Uudistukset ovat väistämättömiä, mutta samalla niin haasteellisia

Jyri Häkämies: Väistämättä. Kustannusosakeyhtiö Otava 2021.

Kansi: Timo Numminen

Kannen kuva: Robert Örthen

 Teoksen kirjoittaja Jyri Häkämies on Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1999-2012 ja Jyrki Kataisen hallituksen elinkeinoministerinä 2011-2012.

Kirja-arvio

 Jyri Häkämiehen tuoreen kirjan nimi Väistämättä kiinnitti ennakkoon huomiotani.  Arvelin, että kirjassa tulee perusteellisesti julki elinkeinoelämän teesit etenkin talouden rakenteellisten uudistusten, paikallisen sopimisen ja työllisyysasteen nostamisen välttämättömyydestä. Tekijä nostaakin kirjan alkuosassa esille teemoja, jotka tunnistan myös EK:n (Elinkenoelämän keskusliitto) ajamista asioista. Kirjan lopussa Jyri Häkämies pohtii Suomessa tarvittavia muutoksia viiden askeleen ohjelman muodossa.  Näiden väliin mahtuu hänen poliittinen toimintansa, mm. viiden vuoden ministeriaika ja sen jälkeinen toiminta EK:ssa. Kuvattu ajanjakso on kohtuullisen pitkä ja monivaiheinen. Sen vuoksi kommentoinkin seuraavassa vain muutamia poimintojani kirjasta.

Jyri Häkämies kuuluu niihin politiikan ja talouselämän vaikuttajiin, jotka kirjoittavat itse julki mietteensä lähimenneisyyden ja nykypäivän tapahtumista.  Toimittajien kirjoittamiin teoksiin verrattuna tuloskin on henkilökohtaisen näkökulman takia usein omintakeinen.  Samalla itse kirjoittavan on syytä olla nöyrä sille, että näkemys on subjektiivinen, minkä Jyri Häkämieskin on kirjoittaessaan mieltänyt.  Tekstin lauseenparsi on Häkämiehelle ominainen toisin kuin ulkopuolisen tarkkailijan tekemässä kirjassa olisi.  Häkämiehen teoksesta puuttuvat päiväkirjamaisen tarkat merkinnät tapahtumien käänteistä, mutta toisaalta teksti on sen vuoksi jouhevaa.  Kirjoittajan pääpaino on usein tavoitteissa, neuvottelutilanteissa ja päätöksiin vaikuttamisessa, joiden kiemuroita hän käy perustellen läpi.  Paikoitellen teoksessa on nasevia kiteytyksiä.  Silti joskus jäin kaipaamaan numero- tai muuta faktaa yleisluontoisen tekstin tueksi.  Sama koskee myös kirjassa kerrottujen uudistusten vaikutusten arviointia.

Kotimaisen politiikan pyörteiden kuvauksissa vilahtelee useimmin kokoomuspolitiikkoja, mutta samalla käydään läpi neuvottelutilanteita muiden puolueiden ja intressiryhmien kanssa.  Kirjoittajan poliittisten arvojen ja toimintalinjan vastakkaiset näkemykset löytyvät luontevasti vasemmistosta.  Melko usein ristiriitaa on demaripoliitikkojen näkemysten kanssa.  Nuo poliittisen elämän mainiot voimat pyrky ja työntö näyttäytyvät välillä tämänkin teoksen kuvauksissa.  Huomasin myös, että kirjoittaja on aistinut mielestäni ainakin paikoitellen oikeansuuntaisesti sen, minkälaisia sisäisiä vääntöjä ja miksi muissa puolueissa käytiin.

Kokoomuksen Jyrki Kataisen laajapohjainen nk. sixpack-hallitus saa arvostelua toimintakyvyttömyydestä.  Keskustalaisen Juha Sipilän hallitus saa tunnustusta mm. kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävistä hankkeista (nk. kiky-sopimus).  Sen sijaan sosialidemokraattien Antti Rinteen muodostaman hallituksen ohjelmaa Jyri Häkämies arvioi kriittisesti: ”Neuvotteluiden tuloksena syntyneen punamultahallituksen ohjelma on talousviritykseltään pelätyn höttöinen.”  Poliitikkoja ja muitakin henkilöitä koskevia eri tilanteisiin liittyviä kommentteja ja luonnehdintoja kirjasta löytyy. Sellaisia henkilöluonnehdintoja, joita on saanut lukea menneiden vuosikymmenten politiikan muistelijoiden teoksista, en erityisemmin tässä kirjassa kaipaa.  Tekstien väliin Jyri Häkämies on poiminut eri lähteistä toisten henkilöiden kuvauksia hänen omasta toiminnastaan.  Kun kirjoittaja on valinnut siteeraukset itse, kuten oletan, hän voi niillä korostaa haluamiaan asioita.

