Diilejä saippuakuplilla?

Nelosella pyörineessä Diili-formaatissa saatiin taas uusi voittaja, Aini Mäensivu (linkki). Aina sitä miettii, että kuinka paljon ohjelmaa on käsikirjoitettu. Toki katsojalle nähdään vaivaa luoda mielikuva, että kaikki on täysin spontaania.

No, Jaajo Linnonmaa antaa tehtävät ja kilpailijat lähtevät toteuttamaan hymyssä suin valmiina kuin partiolaiset, oli tehtävä mitä hyvänsä. Olen varma, että kilpailijat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan tuotantoyhtiötä tms. ja Jaajon ideoita ei saa arvostella.

Vaikka syytä voisi olla. Esimerkiksi järjettömän kireän aikataulun takia jalkapallo-otteluun oheistapahtuman luominen osoittautui pannukakuksi, mikä mediassakin noteerattiin ”farssiksi” (linkki).

Samoin hääpareille piti järjestää tunnelmallinen juhlatilaisuus alle vuorokauden varoitusajalla. Pieleenhän sekin meni, toisen parin osalta. Sen sijaan, että nämä syyttäisivät epäonnistuneita kilpailijoita, kannattaisiko katseet kohdistaa lähtökohtaisesti kohtuuttomaan tehtävään, eli Jaajo Linnonmaahan? Ehkä häätehtävä järjestettiin siksi, että saatiin Aini onnistumaan ja kisassa jatkoon, kokemuksensa takia.

Toissavuoden voittaja Sointu Borg kai ei käytännössä sitten edes toiminut johtajan tehtävässä, jonka Diili-kilpailun voitto toi. Toiseksi tullut henkilökin taisi olla myöhemmin kitarakauppias. Jos oikein muistan, kyseessä oli sellaisen yrityksen vetäminen, joka tarjoaa myytäviä tuotteita talkooporukoiden rahankeräykseen. Mikä oli minusta alunperinkin kuolleena syntynyt idea. Siis jos ajatellaan talkoilla koululaisille rahankeräystä, niin varsin harva lienee innostunut jakamaan kerätyistä varoista provikkaa jollekin myyntituotteiden hankinnassa avustavalle yritykselle?

Ymmärrän, että yrittäminen on laji, jossa kokeillaan kaikenlaista. Ja hyvin usea bisnesidea ei lähde lentoon. Kun taas joku hullulta kuulostavakin idea voi toimia, vaikkakin harva. Ja helppo on ”tuulensuojasta” arvostella. Mutta silti – jonkinlainen itsekritiikki voisi välillä olla tarpeen? Ehkä Jaajollakin järkiajattelu välillä unohtuu, kun ”formaatti vaatii”?

Jaajo Linnonmaa on ”henkilöbrändinä” minusta tämän nykyisen huomiotalous-ihanteen ruumiillistumia. Mutta kuinka paljon hänen menestyksestään perustuu mielikuviin, saippuakuplien puhaltamiseen? Jos kilpailijat eivät tehtävänannossa uskalla todeta, että ehdotettu idea on järjetön toteuttaa. Nykyinen voittajakaan ei luottanut Jaajon bisneksen lentoon niin paljon, että olisi ottanut kokopäivätoimisen työn.

Käsittääkseni Diilin voittajat eivät mitään supermenestyjiä olleet, ainakaan mediassa heitä ei olla nähty jälkeenpäin. On muistaakseni arvosteltu sitä, kuinka paljon Diili-tehtävät edes mittaavat todellista johtajuutta.

No, miksi edes katson Diiliä? Herättäähän se toki paljon ajatuksia asiantuntijatason keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja johtamisesta, annettujen tehtävien hoitamiseksi. Toivottavasti kuitenkin me tieteilijän ammatissa toimivat pärjäämme subtanssiosaamisella, ettei tarvitse liikaa huomiotalouden helppoheikiksi muuntautua. Vaikka siihenkin tuntuu painetta olevan.

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu