Kesäkuun verbaalinen tietovisa

Tervetuloa kaikki Uuden Suomen lukijat tämänkertaisen verbaalisen tietokilpailun ääreen! Formaatti on Juha Kuikan kehittämä, mutta muistin luvanneeni järjestää tämän tällä kertaa. Joten yritetään vastata huutoon. Alla on 15 sana-aihiota, joihin on lisättävä kirjaimia sekä eteen että perään, niin että muodostuu annettuihin vihjeisiin sopivia sanoja. Plus-merkit osoittavat lisättävien kirjainten yhteismäärän. Sanat ovat substantiiveja (yleis- tai erisnimiä), adjektiiveja tai adjektiivin kaltaisia partisiippeja perusmuodossaan eli yksikön nominatiivissa. Sanat ovat suomenkielisiä tai suomenkieliseen puheeseen tai tekstiin sopivia; esim. ulkomaiset erisnimet ja tätä kilpailua varten luodut yhdyssanat voivat tulla kysymykseen.

Sanoihin voi joutua lisäämään myös yhdysmerkkejä eli -viivoja, jota ei lasketa kirjaimeksi. 

Jokaisesta oikeasta vastauksesta eli laatijan tarkoittamasta sanasta saa yhden pisteen. Muista sääntöjen mukaisista vastauksista, jotka jotenkuten sopivat vihjeeseen, saa oletusarvoisesti puoli pistettä. Pidätän kuitenkin itselläni oikeuden hienosäätää pisteytystä ”väärien” vastauksien osuvuuden perusteella. Vastauksien sopivuutta vihjeisiin voi myös koettaa perustella.

Sanalistat lähetetään kommentteina, mutta ne eivät tule heti näkyviin, koska kommenttien ennakkotarkastus on päällä kilpailun päättymiseen saakka, jolloin vapautan kaikki kommentit. Myös muunlaisia kommentteja saa kernaasti lähettää, ja niitä julkaisen sitä mukaa kun niitä huomaan, sikäli kun ne eivät sisällä vihjeitä.

Jokaiseen kohtaan saa tarjota korkeintaan kolme sanaehdotusta. Jos tarjoatte useampia, katson kolme viimeksi lähetettyä ”virallisiksi” ehdotuksiksenne. Suotavaa on myös lähettää lopuksi kooste noista lopullisista ehdotuksista.

Kilpailu päättyy oletusarvoisesti sunnuntaina klo 14, jolloin kerron oikeat vastaukset ja julistan tulokset. Siltä varalta että sunnuntaiksi ilmaantuu muuta tähdellistä tekemistä kahden aikoihin, pidätän kuitenkin itselläni oikeuden lykätä kilpailun päätöstä ja tulosten julkaisua myöhemmäksi. Jos näin käy, tiedotan siitä aikanaan.

Joten itse sanalistaan:

1)  es +3   – saniainen tämäkin
2)  eni +3   – paksuutta
3)  us +3    – vehnänviljelijän kiusa
4)  uri +3    – toiseksi ylin
5)  nu +3    – haillakin
6)  tune +3    – käytetään vain inessiivissä?
7)  yllin +3    – ilmavaa
8)  eka +4    – laboratoriossakin
9)  aan +4    – isonenäinen
10) aan +4    – hirmuinen
11) hr +5    – luoteista
12) rok +5    – usein tutkimuksessa
13) ulu +5    – ruusussa
14) urisi +5    – ilmastonmuutoksen uhkaama?
15) melitur +6 – herkkusuille

Käyttäjäkuva

Keskustan Tikkurilan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja 2019. Pyrin hoitamaan tehtävän hyvin mutta politiikka on vain harrastus ja sen edelle menee aina työ ja perhe. Kuvaan liittyen: Helsingin olympiatuli sytytettiin Taivaskeron laella 6. heinäkuuta 1952. Itse olin tuolloin vajaan vuoden ikäinen… Olen pitänyt vaeltamisesta, niin Lapissa kuin ulkomaillakin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu