Kuka laulaisi meidän tarinamme?

Katselin Mikko Alatalon dokumentin ”Se maailma, jossa kasvoin” jossa poliittisina kannanottoina nostetaan rakennemuutos, joka on johtanut maaseudun autioitumiseen, kaupunkilähiöiden syntyyn ja työväestön siirtymiseen naapurimaihin, joko komennuksille tai pysyvästi.

Elokuva ”Ajolähtö”, Mikon sydäntäsärkevine, korvia raastavine lauluineen, kuvastaa tuota dramatiikkaa. Toisen, ”Kahdeksan surmanluotia”-Mikon ohjaamana. Sinänsä Ajolähtö on kyseisen kunniakas osa suomalaisen elokuvan ”kurjuuden maksimointi”-genreä. Jossa päähenkilö menettää vähitellen kaiken ja lopulta tappaa itsensä. Ei ihme, jos länsimaisen viihdeteollisuuden elokuvat sekä Turhapurot vetivät katsojia enemmän kuin nämä synkkyyden itsesäälissä piehtaroinnit. Entäpä, jos Ruotsiin muuttanut työntekijä on elänyt hyvän ja onnellisen elämän perheineen?

Eppu Normaali laulullaan ”Murheellisten laulujen maa” jo osaltaan yritti parodioida kurjuuden maksimointia, aikansa eläneenä mentaliteettina. Vaikka käsittääkseni laulun sanoja ei silleen tulkittu.

Se populismi, joka luonnehtii kaikkea muutosta ja kehitystä pelkästään pahana asiana, nauttii toki laajasti kannatusta. Kuten on nähty, maaseutujen muutosta ei Farm Aid-konserteilla käännetty. Taikka sillä, että Eduskuntatalon eteen kaadettiin kauhakuormallisia lunta.

Mikko on noin 10 vuotta minua vanhempi. Kuka laulaisi meidän tarinamme? Jotka kasvoimme aikuisiksi ”Siirtomaa-Suomen” aikakaudella, vaikka sieltä lähiöistä. Kouluttauduimme korkeammille asteille ja valmistuimme ammattiin. Joille kansainvälisyys ja työtehtävät maapallon eri kolkissa ovat arkipäivää. Joko komennuksilla tai pysyvästi. Jotka emme itke hypoteettisten, menetettyjen juuriemme perään, vaan juurrumme sinne, missä koti ja läheiset milloinkin sijaitsevat. Jotka näemme maailman muutoksessa hienoja mahdollisuuksia ja mielenkiintoisia haasteita.

+4
Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu