Ihmisten hämäränäkökyky heikentynyt. Vai onko kyse rutiinista? Auttaako mustikka?

Monilla on virheellinen tapa toimia rappukäytävissä!

Asun itse kerrostalossa. Kuten niin moni muukin suomalainen. Uusissa kerrostaloissa on uutta tekniikkaa jolla pyritään mm. säästämään energiaa. Yksi tuollainen energiaa säästävä laajasti uusissa kerrostaloissa käytössä oleva sovellus on käytävien valaistuksen ohjaus. Valot syttyvät ja sammuvat automaattisesti kun käytävillä liikutaan. Hämäräkytkimien avulla pidetään huoli siitä, että valoisaan aikaan valoja ei turhaan sytytetä.

Asuuko vanhemmissa kerrostaloissa sitten huonommin näkeviä ihmisiä? Vai onko kyse rutiinista kun valtaosa ihmisistä kuitenkin toimiin siten, että aina kun mennään rappukäytävään niin rutiininomaisesti napsautetaan valot päälle. Väitän, että normaalin näkökyvyn omaava ihminen pystyy käytävillä liikkumaan turvallisesti vielä melko hämärässäkin. Miksi ne valot pitää aina räpätä päälle. Miksi energiaa ei säästetä? 

Onko ihmisten hämäränäkökyky huonontunut. Auttaisiko asiaa jos syötäisiin enemmän mustikkaa. Yleinen käsitys on, että mustikka parantaa näkökykyä. Pidän jossain määrin itseäni syyllisenä tuohon luuloon. Mustikka kyllä tutkitusti parantaa näkökykyä, mutta vain hämäränäkökykyä. Mustikan vaikutus hämäränäkökykyyn on voimakkaimmillaan noin kaksi tuntia siitä kun mustikkaa on nautittu.
”Seuraavaksi vahvin näyttö on mustikan vaikutuksesta silmäterveyteen (hämäränäkö, iän tuomat silmäongelmat), joka perustuu pitkälti mustikan antosyaanivalmisteilla tehtyihin kliinisiin tutkimuksiin.”

Kun ihmiset kytkisivät käytäviin valot vain kun valoille on todellinen tarve niin se säästäisi energiaa ja vähentäisi siten myös CO2 -päästöjä!

JuhaniVehmaskangas

"perushullu professori"(?) mielipiteeni ovat kummallisia. <a href="http://www.vehmaskangas.fi" title="http://www.vehmaskangas.fi">http://www.vehmaskangas.fi</a> <a href="mailto:jussinposti@dlc.fi">jussinposti@dlc.fi</a>, p.045-2345936

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu