Maku- ja mielipideasioiden ”asiantuntijuus”?

Musiikin luokitteleminen ”hyväksi” tai ”huonoksi” ei mene faktojen tai luonnonlakien mukaan, vaan on subjektiivinen maku- ja mielipideasia. Ja jos asiantuntijuutta penätään, niin joka ikinen on oman musiikkimakunsa asiantuntija.

Toki esityksessä voidaan havainnoida soitto- ja laulutaitoja, siis meneekö nuotilleen vai ei. Tai vaikka sävellystaitoja. Kuinka muusikko tai artisti on kouluttautunut vuosia hommansa eteen. Mutta riittääkö se tekemään hänen musiikkinsa absoluuttisen hyväksi tai huonoksi?

Ja jos musiikissa, etenkin nyky-Euroviisuissa performanssi on vähintään yhtä tärkeä kuin musiikki, niin miten sen vaikutus faktisesti arvioidaan? Laskemalla yhteen rakentamiseen käytetty raha, työtunnit tai sähkö?

Mihin siis asiantuntijaraateja Euroviisuissa tarvitaan? He todennäköisesti ovat musiikki- ja mediamaailmassa kokeneita konkareita, mutta en tiedä, miksi se tekisi heidät asiantuntijoiksi ylitse yleisön musiikkimaun. Jos musiikki- tai elokuva-alan kriitikkö kehuu tai lyttää jonkun tuotoksen, niin eikö se vain noudata kulttuurialalla paljon aikaa viettäneen väen välistä konsensusta siinä, mitä pidetään hyvänä tai huonona? Eli makuasioita ja mielipiteitä, jotka on totuuden kaltaiseen tilaan sovittu? Jotka ovat täysin kulttuurisidonnaisia.

Arviointiin vaikuttavat varmasti myös monet subjektiiviset, ei-musiikilliset seikat, kuten vaikka että esiintyjän naama ei viehätä. Tai että keskittyminen oli oman parisuhteen pohtimisessa, kappaleen aikana. Tai vaikka että kenkä hiertää ja päätä särkee. Jos tavis-äänestäjä ei voi näitä vaikutuksia eliminoida, ei voi musiikin ”asiantuntijakaan”. Asiantuntijalla voi toki olla sanavarastoa selitellä primitivireaktioitaan rationaalisesti jälkikäteen.

Faktista sen sijaan on, minkä vaikutuksen esitetty musiikki saa sen vastaanottajassa. Ja sen Käärijä osasi.

Ajatukseni pari päivää sitten täällä https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jukka-konttinen/kaarija-on-jo-voittanut/

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu