Eriarvoisuus on ideologinen ja poliittinen valinta, kirjoittaa Thomas Piketty
Thomas Piketty, Pääoma ja ideologia.
Suomentaneet Saana Rusi ja Maarit Tillman-Leino.
Sisällön tarkistanut Markus Jäntti.
Rankankielinen alkuteos Capital et idéologie. (2019)
Kansi: Tiia Javanainen, Purotie Design.
Into Kustannus Oy, 2024.
Kansainvälisten taloustieteilijöiden kirjoja suomennetaan harvakseen, joten ne kaikki ehtii halutessaan lukea. Äskettäin suomeksi julkaistu ranskalaisen ekonomistin Thomas Pikettyn Pääoma ja ideologia, huikeat 877 sivua, on kevään merkkitapaus. Pikettyn teoksen jouheva suomennos tuo hänen ajatuksensa laajemman lukijakunnan ulottuville.
Alkuperäisteos ilmestyi ranskaksi vuonna 2019. Useat taloustieteilijät, historioitsijat ja muiden alojen yhteiskuntatieteilijät laativat siitä tuoreeltaan kirjaesittelyjä ja arvioita. Hyvä niin, koska teos hyödyntää oleellisesti taloustieteen oppien ja analyysien lisäksi myös historiaa ja muita tieteenaloja. Keskustelua syntyi ainakin akateemisissa piireissä. Suomennettua opusta lukiessa on hyvä tilaisuus tutustua 2019 virinneeseen keskusteluun ja kirjoituksiin. Varsinkin teoksen historiallinen, empiiriseen aineistoon perustuva analyysi sai arvioissa tunnustusta. Vuolas teksti tarjoa mahdollisuuksia myös yksityiskohtiin menevään kritiikkiin[i]. Lukiessa on silti tarpeen pyrkiä näkemään ”metsä puilta”. Teos koostuu pitkästä johdannosta ja neljästä laajasta luvusta, jotka ovat Eriarvoisuuden historia, Orja- ja siirtomaayhteiskunnat, 1900-luvun suuri murros, Uusia näkökulmia poliittisen konfliktin ulottuvuuksiin.
Pikettyltä 2013 ilmestynyt teos Pääoma 2000 -luvulla sai maailmanlaajuista huomiota. Pääoma ja ideologia on itsenäinen teos, mutta sen sisäistämistä auttaa, jos tuntee myös Pääoma 2000 -luvulla teoksen. Sekin paneutuu eriarvoisuuden syntyyn ja kehitykseen tarkastelemalla pääoman kasautumista pitkän historiallisen aineiston avulla.
Pääoma ja ideologia -teos käsittelee eriarvoisuuden muotoutumista ja eriarvoisuutta ylläpitäviä rakenteita sekä syitä globaalisti.[ii] Sosioekonomista eriarvoisuutta tutkitaan etenkin ideologisena ja poliittisena valintana, eikä pelkästään taloudellisena ilmiönä. Historiallinen tarkastelu alkaa varhaisimmissa aineistoissa 1300-luvun lopulta. Tarkastelu kattaa maita, joiden poliittiset ja ideologiset järjestelmät poikkeavat toisistaan. Ranskan lisäksi kirjassa arvioidaan Euroopassa erityisesti Britanniaa, Saksaa, Italiaa ja Ruotsia. Yhdysvallat on luonnollisesti mukana. Intia, demokraattinen valtio, on vahvasti esillä. Huomiota saavat myös autoritaariset valtiot kuten Kiina ja Venäjä. Venäjää koskeva arvio ei luonnollisesti yllä helmikuuhun 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Mukana on myös Brasilia ja eräitä Afrikan maita. Kohteena on myös Lähi-Itä, jota Piketty pitää maailman eriarvoisimpana alueena.
Historiasta poimittujen esimerkkien avulla Piketty pyrkii osoittamaan, että räikeää eriarvoisuutta voidaan poistaa oikeanlaisella politiikalla, kunhan ongelma on ensin tunnistettu. Useassa kohdassa Piketty korostaa progressiivisen tuloveron tärkeyttä. Progressiivinen verotus on länsimaissa tuttua, ja sehän tasaa myös tuloeroja. Progressiivisen varallisuusveron hän näkee keinoksi tasoittaa varallisuuseroja.
Vallitsevien tulo- ja varallisuuserojen lisäksi Piketty löytää useista maista, myös Yhdysvalloista ja Ranskasta, koulutuksellista eriarvoisuutta. Epäkohtaan on kiistatta tärkeä puuttua niissäkin maissa, joissa koulutusjärjestelmän perusrakenne ja mahdollisuudet opiskeluun näyttävät muodollisesti tasa-arvoisilta. Piketty kirjoittaa melko paljon Intiasta. Koulutuksen eriarvoisuuden vähentämiseksi Intiassa käytettiin heikommassa asemassa olevia suosivia kiintiöitä. Tämä on Pikettyn mukaan hyvä esimerkki siitä, että eriarvoisuuden vähentämiseksi löydetään keinoja kunhan siihen on poliittista tahtoa.
Piketty analysoi historiaa pääoman, ideologian ja eriarvoisuuden näkökulmasta. Hän toistaa useassa kohdassa kolme päätelmäänsä. Nämä ovat: 1. historiasta voi oppia; 2. historian kehityskulku ei ole ennalta määrätty, vaan toisenlaisella politiikalla ja päätöksillä kehityskulku olisi ollut toisenlainen; 3. eriarvoisuus on mitä suurimassa määrin ideologinen ja poliittinen kysymys.
Useiden maiden historiallisen läpikäynnin jälkeen Piketty päätyy toteamaan, että yhdessäkään niistä ei ole pystytty ratkaisemaan eriarvoisuuden ongelmaa. Tämä koskee myös Ruotsia, joka sentään edustaa globaalissa vertailussa taloudellisesti tasa-arvoisimpia maita kuten muutkin Pohjoismaat. Lopuksi Piketty esittää useita ehdotuksia, joilla tulo- ja varallisuuseroja voitaisiin tasoittaa sekä muutoinkin vahvistaa sosioekonomista tasa-arvoa. Piketty kuvaa kaavailemaansa ideologista ja poliittista lähestymistapaa osallistavaksi sosialismiksi. Ohjelmallinen haaste on iso, kun eriarvoisuusongelman haluaa ratkaista globaalisti, eikä ainoastaan yhden maan sisäisenä ongelmana. Pikettyn ohjelman laajamittainen toteuttaminen ei onnistu ilman ylikansallisia päätöksiä.
Piketty ehdottaa teollistuneissa länsimaissa uudistuksia siihen yhteiskuntamalliin, jota Piketty sanoo sosiaalidemokraattiseksi yhteiskunnaksi. Tällaista edustaa mm. Ruotsi. Suomessa puhutaan usein pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Tämä malli voitaneen lukea Pikettyn tarkoittamiin ”sosiaalidemokraattisiin yhteiskuntiin”, vaikka sen rakentamisessa Suomessa ovat ansioituneet sosialidemokraattien lisäksi muu vasemmisto, keskusta ja myös oikeisto. Hän näkee sosiaalidemokraattisten yhteiskuntien epäonnistuneen siinä, että 1980-luvulla tulo- ja varallisuuserot alkoivat kasvaa. Ainakaan eriarvoisuutta ei saatu tehokkaasti vähennettyä.
Eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävien ehdotusten esille nostaminen kirjan lopussa on arvokasta. Ehdotukset perustuvat lähinnä historialliseen analyysiin. Nykyisin poliittisessa päätöksenteossa peräänkuulutetaan jatkuvasti luotettavia vaikutusarvioita. Joidenkin Pikettyn ehdotusten toteuttaminen edellyttäisi perustusulain muuttamista. Piketty kuitenkin katsoo, että myös perustuslakeja voidaan muuttaa, kuten historia osoittaa. Osa uudistuksista mitä ilmeisimmin edellyttäisi myös EU-tason päätöksentekorakenteiden ja -menettelyjen muuttamista ja uudenlaista globaalia sopimus- tai päätöksentekojärjestelmää.
