Elämäni biisin musiikkisordiino

Aiemmin kirjoitin, mikä mietityttää Vain elämää-ohjelmaformaatissa (linkki). Samantyyppisiä asioita löydän Elämäni biisi-ohjelmasta.

Elämäni biisi sijoittuu parhaaseen lauantain katseluaikaan, ollen perheystävällinen sisällöltään, vaikkakin aikuisille suunnattu. Katja Ståhl juontajana osaava ja viihdyttävä, ei siinä mitään. Orkesterina ja laulajina toimii maan parhaimmisto. Ja kappaleet yleensä yleisölle tuttuja, ikivihreitä valmiiksi.

Kaiken keskellä ovat julkkisvieraiden kertomat tarinat valittujen kappaleiden takana. Nykyinen viihdemedia elää tunteista ja elämyksistä, kiehtovista tarinoista kuin iltasadut ikään. Tämän päälle vielä interaktiivinen arvuutteluleikki.

Mutta vieraaksi tarinoita jakamaan Elämäni biisiin ei pääse kuka tahansa – viihdearvo maksimoidaan sana- ja esiintymisvalmiiksi pätevöityneillä julkimoilla. Sinänsä kerrotut tarinat ovat varmaankin vilpittömiä ja aitoja. Kieltämättä myös viihdyttäviä. Mutta miten kävisi katsojaluvuille, jos tilalla vieraina olisikin taviksia? Romahtaisiko tunnelma, jos tarina tökkisi, ei sujuisikaan niin jouhevasti?

Siinäpä se sitten onkin. Kaikki on kovin kiiltäväksi puleerattua, steriilis-hygieenistä. Katsoja tietää mitä ohjelmalta voi odottaa ja saa sen. Sisältö suunnitellaan joka osa-alueella täydellisen riskittömäksi.

Vaikka itselle kun ikää on tullut ja särmät hioutuneet ja vaikka pidän myös taitavasti, myös virtuoosimaisesti soitetusta ja lauletusta musiikista. Niin voisin silti livetyyliin tallennetulta musiikkiohjelmalta odottaa jotain rosoisuutta. Sen verran nuoruudesta peräisin olevaa rock-anarkiaa on kai jäljellä. Ja jos puhutaan musiikista taiteena, taiteen tehtävä ei ole olla pliisua ja harmitonta, vaan haastaa ja yllättää, edes vähäsen.

No, jos katsojat viihtyvät, niin mitä sitten? Mikä tällaisessa riskit eliminoivassa musiikkiformaatissa kuten Elämäni biisissä olisi uhkatekijä? Se, että kohta, jos ei kaikki TV:n kautta tuleva musiikki, niin aivan liikaa, genreineen päivineen, syötetään tämän saman easy listening-hissimusiikki-sordiinon läpi. Kun on nähty että se toimii, kun ei muuta enää uskalleta. Jotain rosoisuuttakin paikka paikoin on, mutta juuri sen verran, että mahtuu saman sordiinon läpi.

Elämäni biisin tyylisellä musiikin sordinoinnilla voinee ammentaa vielä jonkin aikaa, mutta uskon, että raja tulee vastaan myös TV-yleisön osalta. Ei siitä ainakaan loputtomiin voi ammentaa.

Siksi on parempi kuunnella ja katsella alkuperäisten artistien alkuperäisiä live-musiikkiesityksiä, kuin Elämäni biisiä.

P.S. puhumattakaan tarpeettomasta progejazz-elementtien lisäämisestä sovituksiin. Se on lähinnä musiikillista brassailua.