Kirjassa kerrottua on mielekästä suhteuttaa aiempaan historiaan.  Puolustusministerin ajalta Jyri Häkämies kirjoittaa: ”Tavoitteenani oli puolustuksen nostaminen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rinnalle tasaveroiseksi kumppaniksi. Siihen asti ja valitettavasti sen jälkeenkin puolustusministeriö on ollut kovin alisteinen ulkoministeriölle. Sotilaat ja kenraalit haluttiin saada tiukkaan ulkopoliittiseen kontrolliin Kekkosen aikana ja syynä oli tietysti Neuvostoliitto.”  Tämä on yksi esimerkki rakenteista ja jännitteistä lähiajalta.  Pidemmän perspektiiviin asiaan saa, kun tutustuu mm. presidentti Urho Kekkosen ajasta kertovaan historiaan puolustuspolitiikasta ja puolustusvoimista.

Vieläkin ajankohtainen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus (sote-uudistus) on saanut kirjassa oman lukunsa Soten pitkä marssi.  Luvussa ei tule esiin juurikaan uutta asiaa.  Kirjoittaja kuitenkin muistuttaa EK:n ajaneen jo Sipilän hallituksen aikoihin maakunnille aitoa mahdollisuutta kilpailuttaa palveluja. Teoksesta löytyy kritiikkiä siihen, että sote-uudistus rakennetaan liikaa julkisen sektorin varaan.

Koronapandemian hoitoa koskeva luku panee ajattelemaan Suomen varautumista siviilikriiseihin. Suomen huoltovarmuuden turvaaminen perustuu Huoltovarmuuskeskuksen oman toiminnan lisäksi vahvaan julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteistoimintaan.   Juuri tämän mutkattoman yhteistoiminnan takia Suomen järjestelmän on sanottu olevan hyvä ja ainutlaatuinen.  Jyri Häkämies kritisoi kirjassaan koronapandemian hoitoa siitä, että EK:n apua, tukea ja neuvoja ei haluttu riittävästi käyttää hyväksi.  Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistoiminta kangerteli, eikä se toiminut kriisitilanteessa niin tehokkaasti kuin normaalikoina on oletettu.  Jyri Häkämiehen kirjassaan esittämälle kritiikille on sijansa ja se antaa aineksia huoltovarmuusjärjestelmän kehittämiseen.

Teoksen loppupuolella olevaa Suomen viiden kohdan ohjelmaa Jyri Häkämies pohjustaa toteamalla: ”Kaiken hyvinvoinnin pohjalla on yksinkertainen totuus. Jos yritykset eivät halua investoida Suomeen, tulonjakoon perustuvalta hyvinvoinnilta on pohja pois.”  Sen jälkeen Häkämies pohtii aihetta viiden otsikon alla.  Yksittäisiä kovia keinoja investointien lisäämiseen ei tässä luvussa mielestäni niinkään nimetä.  Sen sijaan Jyri Häkämies pohtii asiaa laajemmin ja laittaa painoa markkinatalouden toimintaan ja julkisen talouden hoitamiseen sekä käsittelee samassa yhteydessä mm. perustuslain tulkintaa ja kolmikannan hyödyntämistä tulevaisuudessa.

Kirjan jälkikirjoituksessa Jyri Häkämies nostaa esille mahdollisia ehdokkaita vuoden 2024 presidentinvaalissa. Valtaosa heistä on viime aikoina mielipidetiedusteluissa esille tulleita nimiä.  Aihetta käsitellessään kirjoittaja toteaa mm: ”Pitemmälle menevä spekulaatio ehdokkuuksilla täyttää tässä vaiheessa ainoastaan keskinkertaisen viihteen tunnusmerkit.”   Suoran kansanvaalin aikana ei ole puhuttu juuri milloinkaan presidentin viran perintöprinsseistä eikä perintöprinsessoista. Lukijana minua kiinnostaa silti nähdä, miten nämä spekulaatioissa mainitut henkilöt itse pelimerkkinsä asettavat ja miten tämä ajoittain viihteen tunnusmerkit täyttävä keskustelu heidän toimintaansa muovaa.

Jyri Häkämiehen kirjallinen tulkinta menneistä ja tuoreemmista yhteiskunnallisista tapahtumista päättyy likimain huhtikuuhun 2021.  Jyri Häkämies on joutunut kirjoitustyön jälkeen toteamaan esipuheessaan, että hänen kuvaamansa Suomen haasteet ja ongelmat ovat edelleen ratkaisematta.  Tämä pätee talouden rakenteiden uudistamiseen ja työllisyyden nostamiseen.  Kirjan teksti on tältä osin ajankohtainen.  Koronapandemian lieventymisen jälkeen virinnyt vahva tuotannon kasvupyrähdys ja sen seuraukset eivät enää sisälly teoksessa tarkasteltuun ajanjaksoon.  Talouteen paneutuvaa aikalaisraportointia on mielenkiintoista lukea, mutta samalla näkee, miten haastavaa kirjoittajien on ottaa kantaa ja ennakoida aivan viime hetken käänteitä taloudessa.

 

+1
JuhaSavela
Kerava

taloustieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu