Merkkipäivä!

Tänään on merkkipäivä – minulla. Aiemmin asian suhteen eräät erehtyivät. Syy erehdyksseen oli osin minussa, sen myönnän. Tämäkin teksti tulee julki noin 08:08. Päätelkää siitä, että olen syntynyt 8.8.

Artikkelikuvassa on kauramaitoa. Suosittelen sitä maidon korvaajaksi kaikille. Ainakin ruokajuomana. Omasta mielestäni tuo S-liikkeen merkki on huomattavasti parempaa.

Kiinalaisen riisin sijaan suosittelen käyttämään kotimaista ohraa. Ohravelli/puuro on parempaakin kuin riisistä tehty. Ohrattokin on risottoa parempaa.

Voisiko Karjalanpiirakoihin käyttää ohraa – miten oli alunperin? Entä maksalaatikkoon, jne.?

Synttärilahjaksi teetin itselleni paidan. Olen sinkku, mahdottomine vaatimuksineni.

Synttäripäivän haaste: aseta seuraavan julkaisusi ajankohta syntymäpäiväsi mukaan.

0
JuhaniVehmaskangas
Sitoutumaton Pori

Olen "merkillisten tilanteiden mies" (poliisi niin todennut).
Syynä tuohon jossain määrin pidän sitä, että minulla on suuret silmät ja isot korvat - tarkoitan, että näen ja kuulen asioita jotka monilta muilta jäävät huomaamatta. Olen mielestäni jonkinlainen oikeusturva-aktivisti, perusoikeuksien puolustaja. Entinen heikompien auttaja, siitä kiitos Sonjalle.

Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja minä olen. Toki vaikutan jossain määrin yhä - ehkä sopivasti, joskus liikaa... mutku...

Lempinimet: ”proffa” ja ”kekkonen”.
ex. "perushullu professori".

p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi
Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu