Tahdolla ja maltilla talouden kasvu-uralle

Urho Kekkosen 1952 julkaiseman pamfletin otsikko ”Onko maallamme malttia vaurastua?”  on vuosikymmenten saatossa muuntunut moneksi. Viimeisimpiä toteamuksen hyödyntäjiä on Björn Wahlroos, joka kirjansa alaotsikossa kysyy, miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua. Kysymys ilmentää huolta siitä, että Suomen talouskasvun ylläpitämiseksi tarpeellisia rakenteellisia uudistuksia ei ole saatu tehdyksi. Kansainvälinen taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö ovat muuttuneet ratkaisevasti. Sen takia Suomen taloudellisen vaurastumisen turvaamiseksi olisi jo tarvittu uudenlaista teollisuus-, vero- ja työmarkkinapolitiikkaa.  Näitä Wahlroos perää kirjassaan samoin kuin muutoksia poliittiseen päätöksentekojärjestelmään.  Wahlroosin ehdotukset nousivat hyvin mediassa esille jo kirjan julkistamisen yhteydessä lokakuussa 2019.  En kertaa näitä teemoja, mutta esitän seuraavassa kirjasta muutamia kommentteja.  (Björn Wahlroos, Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua. Otava. Keuruu 2019).

Wahlroos piirtää kirjassaan pitkän kaaren 1940-luvun keskivaiheilta nykypäivään. Kirjan historiaosuus toimii taustana niille uudistusvaatimuksille, joita tekijä kirjansa loppupuolella esittää. Varsinainen tarina alkaa välirauhansopimuksen allekirjoituspäivästä 19.9.1944. Wahlroos toteaa itsenäisen Suomen uuden historian alkaneen tuosta ajankohdasta.  Sivujuonteena hän muistuttaa, että 30 vuotta myöhemmin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eino Uusitalo ehdotti tuota päivää Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi. Eino Uusitalo oli tunnetusti Kekkosen tukija jo 1950-luvulta ja hän edustaa siten Wahlroosin kirjan aikaperspektiivissä Kekkosen valtakauden poliittista kulttuuria.

Teoksensa alussa Wahlroos pohtii, oliko sotakorvauksilla Suomen telakkateollisuuden ja muun raskaan teollisuuden kasvun kannalta loppujen lopuksi niin suuri merkitys kuin yleensä on esitetty. Tämä erilaisten kehityskulkujen hahmottaminen on hyödyllistä ja kiinnostavaa. Teolliselle kasvulle voi siten löytää muitakin perusteita kuin sotakorvausten täyttämiseksi tarvittavat teolliset investoinnit ja tuotanto.  Näin siitä huolimatta, että sotakorvauksille ei ollut aikanaan vaihtoehtoa.

1950-luvulla aloitetut mittavat teolliset investoinnit loivat pohjaa Suomen kasvulle ja vaurastumiselle. Suurinvestoinnit olivat myös Suomen alueellisen kehityksen kannalta merkittäviä.  Kirjoittaja käy läpi varsinkin puunjalostusteollisuuden, mutta myös metalliteollisuuden ja teknologiateollisuuden vaiheita vuosikymmenten aikana.  Samalla yritysten kansainvälinen toimintaympäristö muuttui ratkaisevasti.  Haasteita ja sopeutumistarpeita Suomen vientiteollisuudelle aiheuttivat mm. idänkaupan osuuden kutistuminen, kuluttajien kysyntätottumusten muutokset, rahoitus- ja valuuttamarkkinoiden sääntelyn purkaminen ja yhteisvaluuttaan (Euro) liittyminen. Rahoitus- ja valuuttamarkkinoiden yhdentyminen sekä globalisaation eteneminen alkoivat myös tuntuvasti vaikuttaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiin.  Teoksen historiaosuus osoittaa, miten mittavia rakenteellisia järjestelyjä toimintaedellytysten turvaamiseksi on pitänyt tehdä.

Myöhemmin kirjoittaja kuvaa, miten Suomen taloudelle alkoi tulla takapakkia 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppua lähestyttäessä. Tuolloin mm. Nokia oli vaikeuksissa ja maailmanlaajuinen finanssikriisi 2008 – 2009 heikensi myös Suomen talouskasvua.  Valtion velkaantumisesta tuli näihin päiviin jatkunut ongelma.  Suomen talouskasvu putosi kärkimaiden joukosta.  Lukiessa tulee tässä vaiheessa mieleen kirjan otsikon kysymys Kuinkas tässä näin kävi?

Suomen rahoitus- ja valuuttamarkkinoiden sääntelyn purkaminen ei ole keskeisesti esillä, ei myöskään1990-luvun alun pankkikriisi.  Kirjassa on silti kiinnostava havainto esimerkiksi siitä, miten pieniä pankkien tilinpäätöksissä olivat luottotappiot vielä pitkään 1980-luvulla. Tätä myös ulkomaiset luokituslaitosten edustajat olivat ihmetelleet. Tästä voi päätellä, että kuva pankkien ongelmaluotoista ei ollut pankkien riskien valvonnan kannaltakaan riittävä.  Niinpä viimeistään 1990-alun pankkikriisi pakotti parantamaan järjestämättömien luottojen valvontaa.

Wahlroos harmittelee teoksessaan myös Suomen varsin keskusjohtoisen talous- ja teollisuuspoliittisen mallin vesittymistä 2000-luvulla.  Hän pitää siihen merkittävänä, joskaan ei ainoana syynä, vuoden 2000 uutta perustuslakia. Siinä presidentin asemaa hänen mukaansa muokattiin seremonialliseksi ja pääministerin asemaa vahvistettiin presidenttiin nähden.  Wahlroosin analyysi presidentti Kekkosen vaikuttamisesta on minusta samansuuntainen kuin monien Kekkosen ajan poliitikoiden kertomasta voi päätellä: Kekkonen käytti valtaansa täysimääräisesti lain sallimissa puitteissa. Vallankäyttö ulottui eri muodoissaan myös sisäpolitiikkaan. Kirjassa on vähällä huomiolla se, oliko hallitusten lyhytikäisyydellä vaikutuksia talouspolitiikan kannalta. Seuraavan tasavallan presidentin Mauno Koiviston aloitettua ”ohjaileva käsi” politiikan yltä Wahlroosin mukaan poistui. Mutta oliko tässä kyse Kekkosen ja Koiviston erialaisista tavoista toimia ja vaikuttaa, vai siitä, että perustuslakia haluttiin uudistaa?  Historiankirjoitus voi varmasti vieläkin antaa lisätietoa Koiviston toiminnasta.

Wahlroos valittelee teoksessaan suomalaisten vähäistä kiinnostusta suuriin maailmakatsomuksiin, uskontoihin ja filosofioihin (s.161).  Hän johdattelee lukijan aiheeseen mm. siteeraamalla muutamia kohtia Alexis de Tocquevillen (1805-1859) teoksesta Democracy in America.  Tässä varhaisessa teoksessa Alexis de Tocqueville on vastaavasti todennut, että missään sivistyneessä maassa ei kiinnitetä filosofiaan vähemmän huomiota kuin Yhdysvalloissa.  Vaikka kiinnostus filosofiaan olisikin vähentynyt, niin Alexis de Tocquevillen ajatuksia käsitteleviä teoksia on Suomessakin ollut ainakin joidenkin vanhemman polven poliitikkojen kirjahyllyissä.  Epäilemättä Alexis de Tocquevillen kirjoitukset antavat edelleen pohjaa valtiollisen ja poliittisen toiminnan analysoinnille.

Luvussa IV kirjoittaja tarkastelee enemmän nykypäivää ja kääntää katsetta tulevaisuuteen.  Ongelmatonta Suomen taloudellisen kasvun ja vaurastumisen kannalta tärkeiden kehityssuuntien hahmottaminen ja vaikutusten arviointi ei selvästikään ole. Sama pätee politiikkatoimista sopimiseen ja niistä päättämiseen. Wahlroos nostaa kuitenkin esille kolme megatrendiä: globalisaatio, digitalisaatio ja kestävä kiertotalous.  Nämä megatrendit on mainittu usein talouspoliittisessa keskustelussa.  Silti niiden vaikutusten tarkemmassa arvioinnissa riittää työtä. Tulevat uhat, haasteet mutta myös mahdollisuudet Suomi kohtaa tilanteessa, jonka Wahlroos kiteyttää seuraavasti (s. 243): Meillä on maailman vahvin ammattiyhdistysliike, maailma korkeimpiin kuuluva veroaste, maailman suhteellisin vaalitapa, maailman tiukin yleissitovuus ja maailman tasaisimpiin kuuluva tulonjako. Tilannearvioon liittyy myös kirjoittajan toinen kiteytys (s. 244): Valtaosa tästä kirjasta on omistettu ajatukselle, että nykyisellä tiellä ei voi jatkaa.

Kirjassa nousee esille erityinen huoli siitä, että Suomessa ei investoida riittävästi. Tässä Wahlroos ei ole yksin näkemyksensä kanssa.  Viimeaikaisten selvitysten ja tilastojen mukaan investoinnit ovat kehittyneet Suomessa vaatimattomasti finanssikriisistä 2008-2009 lähtien.  Tutkimusten mukaan yleisiä syitä investointien vähäisyyteen ovat mm.  kansainvälinen epävarmuus, kansainvälisen talouskasvun vaimeus ja väestön vanheneva ikärakenne.  Suomi ei ole ollut erityisen houkutteleva yritysten investointien sijaintipaikkana, vaan sijoittajat ovat suosineet maita, joissa liiketaloudelliset toimintaedellytykset ovat paremmat.

Kirjassaan Wahlroos kiinnittää huomiota nimenomaan niihin keinoihin, joilla Suomen kiinnostavuutta investointien kohdemaana voidaan parantaa. Tällöin hän esittää keinoiksi mm. verotuksen keventämistä ja työmarkkinauudistuksia. Tietysti myös muita keinoja on löydettävä. Muutosten toteuttaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Kirjassa ennakoidaan mm. tulo- ja varallisuuserojen lisääntymistä. Samoin vaalijärjestelmän suhteellisuuden vähentäminen ilmeisesti heikentäisi joidenkin alueiden painoarvoa nykytilanteeseen verrattuna. Poliittisessa päätöksenteossa tulonjakovaikutuksiin ja alueellisiin näkökohtiin kiinnitetään varmasti huomiota. Pysyviä heikennyksiä ei hevillä hyväksytä. Tästä syystä kirjassa esitettyjen linjanvetojen tueksi tarvitaan tietoa ja näyttöä pidemmän aikavälin hyödystä ja sitä keskustelua on tarve jatkaa.

 

Käytetyt lähteet ja aiheeseen liittyvät julkaisut

Björn Wahlroos, Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua. Otava. Keuruu 2019

Euro ja talous, Suomen Pankki 17.12.2019

Annika Lindblad – Mikko Sariola – Aino Silvo

Investointeja heikentävät epävarmuus ja Suomen talouden rakenne

 

ETLA Raportit, 16.2.2017, No 70.  ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitos

Jyrki Ali-Yrkkö – Tero Kuusi – Mika Maliranta

Miksi yritysten investoinnit ovat vähentyneet?

 

Euro ja talous, Suomen Pankki 19.10.2015

Mistä investointien vaimeus johtuu?

 

Euro ja talous, Suomen Pankki 21.4.2015

Topias Leino

Suomi jäänyt muista Pohjoismaista ulkomaisissa investoinneissa

 

Timo J. Tuikka:

”Kekkosen konstit”. Urho Kekkosen historia- ja politiikkakäsitykset teoriasta käytäntöön 1933-1981. Jyväskylä 2007.

 

Mayer, J. P.: Alexis de Tocqueville, massojen aikakauden ennustaja. (Alexis de Tocqueville: Prophet des Massenzeitalters, 1954.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsinki: Otava, 1956.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu