Suomi liittyi rahaliittoon 1999 – uutuuskirja valottaa, miksi ja miten se tapahtui

PAKKO USKALTAA

Sirkka Hämäläisen ura ja elämä

Jukka Ahonen & Jarkko Vesikansa

 Kannen kuva: Robert Nyblin

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Kustannusosakeyhtiö Otava 2023

Kun muistelmissa pyritään avoimuuteen ja rehellisyyteen, odotan omintakeista tekstiä. Siis jotakin muuta kuin päähenkilön menestystarinaa tai tapahtumien loogista jälkikäteistä selostusta. Tavoite on hyvä, mutta samalla tuloksena voi olla teksti, jota on mahdoton julkaista. Sirkka Hämäläinen viittaa tähän osuvasti esipuheeseen laitetussa sitaatissa. Pakko uskaltaa -teoksessa on saavutettu hyvä tasapaino. Paljon avointa ja suoraa puhetta, joka on työstetty Sirkka Hämäläisen omista muistelmateksteistä kirjaksi suurelle yleisölle.

Sirkka Hämäläisen henkilökohtainen äänenpaino ja mielipiteet on nostettu teoksessa erityisesti esille sisennetyissä kappaleissa.  Jukka Ahonen ja Jarkko Vesikansa ovat toki käyttäneet muitakin lähteitä kuin Sirkka Hämäläisen muistelmakirjoituksia. Heidän mukaansa kirjan teossa on käytetty monia tutkimuksia, artikkeleja, tieto­kirjoja ja muistelmia. [i]

Teemoista nousee vahvasti esille Suomen tie euroon. Matka kattaa kaikki oleelliset euroaikaa edeltäneet muutosvaiheet raha- ja valuuttamarkkinoilla kriisejä unohtamatta.  Varsinkin 1990-luvun alun pankkikriisiä ja lamaa edeltänyt 1980-luvun kehityksen kuvaaminen on vieläkin painavaa taustatietoa.

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen kulkee mukana kirjassa alusta alkaen.  Kirja avaa epätasa-arvon ilmenemistä mutta toisaalta myös tilanteen paranemista Sirkka Hämäläisen uran ja kokemusten näkökulmasta. Vaikka epätasa-arvo ei olisikaan räikeää esimerkiksi palkkauksen osalta, vähättelevä suhtautuminen sukupuolen perusteella voi koitua haitaksi päätöksenteolle.  Kirjan kokemuksista voi päätellä, että tällaisten ongelmien edessä ei kuitenkaan pidä lannistua.

Kirjassa ei liiemmälti jaeta yleisiä johtamisvinkkejä. Enemmän niitä löytää joistakin yritysjohtajien muistelmista.  Sirkka Hämäläinen kuitenkin toteaa aina olleensa kiinnostunut johtamisesta.  Lukiessa pyrin tunnistamaan kirjasta hänen johtamisfilosofiansa ja muita näkemyksiä asiantuntijaorganisaation johtamisesta.   Kiinnostavaa on myös hahmottaa, mikä kertojaa on uralla motivoinut.

Vahvasti työorientoitunutta uraa muistellessaan Sirkka Hämäläinen tuo kuvaan myös perhe-elämän kuviot ja toiminnan työuran jälkeen mm. useissa hallitustehtävissä.  Henkilökohtaisen elämän kerronnassa ovat mukana vaikeuksiin ja kriiseihin johtaneet syyt, mutta toisaalta myös selviämiskeinot. Perhe jää työn jalkoihin -luvussa Sirkka Hämäläinen nostaa esille haasteet ja omat kokemuksensa uran ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.  Monille yhtä hyvin naisille kuin miehillekin nämä aiheet ovat olleet ja ovat nykysinkin henkilökohtaisen pohdinnan paikkoja. Asetelmat eivät ole mustavalkoisia; ei helppoja ratkaista mutta ei toisaalta sellaisia synkistelyn paikkoja, joista ei selviäisi.

Ammatillista uraa koskevat luvut käsittelevät valtaosin Sirkka Hämäläisen työskentelyä Suomen Pankissa ja Euroopan Keskuspankissa (EKP) eri ajanjaksoina. Tämä lisäksi teokseen sisältyy aika Valtiovarinministeriössä kansantalousosaston ylijohtajana.  Keskustalaisen valtiovarainministeri Ahti Pekkalan työhaastattelusta on jäänyt mainio muistijälki. ”Haastattelulle oli varattu tunnin aika ja se oli elämäni erikoisin”, toteaa Sirkka Hämäläinen kirjassa.  Aikalaiset osannevat kertoa, oliko kyseessä sittenkin Ahti Pekkalalle tuiki tyypillinen tapa selostaa asioita tapaamisissa.  Elämänkertaa lukiessa valkenee, että monta merkittävää ja erikoista hetkeä oli Sirkka Hämäläiselle vielä tulossa 1980-luvun alun kansantalousosaston ylijohtajapestin jälkeenkin.

Teos tarjoaa näkökulman useiden talouspäättäjien tapaan toimia aina 1960-luvulta alkaen.  Mukana ovat mm. Klaus Waris, Mauno Koivisto, Ahti Karjalainen, Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri, Esko Ollila, Kalevi Sorsa ja Matti Vanhala Suomen Pankista. Valtakunnalliset poliittiset päättäjät Esko Aho ja Paavo Lipponen, Iiro Viinanen, Erkki Liikanen ja Sauli Niinistö ja joukko muita aikansa merkittäviä politiikan ja elinkeinoelämän vaikuttajia sekä finanssipolitiikan valmistelusta vastanneita johtavia virkamiehiä ovat tapahtumissa mukana.

Suomen 1990-luvun alun pankkikriisin siemenet kylvettiin 1980-luvulla, jolloin raha- ja valuuttamarkkinoiden vapauttaminen eteni vauhdilla.  ”Syvälliset strategiset keskustelut talouden vapautumisesta ylipäätään jäivät valtiovarainministeriössä ja tasavallan huipulla uupumaan, vaikka käynnissä oli mammuttimainen muutos, jonka vaikutukset koskettivat niin talouden rakenteita kuin tavallisia kansalaisia”, Sirkka Hämäläinen muistelee.

Minusta Sirkka Hämäläinen edustaa jokseenkin samaa näkökulmaa teoksen loppuluvussa, jossa hän pohtii Suomen talouden nykytilaa ja ongelmia.  ”Kysymys ei ole vain poliittisen päätöksentekokoneiston lyhytjänteisyydestä. Koko yhteiskuntaa vaivaa keskittyminen parhaillaan vallitsevaan tilanteeseen. Pitkän aikavälin ongelmat sysätään usein syrjään”, hän toteaa. Päättelen, että informaatiota ja tutkittua tietoa oli 1980-luvulla ja on nykypäivänäkin. Silti päätösten perustaminen tutkittuun tietoon ei toteudu toivotulla tavalla.  Kirjankin kuvaukset osoittavat, että päätöstilanteet monimutkaistuvat, kun kuvaan tulevat asiantutijanäkemysten lisäksi puolueiden aatteelliset arvot, eturyhmäajattelu, äänestäjien odotukset ja valtapolitiikka.

Suomen 1990-luvun pankkikriisin syyllisistä Sirka Hämäläinen toteaa yleisesti, että ”on kuitenkin hyvä tiedostaa ja myöntää, että meillä kaikilla niin Suomen Pankissa ja poliittisina päättäjinä toimineilla kuin yritysten, työmarkkinajärjestöjen ja kotitalouksienkin piirissä vaikuttaneilla on oma osallisuutemme kriisin syntymiseen.” Tähän yleisnäkemykseen ei ole vaikea yhtyä.

Elämänkertateoksen luvut ”Kohti yhteistä rahaa”, ”Euroopan keskuspankin synty” ja ”Uusi työtehtävä euron ytimessä” ovat jatkumoa sille raha- ja valuuttamarkkinoiden murrokselle, jota teoksen alkupuolella on käyty läpi.  Lukiessa kannattaa paneutua siihen, miten raha- ja valuuttapolitiikan päätöksentekojärjestelmä uudistui, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja myöhemmin 1.1.1999 eurojärjestelmään. Tammikuussa 1999 yksitoista maata, Suomi mukaan lukien, oli siirtymässä yhteiseen rahapolitiikkaan, josta päätetään EKP:n neuvostossa. Vielä nykyisinkin on ollut vaikea mieltää, mitä päätösten tekeminen koko euroalueen näkökulmasta tarkoittaa ja mitä se vaatii. Tästä muutoksesta Sirkka Hämäläinen kertoo keskeisen päättäjän näkökulmasta.

Johtamisfilosofiastaan Sirkka Hämäläinen toteaa kirjassa mm, että ” Oma johtamisfilosofiani oli aina ollut, ja oli myös EKP:ssä, että asiantuntijoilla tulee olla tiedollinen ”valta”. Esimiehen tehtävä on kokonaisuuden hallinta, kriittisten kysymysten esittäminen ja lopullisen vastuun kantaminen.”  Teos sisältää toki paljon muutakin asiantuntijaorganisaation kehittämiseen ja johtamiseen liittyviä kokemuksia ja näkemyksiä.  Organisaatiorakenteiden ongelmiin on tarvinnut puuttua niin Suomen Pankissa kuin EKP:ssäkin. Johtamis-teeman pohdiskelu laajenee teoksen loppupuolella yritysten ja julkisten laitosten hallitustyöskentelyn kokemusten myötä.

Mielestäni kirjassa olisi voinut ottaa vielä enemmän esille sen, miten suuri merkitys mediasuhteilla ja julkisella kuvalla on päätösten ymmärrettävyydelle ja hyväksymiselle. Näin on varsinkin silloin, kun tehdään elinkeinoelämän ja kansalaisten kannalta raskaita päätöksiä. Tämä koskee yhtä hyvin instituutioita ja kuin yksittäisiä päätöksentekijöitä.

Teos puhuttelee eritoten niitä, joilla on kokemusta raha- ja valuuttamarkkatehtävistä tai talouselämän tehtävistä yleensä. Yhtä hyvin kirja sopii niille, jotka janoavat tietoa Suomen tiestä euroon avainpäättäjän kertomana. Särmää kerrontaan tuovat asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon liittyvät poliittiset väännöt. Lisämausteena ovat päättäjien ja muiden toimijoiden henkilökohtaiset inhimilliset reaktiot.  Elämänkerta ottaa sopivasti esille myös Sirkka Hämäläiselle itselleen merkittäviä työuran ulkopuolisia asioita ja elämänarvoja, joita hän haluaa lukijalle välittää.

[i] Jukka Ahonen ja Jarkko Vesikansa toteavat kirjassa, että erityisen merkittävinä teoksina kannattaa mainita Antti Kuusterän ja Juha Tarkan kirjoittama Suomen Pankin historian toinen osa (2012), Tapio Korhosen selvitykset Säännöstelystä markkinoille (2011) ja Talouskriisistä rahaliittoon (2011) sekä Sakari Heikkisen ja Seppo Tiihosen kirjoittama valtiovarainministeriön historian kolmas osa Hyvinvoinnin turvaaja (2010).