Olen avoin kirjassa esitetyille ajatuksille, mutta samalla kriittinen useiden polittiikkasuositusten vaikutusten ja toteuttamismahdollisuuksien suhteen. Teos nostaa voimakkaasti ja hyvin laajasti esille eriarvoisuusnäkökulman. Teos tarkastelee eriarvoisuutta etenkin tulo- ja varallisuuserojen kärjistymisen kautta ja pohtii siihen ratkaisuja. Samalla sivuosaan jäävät pääomanmuodostus, vaurauden luominen, investoinnit, yrittäjyys, tuottavuus, talouskasvu ja useat muut talouden ilmiöt ja taloudellisen toiminnan ulottuvuudet. Vaikka tahtoa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen ja tasa-arvon parantamiseen on, alkavat väestön ikääntymisen aiheuttamat paineet julkisille taloudelle rajoittaa hyvien aikeiden toteuttamista entisin keinoin. Myös käytetyillä keinoilla, kuten verotuksella, voidaan nähdä yleisesti ottaen muitakin tavoitteita kuin tulo- ja varallisuuserojen tasaaminen. Sen lisäksi taloudellisen menestyksen seurauksina ilmenevät tulo- ja varallisuuserot eivät ole hallittavissa yksinomaan kansakunnan ideologialla eikä ennakoivasti parlamentin säätämillä laeilla.
Kokoava näkökulma ehdotuksista löytyy ehkä siitä, että hyvä talouskasvu ja tasainen tulonjako voivat toteutua yhdessä. Tasainen tulonjako voi jopa avittaa talouskasvua. Piketty toteaa (s.13), että ”talouden kehitys ja inhimillinen edistys kumpuavat tasa-arvosta ja koulutuksesta, eivät eriarvoisuuden ja omistuksen varjelusta vakauden nimissä”.
Piketty ei sano asioita lyhyesti. Suureen sivumäärään mahtuu paljon tietoa eriarvoisuusregiimeistä ja niiden historiasta. Tyyli muistuttaa osin pitkää persoonallista luentoa. Tavoitteiden ja asioiden merkityksiä ja tarkennuksia putkahtelee esiin usein. Asioita kerrataan ja kirjoittajan keskeisinä pitämiä asioita painotetaan useammassa kohdassa. Auttaahan se toki lukijaakin mieltämään ja hallitsemaan laajaa kokonaisuutta. Kirjan sanoma ei välttämättä heti jäsenny lukijalle. Taloustieteen nobelisti Paul Krugman totesi omassa arviossaan New York Timesissa, että teoksen lopussa hän ei ole varma, mikä kirjan sanoma on[iii].
Lukiessa opin uutta menneiden vuosisatojen historiasta pääoman ja eriarvoisuuden kannalta katsottuna. Kiehtovana pidin myös uudemman historian käsittelyä. Se kattaa mm. poliittisten jakolinjojen murtumisen Euroopassa ja poliittisten jakolinjojen epävakauden. Kun Piketty esittää huolensa korkeakoulutettujen liian pienestä osuudesta, ollaan tekemisissä Suomessakin tutun ongelman kanssa. Maahanmuutto ja maahanmuuttokysymysten politisoituminen ovat edelleen ajankohtaisia teemoja. Piketty sisällyttää tasa-arvoisuuden vaatimuksia myös toimiin, joilla ilmaston lämpenemistä rajoitetaan.
Piketty argumentoi historialliseen analyysiin tukeutuen mm, että eriarvoisuus ei ole koskaan luonnollinen asiantila: se on aina poliittinen ja ideologinen valinta (s. 316). Mutta halutaanko ja voidaanko sosioekonomisen eriarvoisuuden kasvua rajoittaa hyvällä ideologialla ja politiikalla? Miten suuri eriarvoisuus yhteiskunnassa on oikeutettua ja perustelua? Kirja ei pyri antamaan yleispäteviä vastauksia näihin tärkeisiin kysymyksiin. Silti se tarjoaa viljalti taustatietoa ratkaisujen pohtimiseen ideologisesta ja poliittisesta näkökulmasta sekä kansallisesti että globaalisti.
AIHEESEEN LIITTYVÄÄ
Juhana Vartiainen, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2020
Risto Heiskala, Tiede ja Edistys, 1-2/2022
Paul Krugman, New York Times, March 8, 2020
Matti Tuomala, Piketty hahmottelee 2000-luvun sosiaalidemokratiaa. T & E 1-2 | 2022
[i] Katso esimerkiksi Juhana Vartiainen, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2020 ja Risto Heiskala, Tiede ja Edistys, 1-2/2022
[ii] Teoksen sivulla 21 todetaan kirjassa käytetyistä lähteistä: Tämä kirja perustuu kahdenlaisiin historiallisiin lähteisiin: yhtäältä lähteisiin, joiden välityksellä voidaan mitata eriarvoisuuden kehitystä historiallisesti, vertailevasta ja moniulotteisesta näkökulmasta (tulot, palkat, varallisuus, koulutus, sukupuoli, ikä, ammatti, syntyperä, uskonto, etnisyys, asema) ja toisaalta lähteisiin, joiden välityksellä voidaan tarkastella ideologioiden kehitystä, poliittisia vakaumuksia ja käsityksiä eriarvoisuudesta sekä niistä taloudellisista, yhteiskunnallisista ja poliittisista instituutioista, jotka luovat ja pitävät yllä eriarvoisuutta.
[iii] ”In the end, I’m not even sure what the book’s message is”. Paul Grugman, New York Times, March 8, 2020.
Kiitos paneutuneesta teosesittelystä. En ole vielä ehtinyt kahlata kirjaa läpi, mutta toteaisin aiemman Piketty-tuntemukseni ja eräiden muidenkin arvioiden pohjalta, että en yhdy hänen näkemykseensä, jonka esität muodossa:
”Piketty argumentoi historialliseen analyysiin tukeutuen mm, että eriarvoisuus ei ole koskaan luonnollinen asiantila: se on aina poliittinen ja ideologinen valinta (s. 316).”
Pikemminkin asia on päinvastoin: ilman poliittista vaikuttamista ja ohjailua elämänmeno on melkoista sosialidarwinistista kaikkien sotaa kaikkia vastaan.
Vanha, ehkä jossain määrin sisältömääritteensä suhteen haalistunut palmelainen teesi ”politiikka on tahdon asia”, kuvaa olennaisesti paremmin, ”luonnon tilaa” mielekkäällä ja realistisella, tavoitteistaan tietoisella tavalla muuttavan toiminnan luonnetta.
YLEn Arkistossa on useampiakin tallenteita kevään aikana käydyistä Pikettyn uutuuskirjaa käsitelleistä keskusteluista. Aamutelevision 12-minuuttisessa klipissä Paul Lillrank ja Heikki Patomäki avaavat aika etevästi teoksen sisältöä tässä: https://areena.yle.fi/1-2295816
Ilmoita asiaton viesti
Tiivistin blogini otsikoksi teoksen runsaasta aineistosta yhden Thomas Pikettyn toteamuksen. Hyvällä politiikalla ja valinnoilla tasa-arvoa voidaan monin tavoin edistää ja vastaavasti huonolla politiikalla pitää yllä eriarvoisuutta tai heikentää tilannetta.
Ilmoita asiaton viesti
Myös tämä kahteen Pikettyn teokseen liittyvä Antti Kuosmasen pohdiskelu kannattaa lukea.
Thomas Piketty ja demokratioiden heikkoudet
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttikuosmanen/thomas-piketty-ja-demokratioiden-heikkoudet/
Ilmoita asiaton viesti
Kuulostaa lukemisen, ainakin tukevan katsastelun arvoiselta kirjalta. Täytyy panna tilaukseen.
Toteattte ”Piketty kirjoittaa melko paljon Intiasta. Koulutuksen eriarvoisuuden vähentämiseksi Intiassa käytettiin heikommassa asemassa olevia suosivia kiintiöitä. Tämä on Pikettyn mukaan hyvä esimerkki siitä, että eriarvoisuuden vähentämiseksi löydetään keinoja kunhan siihen on poliittista tahtoa.”
Näin varmasti on. Mutta mutta… se haastaa meritokraattisen ajattelun ytimen.
– kasvatustieteilijätkään eivät taida hirveämmin innostua ajatuksesta a) koulutuksen ja b) koulutusvalintojen määräytymisestä sosiaalisen eriarvoisuus-strategian tarpeista ja määräyksistä.
*** ****
Esittelynne toi mieleen teoksen Wahlroosin teoksen Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25176-7.
Mielestäni se on oivallinen kuvaus siitä, miten hyvin toimiva markkinatalous tarvitsee syntyäkseen demokraattisen yhteiskunnan.
– Kiina ja Vietnam tietysti näkemystä haastavat.
*** **** *****
Mitä taas tulee sosiaalisen eriarvoisuuden purkamiseen sekä sosiaalisen perimän ylisukupolvittaiseen siirtymiseen, siihen ei kyetä puuttumaan kuin yhdellä tapaa.
– perheen asema lasten sosialisaatioympäristönä on täydellisesti ehkäistävä.
Ilmoita asiaton viesti
Sosiaalidemokraattinen talousohjelma on yhtä tuhoisa utopia kuin marxismi. Ruotsin malli, saati muiden Pohjoismaiden, ei ole esimerkki Pikettyn mallista.
Ilmoita asiaton viesti
Thomas Piketty esittää teoksensa luvussa 17 ja sen 19 alakohdassa (s.701-) näkemyksensä siitä, mitä uudistuksia olisi toteutettava eriarvoisuuskehityksen kääntämiseksi parempaan suuntaan. Nekään yhteiskunnat, joista hän laajassa mielessä käyttää termiä sosiaalidemokraattiset yhteiskunnat, eivät ole eriarvoisuuden vähentämisessä riittävän hyvin onnistuneet. Useissa teosta jo 2020 koskevissa kommenteissa kiinnitettiin huomiota progressiivisen verotuksen voimallisempaan käyttöön tulo- ja varallisuuserojen tasoittamisessa, mutta Pikettyn ehdotukset ja ideat kattavat toki paljon muutakin.
Ilmoita asiaton viesti
”Useissa teosta jo 2020 koskevissa kommenteissa kiinnitettiin huomiota progressiivisen verotuksen voimallisempaan käyttöön.”
Kuten sanottu, talouden kannalta tuhoisa tie ainakin progression jo ollessa globaalisti ylimmissä desiileissä (verrattuna muihin maihin siis).
Ilmoita asiaton viesti
Liityn tässä niihin kommentoijiin, jotka kommentoimme kirjaa lukematta. Kirjan esittely on hieno ja herättää muutamia ajatuksia. Nykyään on tapana kommunikoida kirjojen avulla ja myös some-keskusteluissa ja uutisissakin esittää käsitteitä, joita ei ole täysin avattu. Kuten käsite eriarvoisuus. Mitä se tarkoittaa, miksi tuollaista käsitettä käytetään ja mihin sitä tarvitaan? Käsitykseni mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvonsa ja ihmisinä lajinmukaisesti käsitämme muittenkin ihmisten olevan arvokkaita ihmisiä, kuten me itsekin. Olen joskus vuosia sitten saanut lehteen mielipiteenäni, että tasa-arvon sijaan pitäisi pyrkiä hyvään elämänlaatuun. Kun summaamme käsitteitä eriarvoisuus ja tasa-arvo, joita käytetään sujuvasti selittämättä kuin itsestään selvästi, voitaisiin päätyä käsitteeseen ihmisarvo. Emme saa ihmisistä sellaista yhtenäistä laumaa, joka käsittäisi sekä tasa-arvon että eriarvoisuuden poistamisen. Sellainen lauma olisi kuin nautakarjaa. Monien pyhien kirjojen antama käsitys ihmisestä on erilainen, se on käsitys, jossa ihminen lähtökohtaisesti on hierarkkinen. Miten ihmisen hierarkkista asemaa ja tilanteita voitaisiin selittää ja kuvata? Sanalla ihmisarvo mielestäni edelleen. Kun puhutaan globaalista taloudesta, saattaa pohjoismainen hyvinvointi malli nousta eräiden tarkkailijoitten silmätikuksi uutuudellaan ja erilaisuudellaan. Näissä talouksissa toteutetaan käsitystä ihmisen hyvästä elämänlaadusta. Silti ihmiset näissä maissa elävät omassa taloudellisessa ja kulttuuri-sosiaalisessa piirissään, jossa näitten piirien kohtaamista ei pidetä kummoisena asiana. On mahdollista, että tämä talousajattelu ei ole kaikissa maissa yhtä sujuvaa kanssakäymistä ja herättää pelkoja ihmisissä se, että toimitaan eri yhteiskuntaluokkien välillä eriarvoistamatta ja tasa-arvoisesti. Siksi blogistin kirja-arviossa tuodaan esille kyseisen teoksen näihin käsitteisiin kohdistuvaa ihmettelyä, kenties. Jospa yhteiskuntamalli, jossa onnistutaan tuottamaan ihmisarvoista elämää eri talous- ja kulttuuripiirien ihmisille, on vielä niin uuden uutukainen, että se ei ole vielä saavuttanut talousmallien tuottajien piirissä täyttä ymmärrystä vielä (täyttä hyväksyntää?) Mielestäni nyt jo 2000-tuhatluvulla elämänarvojen hierarkiassa käsitettä ihmisarvo ja ihmisarvoinen elämä ei voida enää sivuuttaa. Käsitykseni perustuu siihen, että kouluopetus kansantasolla on jo niin vahvasti tuotettua, että oppinutta ihmistä ei pidä ja on vaikea nujertaa. Eikä pidäkään nujertaa.
Ilmoita asiaton viesti
En malta olla tuomatta tähän kirjoitukseen kommenttini ryhmässä Filosofia Suomessa (Facebook), jossa käsitellään logiikkaa ja sen rajoituksia maapallolla. Kansantalous perustuu täysin miehen ja naisen yhteistoimintaan taloudessa ja suvun jatkamisessa. Monesti talousasian käsittely jäisi polkemaan paikoillaan, jos siinä ei oteta tarpeeksi huomioon myös elämän jatkumista ja tulevaisuuden tekemistä jo nykyään.
Ihmisen ajattelu riittää mainiosti ihmisenä ja ihmisten maailmassa. Jos tulee miettineeksi, että ”ihmisen logiikalla on mahdotonta ymmärtää”, raja ei olekaan logiikassa, vaan siinä, että ei tulla ajatelleeksi logiikkoja olevan useita. Myös ihmisillä on käytössä monia logiikkoja. Tätä ei tavallisesti filosofiassa korosteta, koska asiaan ei ole ehkä riittävästi paneuduttu. Logiikat alkavat avautua kuin Spedelle naisen logiikka, kun miettii erilaisten prosessien perustuvan erilaisille logiikoille. Olemme ihmisinä tavattoman urautuneita (kaavoihin kangistuneet filosofit) siinä, että emme näe logiikkoja olevan useita. Kuitenkin ihan yksinkertaisten esimerkkien avulla voimme tämän ymmärtää. Mies toimii autotallissa erilaisen logiikan varassa kuin nainen tehdessään kotitöitä. Mies saattaa keskittyä auton moottorin vian löytämiseen ja sen korjaamiseen tietyn tai tiettyjen opittujen teknisten toimintojen mukaisesti ja ohjekirjaa seuraten. Nainen tekee oman loogisen ajattelunsa mukaisesti noin kymmentä asiaa kerrallaan jatkaen yhtä asiaa, jättäen kesken jonkin asian, palaten edelliseen asiaan. Miehen ajattelu on keskittynyttä ja miehellä on taipumusta syvälliseen asiaan paneutumiseen. Naisen ajattelu on laaja-alaista ja usein pinnallisempaa. Nainen voi hallita montaa toimialaa, mutta harvoin siinä tapauksessa keskittyy syvällisesti ja perusteellisesti niihin. Siksi ihmislajissa on hyötyä pariskunnasta, jossa on mies ja nainen. Molemmat saavat parina hyötyä toistensa osaamisesta ja erilaisista ajattelutavoista. Nainen saattaa luonnostaan ymmärtää monia loogisia päätelmiä, erilaisia, kun taas mies vielä nykyaikana pitäytyy ajattelussa, että logiikka on logiikkaa ja se on tietynlaista, sitä mitä mies on oppinut. 16.5.2024 Tarja Kaltiomaa
Täten länsimaisessa talousajattelussa, missä on kristilliseen uskontoon nojautuen tuotettu yksiavioisuuden malli, on kehityksessä ja hyvän elämänlaadun tuottamisessa molemmille sukupuolille onnistuttu. Kirjoitan aiheesta kirjoissani Kristillinen filosofia ja Kansantalouden uudet mahdollisuudet.
Ilmoita asiaton viesti