Kolmekymmentä vuotta sitten – muistelua: missä tuli käytyä – mitä tehtyä? (kummallisten(?) kuvien kera)

Tuolloin ei ollut vielä hajuakaan €uroista. Silloin kävin Kreikassa. Kalimera, kalispera, – se oli kallis reissu!

Tutustuin jopa paikalliseen poliisiin. Ei ollut kovin ystävällinen. ”Matkamuiston” sain 😉 (?).

Mutta tässä taannoin löytyi… (huonoimmat kuvasin, jonkin verran enemmän niitä on).

Tuon pidemmällä en itse asiassa ole koskaan käynytkään. Viimeisin ulkomaanreissuni on ollut Ruotsiin v.2011. Tuolloisen naisystäväni kanssa. Hänen poikansa oli erään suuren ruotsalaisfirman johtaja (perhe oli ruotsinkielinen) ja saimme vapaasti asua hänen omistamassaan yksiössä, Tukholman keskustan tuntumassa. Tuolloin oli tammikuu. Hämmästelin eniten ruotsalaista ”jätehuoltoa”, kuvasin sitä paljon.

in

Tuo Ruotsinreissu on ainoa kerta kun olen kulkenut med tunnelbanan. Enimmäkseen Tukholmassa (jossa asustelimme) liikuimme kävellen, ja jonkin verran linja-autolla. Se oli ihan kiva, että ei tarvinnut kättä nostaa kun bussi pysähtyi aina joka pysäkille. Tuli mieleeni: voi jettä sitä taksien määrää!

Asuimme tuon naisystäväni kanssa tuolloin Suomessa Tampereella. Ruotsissa kävimme siis vain kyläilemässä hänen poikansa luona. Se on muuten ainut kerta kun olen käynyt kiinalaisessa ja syönyt puikoilla – onnistui vaikka käteni oli kantositeessä.

Välillä naisystäväni aina tuumasi bussin tullessa, että heilautanpa kättä niin kuski tietää, että olemme Suomesta. Ruotsi on muuten ensimmäinen maa jossa olen käynyt ”lepohuoneessa”, jos ymmärrätte mitä tarkoitan?

POSTIMERKKEILYÄ?

Moniko on kerännyt postimerkkejä? Minä joskus keräsin, mutta vain suomalaisia. Kuva alla ei siis liity postimerkkeilyyn, vaikka kuvassa yksi merkki onkin.

Aikoinaan toimin (elektroniikan) maahantuojana. Tilaukset ja tiedustelut tehtiin tuohon aikaan yleensä kirjeitse. Vastaukset saapuivat hienolle silkkipaperille painettuina. Asia Busines oli mielenkiintoinen lehti! Minulla on vielä jäljellä joitakin pikkujuttuja joita tuolloin toin suuressa määrin maahan. Sammakkopuhelinkin löytyy. Se harmittaa, että läpinäkyvä ”kännykkä” tippui veteen ja rikkoitui aikoinaan :-/
– itse asiassa se ei ollut kovin paljoa Nokia 101 -mallia suurempi.

Tuon kuvan postimerkin löysin kun etsin tuon aikaisia kirjeitä, tai itse asiassa olen säästänyt pääosin kirjekuoret. Nyt en niitä löytänyt. Ajatukseni oli alunperin laitaa kuva Korean, sekä Malesian, postimerkistä, miksi Malesian, en tiedä. Japanista sai muuten liikelahjana jouluksi aina hienot isot seinäkalenterit – olisi pitänyt nekin säästää.

Tuolloin; 1980 -luvun lopulla, olin ”nuori ja hullu”. Enää en ole nuori :-/

+1
JuhaniVehmaskangas
Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu