Mikä neuvoksi, kun väestö vanhenee ja talouskasvu hiipuu?

Risto Murto
Puuttuvat puoli miljoonaa – Väestökato ja Suomen talouden tulevaisuus
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava 2022
Kansi: Timo Numminen
Sivuja 192

Risto Murto on kirjoittanut teoksen, jonka viesti on selkeä.  Suomeen tarvitaan lisää väkeä tai muutoin talouden kasvu jää liian pieneksi ja jälkeen monista vertailumaista. Samalla Suomen julkisen talouden ja eläkejärjestelmän kestokyky joutuu koetukselle. Yhtä selkeää ei ole määrittää, miten tarpeellinen väestön kasvu saadaan hyvin toteutumaan.  Suomi on tullut väestökehityksessä useiden kehittyneiden länsimaiden tapaan vaiheeseen, jossa syntyvyys on historiallisen matala ja väestö kasvaa ainoastaan maahanmuuton avulla.

Kirjoittaja arvioi väestönkasvua nimenomaan Suomen nykytilanteen kannalta.  Globaalisti ja pitkän aikavälin kehitystä arvioitaessa väestön kasvun hidastumisesta on seurannut jotain hyvääkin. Kirjan viimeisessä luvussa kirjoittaja toteaakin, että syntyvyyden aleneminen on ollut monella tapaa hyvä ilmiö.  Historiassa se on mahdollistanut naisten kouluttautumisen ja osallistumisen työelämään, Murto kirjoittaa.  Onkin hyvä huomata, että monissa kehitysmaissa tällainen väestöllinen muuntuminen ja sen avulla saavutettava elinolojen paraneminen on vasta meneillään.  Näissä maissa väestöpolitiikan tavoitteet luonnollisesti poikkeavat siitä, mitä länsimaissa nyt nähdään tarpeelliseksi.

Suomen tilanteesta Risto Murto päättelee kirjassaan aivan oikein, että tuotannon kasvun ja elintason parantamisen lähteinä ovat olleet työntekijöiden määrän lisäys (tehtyjen työntuntien määrän lisäys) ja tuottavuuden paraneminen.  Tulevan kasvun kannalta hän näkee avaintekijäksi työvoiman lisäämisen.  Hän ei näe teknisen kehityksen tuovan nopeasi sellaisia työn tuottavuutta parantavia innovaatioita, jotka lisäisivät tuotantoa nykyisellä työntekijöiden määrällä.  Päätelmä vaikuttaa lyhyellä aikavälillä oikealta, vaikka tekninen edistys ja innovaatiovauhti tuskin ovat mitenkään tiensä päässä. Odotuksia ja toiveita innovoinnille ja tekniselle kehitykselle voi edelleen sälyttää, vaikka ratkaisevia käännekohtia Suomen bruttokansantuotteen kasvun kannalta ei heti voikaan tunnistaa.

Kirjassa viitataan useassa kohdassa siihen, että väestön kasvu tukee talouden kasvua.  Uusien työnhakijoiden tulo työmarkkinoille avittaa talouskasvua. Tähän on saatu tukea tutkimuksista.  Silti viime vuosinakin Suomessa on putkahtanut keskusteluihin näkemys, että maahanmuuttajat vievät suomalaisilta työpaikat.  Kun työttömyys oli ongelma, maahanmuuttoa saatettiin vastustaa sillä perusteella, että töitä ei riitä kaikille kantasuomalasillekaan.  Arvatenkin suomalaisten asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat tiedon myötä tulleet sallivammiksi.  Käännettä myönteisempään tapahtui viimeistään silloin, kun useat teollisuusyritykset ja palveluyritykset alkoivat viestiä työvoimapulasta, joka jatkuu edelleen.

Yhdyn kirjan näkemykseen, että vanheneva väestö ja työikäisten osuuden pienentymien syö Suomen talouskasvun edellytyksiä.  Vaikeuksia on odotettavissa myös julkisen talouden tasapainottamiselle ja julkisen velan hoidolle.  Hoivamenojen kasvu lisää edelleen julkisen talouden kestävyyspainetta.

Risto Murto pohtii myös Suomen eläkejärjestelmän kestävyyttä väestöskenaarioiden valossa.  Suomen eläkejärjestelmää pidetään kansainvälisissä vertailuissa varsin hyvänä.  Järjestelmän perusrakenne sinänsä on kunnossa, mutta ongelmaksi tulee pienenevä eläkemaksujen maksajien joukko työikäisten määrän vähentyessä.  Kirjassa on tunnistettu hyvin, mitä paineita ja muutostarpeita väestökehitys järjestelmälle aiheuttaa.  Ratkaisuja haetaan mm. työurien pidentämisestä. Eläköitymistä ja eläkeyhtiöitä koskevan lainsäädännön kehittäminen on avainasemassa, kun pohditaan, miten eläkkeet pysytään tulevaisuudessa turvaamaan. Mutta ei pidä unohtaa, että eläkeyhtiöiden omilla strategioillakin on iso vaikutus siihen, miten vakaasti ja luotettavasti eläkejärjestelmä toimii. Eläkeyhtiöiden strategiat eivät ole teoksen teemana, joten tätä näkökulmaa ei teoksessa juurikaan lukijalle avata.

Risto Murto argumentoi hyvin sen puolesta, että maahanmuuttajia tulisi saada lisää, koska syntyvyys on Suomessa nykyisellään liian pieni.  Murto pohtii myös syitä Suomen matalaan syntyvyyteen.  Lähteisiinsä tukeutuen hän kiinnittää erityistä huomiota mm. poikien ja nuorehkojen miesten syrjäytymiseen, joka on myöhemmin yhteydessä näiden miesten lapsettomuuteen. Näkökohta on tärkeä. Samalla kannattaa kuitenkin huomata, että varsin paljon näiden samanikäisten ihmisten joukossa on lapsettomia, joita ei koulutuksensa ja työuransa perusteella voi mitenkään nimetä syrjäytyneiksi.

Helmikuussa 2022 Ukrainassa alkanut sota sysäsi liikkeelle Suomeenkin ulottuneen pakolaisvirran.  Edellinen suuri pakolaisten tulo ajoittui vuosiin 2015 ja 2016, jolloin pakolaisia tuli Eurooppaan Syyrian lisäksi paljon Irakista ja Afganistanista.  Nämä muuttovirrat ovat lisänneet Suomenkin väestöä. Samalla ne osoittavat, miten monitahoisessa ja melko ongelmallisessa tilanteessa maahanmuuttajien kotouttamisessa pitää onnistua.  Tehtävä on vaativa verrattuna siihen, että ilman akuuttia kriisiä pohdimme, miten työperäistä maahanmuuttoa ja koulutettujen ammattilaisten saamista ulkomailta Suomeen voitaisiin edistää.

Maahanmuuton lisääminen voi olla tavoiteltua ja suunniteltua, mutta kirjassakin esille otetut pakolaisaallot ovat yllättäneet. Näin siitä huolimatta, että ihmisten pakenemista kriisialueilta voidaan pitää hyvin todennäköisenä.  Ilmastokriisin mahdollisesti aiheuttama väestön muuttaminen on yksi asia, jonka Murto teoksessaan ottaa esille.   Suomen positiivisiin vetovoimatekijöihin perustuva, työperäinen ja kaikin puolin hallittu maahanmuutto ei tulevaisuudessakaan ole se, mitä yksinomaan saamme kokea.  Ehkäpä on edelleen viisasta varautua sellaiseen maahanmuuttoon, joiden syyt ovat lähtömaiden ongelmissa, jotka valitettavan usein koskettavat suurta kansanosaa.

Mitkä toimet tehoavat Suomen väestökatoa vastaan?  Suomen väestön vanheneminen ja ikäjakautuman vinoutuminen ei tule yllätyksenä.  On ollut pitkään väestötilastoista nähtävissä ja ennakoitavissa, että vanhimpien osuus väestössä kasvaa ja työikäisten osuus vähenee.  Syntyvyyden lisääminen on Murron kirjankin mukaan eräiden muiden maidenkin kokemuksiin viitaten verraten hidas keino, eikä se muuta väestörakennetta nopeasti.  Sen vuoksi eläköitymisikä nouse varmuudella, mutta ei nopealla tahdilla.  Vanhempien työikäisten työllistymisastettahan on jo pystytty Suomessa hyvin nostamaan.  Paineita työvuosien jatkamiseen on selvästi, mutta toivottavasti siihen on myös mahdollisuuksia ja kannusteita.

Nykyisistä eläkeläisistä iso joukko tekee myös palkkatyötä.  Palkaton toiminta nk. kolmannella sektorilla nojaa myös paljolti eläköityneisiin ihmisiin.  Ilmeisesti yhteiskunnan kolmannen sektorin merkitys on kuitenkin niin marginaalinen, että on tärkeämpää jatkaa työuria tyypillisissä palkkatöissä tai yrittäjinä.  Maahanmuuttajia tarvitaan väestönkatoa korjaamaan yhä enemmän.  Osin siksi, että muita väestöpoliittisia toimia ei ole tehty riittävän ennakoivasti tai ne eivät ole olleet järin hyödyllisiä.

Maahanmuutossa ei kuitenkaan pidä tuijottaa pelkästään siihen, että Suomeen tulisi lisää työntekijöitä ja eläkemaksujen maksajia.  Hyvä on nähdä myös se, miten suomalaiset yhteisöt hyötyvät, kun väestön etninen ja kulttuurinen rakenne monimuotoistuu.  Tästä seuraa parhaimmillaan enemmän myönteistä kehitystä kuin pelkästään siitä, että väestön ikäjakautuman vinoutumat korjaantuvat.

Risto Murto on analysoinut kirjassaan Suomen väestönäkymää ja talouden tulevaisuutta. Kirjasta löytyy vertalutietoa ja esimerkkejä myös muista maista ja maanosista.  Nasevaa tekstiä ja pohdintaa, joka avaa lukijalle väestönkasvun, erityisesti maahanmuuton, tärkeyttä Suomen talouskasvun, julkisen talouden kestävyyden ja eläkejärjestelmän kannalta.

+1
JuhaSavela
Kerava

taloustieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu