Kirjamessujen kulttuuriformaatteja ja onnekas löytö

Helsingin Kirjamessut sisältää keski-ikäisten kulttuurin lähes koko kirjon josta voi valita makunsa mukaan. Hyvä maku jäi lauantaista jälleen kerran, vaikka jotain sisällöllistä kritisoitavaakin.

Messuille tulon motiiveina olivat postimerkit, kirjailijahaastattelut, vinyylilevyt ja sarjakuvat. Runsaan neljän tunnin aikana tuli bongattua Tuomas Kyrö, Vesku Loiri & Jari Tervo, Pauli Hanhiniemi, Mauri Kunnas, Pertti Jarla, Reijo Mäki ja Hanna Ryti.

Melkoisen ruuhkan takaa seurattuna, Tervon tenttaus Loirin valinnoista ja tuntemuksista kussakin elämänsä tienhaarassa eivät olleet minulle enää sykähdyttäviä elämyksiä, sillä niitä on ruodittu jo elokuvan verran. Ja vaikkapa ”aika velikultia”-henkisessä Loirinuotiolla-realityissä, joita en kovasti jaksanut katsoa. Loiri-kirjan seksikohtaukset on jo mediassa ruodittu. Ehkä jonkinlaisen gurun asemaan nostetun elämässä yleisöä jaksaa säväyttää se, että tämä kokee samoja perustuntemuksia ja sattumuksia kuin me kaikki, käyden myös ihan pohjalla. Eipä silti, kyllä Veskun kirjan voisi joskus lukea.

Tuomas Kyrön mietinnät Mielensäpahoittaja-hahmosta olivat hauskoja, eritoten hänen kuvauksensa siitä miten radiokuunnelmien kautta tullut palaute nosti hahmon ja Kyrön suurempaan suosioon. Reijo Mäki ja kirjailijaksi omien sanojensa mukaan mielivä Pauli Hanhiniemi olivat myös sympaattisia.

Kulttuuriin kuten kirjamessuihin yleensä liittyvää kaupallisuutta voi tietenkin aina paheksua muodon vuoksi. Toki tekijöiden leipä sillä maksetaan, mutta eihän se ns. formaattien tai tuotteistamisen trendi voi olla vähän vaivaamatta. Siis että kun joku hitti (Loiri&Tervo, Kyrön Mielensäpahoittaja tms.) syntyy, samaa syötetään joka tuutista. Kuten kirjat, elokuvat, TV-realityt ja muu mediatykitys. Loirin elämästä lienee jo kehitteillä teatteriesitys tai musikaali.

Postimerkkien näyttelyissä mieleen jäi Helsingin miljöitä maalanneen taiteilija Kimmo Pälikön sekä kolmosen ratikkareitiltä bongattavien rakennusten kortti- ja merkkikokoelmat. Hurriganesin Roadrunner-vinyyli jäi vieläkin hankkimatta. Samoin Mauri Kunnaksen nimmari jonottamatta. Asterixin uusin albumi piti ottaa.

Mitä järjestelyihin tulee, ei ollut ruuhkia siten kuin joskus aiemmin. Hyvä oli ruoka- ja juomatarjoilujen tuonti messuhalliin. Sai palvelua jonottamatta. Uuvuttava jonottaminen ja istumapaikoista taistelu eivät ole minulle asioita, jotka sisältyvät hyvään elämykseen.

Tein myös ainakin yhden kulttuurisen löydön, sattumalta kun istahdin huilimaan haastattelusessioon. Rakkaudettomuus-kirjasta (Hanna Ryti) kiinnitti huomiota tietty näkökulma. Se osin kertonee ilmastoalarmistien sanoman sisäistämisen riivaamasta naismenestyjästä sisaruksineen, joka yrittää tehdä kaiken ns. oikein, mutta voi huomata, ettei se synny ilman ikäviäkin ponnistuksia. Samoin omaa oikeamielisyyttä ja siihen kuuluvia arjen valintoja pitää esitellä sosiaalisessa mediassa. Sama asia on itseä vaivannut, sinänsä perusteltuihin ilmastonmuutos-huoliin liittyvä fundamentalismi. Käytäntöön soveltamisen tahaton komiikka ja kaksinaismoralismi, joka huokui kirjailijan ääneen lukemilta riveiltä ja niiden välistä. Kun yksilöllisyyden ja itsekseen pärjäämisen ihanne joutuu koetukselle.  Asiassa on yhteyksiä äitisuhteeseen ja sen rakkaudettomuuteen.