Erilaisuuksien Eurooppa poliittisena yhteisönä – miten tähän on tultu?

Timo Miettinen

 EUROOPPA – Poliittisen yhteisön historia

 Kustannusosakeyhtiö TEOS 2021, 399 sivua

Ulkoasu Dog Design

Kannen kuva

Giorgio Vasari: L’armata  della Lega nella rada di Messina, 1572-1573. Vatikaani, Sala Regia.

Lukukokemus

Hyvälle tietokirjalle on ominaista vankka asiasisältö yhdistyneenä taitavaan kielenkäyttöön.  Tämä pätee myös Timo Miettisen tuoreeseen Eurooppa-teokseen.   Miettinen kuljettaa lukijaansa kronologisesti ajanlaskumme alkuajoista toista maailmansotaa edeltävään aikaan.  Vuoden 1945 jälkeisiä tapahtumia kirjassa ei juurikaan käsitellä.  Miettisen mukaan rajaus on tarkoituksellinen.  Hänen yksi keskeinen väittämänsä onkin, että ” ymmärtääksemme toisen maailmansodan jälkeistä Eurooppa-projektia – ennen kaikkea siinä valittuja institutionaalisia ratkaisuja – meidän on kiinnitettävä huomiotamme ennen kaikkea ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen poliittisen ajattelun ja kuvittelukyvyn murrokseen” (luku 10, Uusi järjestys, s.329). Kirjan johdannossa Miettien pohjustaa aihettaan huolella. EUROOPPA-teoksen näkökulma on filosofinen ja aatehistoriallinen. Hän katsoo aihettaan kolmesta ulottuvuudesta, jotka ovat oikeus, talous ja historia.

Kirjoittajan ote on tasapainoinen. Hän avaa keskeisten aatteellisten ja filosofisten suuntausten sisältöä ja vaikutuksia kirjassaan tiivistetysti. Kirja on yleistajuinen. Samalla filosofisten ja aatehistoriallisten virtausten analysointiin nojaava kirja haastaa hyvin lukijaansa.  Kehityksen taitekohdat tulevat kirjassa esille erityisesti juuri näihin filosofian ja aatehistorian virtauksiin kytkettynä, ei niinkään poliittisten päättäjien toimien kautta. Teos tarjoaa kaikille eurooppalaisesta poliittisesta ja taloudellisesta yhteistyöstä kiinnostuneille pitkän aikavälin historiallisen näkymän aiheeseen.

Teos jakautuu kymmeneen lukuun ja niitä seuraavan epilogiin.  Luettuani kirjasta likimain neljänneksen pääsin ajassa keskiajan Eurooppaan.  Lukuotteeni tiivistyi edelleen seuraavissa luvuissa arvatenkin siksi, että ne taustoittavat lähemmin nykyisen eurooppalaisen poliittisen ja taloudellisen yhteistyön rakenteiden syntyä.  Timo Miettinen kirjoittaa, että ”ajatus vuoteen 1648 paikantuvasta valtion synnystä on keskeinen osa Euroopan poliittista historiaa” (luku 6, Valtion synty, s.184).  On kiintoisaa lukea, miten ajatus Euroopasta poliittisena yhteisönä sitten muotoutuu ja mille periaatteille se rakentuu.

Euroopan unionia on usein sanottu historialliseksi rauhan projektiksi. Mitkä tekijät ja aatevirtaukset Euroopassa sitten ovat rauhaa edistäneet?  Miettinen mainitsee kirjassaan jo 1700-luvulta sen, että valtioiden välisen taloudellisen yhteistyön, ennen kaikkea kaupankäynnin nähtiin olevan mahdollinen rauhan edellytys. Erityisesti hän analysoi asiaa luvussa Talous johtaa rauhaan (luku 7, s.213).  Tässä yhteydessä Miettinen viittaa uudempaan historiaan toteamalla, että ”ajatus taloudellisen yhteistyön ensisijaisuudesta on keskeinen osa toisen maailmansodan jälkeistä eurooppalaista rauhanprojektia” (s.213).  Rauhanpyrkimys nousee vahvasti esille myös teoksen luvussa Historian voimat (luku 8, s.251), jossa esitellään mm. Immanuel Kantin vuonna 1795 julkaisemaa merkittävää kirjoitusta Ikuiseen rauhaan (s. 267).  Tätä osuutta lukiessa on perusteita yhtyä moniin näkemyksiin siitä, että taloudellinen yhteistyö on yksi (paras) rauhan tae.  Samalla kuitenkin nousee mieleen kritiikkiä sen vuoksi, että ”talous johtaa rauhaan” ei yksinään ole mikään mutkaton, riidaton eikä itsestään selvä kehityskulku. Toki kirjassakin otetaan esille myös muita ajattelutapoja rauhan takaamiseksi.

Kirja laittaa miettimään, minkälaisten ajatusten ja ideoiden myötä Euroopan valtioiden välinen yhteistyö on pitkällä aikavälillä rakentunut nykyisen kaltaiseksi.  Timo Miettinen esittää mm. 1800-luvulta Napoleonin unelman ”Euroopan Yhdysvaltojen luomisesta (luku 9, s. 285).  Miettinen analysoi edelleen 1800-luvun ajattelijoiden näkemyksiä ja toteaa mm, että ”Ajatukseen eurooppalaisen liittovaltion synnyttämisestä vaikutti ennen kaikkea Yhdysvaltain esimerkki” (s. 305). Kirjassa pyritään tunnistamaan ja kuvaamaan myös nykyisen Euroopan unionin rakenteen yhteys brittiläisen Arthur Salterin (1airuet881-1975) jo vuonna 1931 teoksessaan United States of Europe, esittämiin hahmotelmiin Kansainliiton keskeisten instituutioiden muuttamisesta eurooppalaiseksi liittovaltioksi (s. 339-340).  Lähemmäksi nykypäivän Euroopan unionissa tunnistettavia rakenteita tullaan alaluvussa Uuden liberalismin airuet (s. 347).  Siinä selostetaan ordoliberalistiseen suuntaukseen viitaten mm. vuoden 1957 Rooman sopimuksella perustetun Euroopan talousyhteisön EEC ja 1990-luvun alkupuolelle sijoittuvien Euroopan keskuspankin mandaattia koskevien ratkaisujen taustaa.  Samassa yhteydessä Timo Miettinen taustoittaa kirjassaan myös yhteiseuroopplaisen talous- ja rahaliiton syntymistä, joka oli ajatuksena esillä jo vuonna 1970 ja uudelleen 1980-luvun loppupuolella.   Edellä kuvatut ovat muutamia esimerkkejä siitä, miten kirja pyrkii auttamaan lukijaa ymmärtämän Euroopan poliittisen yhteisön tuoreimpia vaiheita niitä edeltäneiden varhaisempien ajatusten, ideoiden ja tapahtumien pohjalta.

Kirjan epilogissa Timo Miettinen kokoaa vielä yhteen keskeisiä teemojaan ja väitteitään myös viime vuosien Euroopan unionin rakenteisiin ja toimintaan viitaten. Epilogi linkittyy osin nykypäivän EU-keskusteluun. Yksi maininta koskee Saksan ja Ranskan kilpailevia Eurooppa-käsityksiä (s. 369), joista on useissa yhteyksissä keskusteltu.  Kirjan luettuani tunnistin näiden valtioiden vahvan merkityksen eurooppalaisen poliittisen ja taloudellisen yhteisön rakentamisen historiassa.  Timo Miettinen kysyy epilogissaan myös ”Mistä Eurooppa voisi löytää vision itselleen?” (s. 371).  Toivottavasti Euroopan visio ja keskeiset linjaukset eivät ole pelkästään Ranskan ja Saksan määrittämiä.

Kirjaa on miellyttävintä lukea heittäytymällä siinä avattavien aatteellisten ja filosofisten virtausten vietäväksi. Hidas lukeminen ei ole pahitteeksi.  Monelle meistä EU:n ajankohtaiset ja viime vuosien hankkeet, päätökset ja toiminta ovat suurimman mielenkiinnon kohteina.  Kirjassa usein mainittu monimuotoisuuden ja erilaisuuden (erimielisyyksien) hallinta on toki läsnä nykyisenkin EU:n toiminnassa.  Timo Miettisen EUROOPPA-teokseen kannattaa tarttua, kun haluaa ymmärtää, miten nykytilanteeseen on tultu.