muidenkin juttuja oikeudessa voittanut ”köyhä”.

Yksi syy siihen, että virheitä tehdään, seurauksena toimeentulotuen alikäyttö, on sanktioiden puute. Virkarikoksista ei rangaista – miksi ei?
Niistä ei rangaista koska: a)poliisi ei tutki, b)jos poliisi tutkiikin niin syyttäjä ei syytä. Kuka ttt-tuen saaja lähtisi omalla kustannuksella oikeuteen?

Miksi syyttäjä ei sitten vie rikoksia oikeuteen? No siksi, että niistä seuraisi korkeintaan sakkorangaistus. Hyvä niin?
Jospa sovellettaisiin samaa kaikkiin rikoksiin: ei syytteitä, ei sakkoja, jos seurauksena olisi korkeintaan sakkorangaistus. (=> aina vankeutta!)

Oikeuteen ei siis haluta lähteä, ketään syyttämään. Tehdään siis kantelu josta seuraa jopa moite. Miksi laillisuusvalvoja syytteen nostaisi?
Aivan – ”miksi syytteen nostaisi”? Laillisuusvalvonnasta on todettu: jos virkarikoksista aina seuraisi rangaistus niin mistä saataisiin päätöksentekijöitä?

Tiedän toki, että yksi syy virheisiin ovat Kelan ohjeet. Niitä on työntekijöiden noudatettava. Miksi on pakko rikkoa lakia?
Kelan eräs huono käytäntö on, että päätökset tekee ”KELA” kun niiden tekijänä pitäisi olla oikea ihminen. Mistä tuo johtuu?

Eräs keino saada virheet vähenemään olisi kaksiasteinen päätöksenteko. Sihteerit tms. tekisivät alustavat päätökset selvistä asioista.
Toisen asteen virkavastuinen henkilö, joka oikeuskäytännönkin tuntisi, tekisi sitten lopullisen päätöksen nimellään/tunnisteellaan allekirjoittaen.

Minun on vielä lopuksi pakko ihmetellä sitä, että miksi perustoimeentulotukipäätöksen tekeminen vie keskimäärin 30 minuuttia?
Väitän laajan kokemukseni perusteella, että tuollaisen päätöksen pystyy kaltaiseni henkilö tekemään varttitunnissa, yleensä allekin.

 

Juhani Vehmaskangas
tt-tuen asiantuntija

Pori, p. 045 2345936


 

Jossain välissä olin pitkään kirjoittamatta mitään mihinkään – hulluus (lue: masennus) siihen vaikutti, mielestäni.

Teen tähän nyt linkkilistan blogikirjoituksistani jotka lukemalla saa minussa jonkinlaisen, ehkä kummallisen, käsityksen.

Jokainen meistä on… omanlaisensa. Hyvä niin, mutta väkivaltaa, minkäänlaista, minä en koskaan hyväksy!
(allekirjoitus alla on linkki kotisivulleni)

 

0
JuhaniVehmaskangas
Sitoutumaton Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu