Joonas Berghällin kummallinen kuva miehistä

Arvostan suuresti Joonas Berghällin hyviä tarkoitusperiä. Hän tahtoo tehdä hyvää ja se on hieno asia. Hänen uusi elokuvansa Miehiä ja poikia jätti minut kuitenkin hieman hämmennyksen valtaan.

Ensinnäkin kehut: Berghäll osaa toden totta ohjata. Kuvat ja leikkaus ovat upeita. Dokumentti on kaikilla tasoille todella laadukasta työtä.

Ongelmana on sen sisältö. Mikä on elokuvan pointti? Näitä surkeita tarinoita on ennenkin kuultu. Pohjimmiltaan kyse on vain keskimääräistä laadukkaammasta jaksosta Mirja Pyykön tirkistelyohjelmia.

Keitä ovat Berghällin suomalaiset miehet? He kalastavat, metsästävät, rakentavat. Eikö sivistyneistö kelpaa suomalaiseksi mieheksi? On myös meitä jotka luemme kirjoja ja käymme Musiikkitalon konserteissa.

Ja kaikki dokumentin miehet ovat valkoisia. Rajaus tuskin on sattumaa ja mielestäni vaatii selityksen.

Asian ydin on se, että yrittäessään vapauttaa "suomalaisen miehen" (obs. sitaatit) ahtaista normeista, ohjaaja vain tulee vahvistaneeksi niitä.

Jos tämä elokuva saa yhden tuuliajolla olevan miehen miettimään elämäänsä, hyvä niin. Jotenkin vain epäilen, että ne miehet tätä elokuvaa tarvitsevat eivät sitä mene katsomaan. 

Mitään pahaa elokuvassa ei ole. En vain ymmärrä sen pointtia. Kaikella kunnioituksella, kiitettävän hyvistä aikeistaan huolimatta se tuo kovin vähän uutta keskusteluun miehen ongelmasta.

"MIehiä ja poikia" ei perustele itseään.

juholeppanen

Sivistysporvari. Ihmisoikeudet, klassinen sivistys ja länsimainen humanismi. Inhoan vulgaarikapitalismia yhtä paljon kuin vulgaarimarxilaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu