Miksi iskelmä muttei tanssimusiikki?

Katselen Iskelmätarinoita-ohjelmaa. Suositut iskelmäartistit esiintyvät ja yleisö notkuu ja jammailee. Ihmiset halivat ja pussailevat musiikin tahdissa, siideritölkit käsissä. Iskelmäkulttuuri ja sen fanit nykyään kelpaavat televisioon, vaikka perinteisesti touhu on mielletty ”tuulipukukansan” harrastukseksi. Tämän lähempänä kulttuuri ei voisi olla perinteistä lavatanssikulttuuria, joka on ollut hiipumassa ilman koronaepidemian vauhditustakin.

Kaikenlainen elämysviihde, konsertit ja – kulttuuri tekee yleisöennätyksiä. Mutta miksi lavatanssi ja vanha tanssimusiikki ei pysty hyötymään samasta asiasta? Oma vastaukseni on tanssietiketti ja tanssitaidon edellytys, josta olen kirjoittanut aiemmin. Kaupingistuminen ja seuranhaun tapojen muutos, Tinderit ja muut.

Anna Eriksson totesi, että lavoilla kiertävät orkesterit mieltävät itsensä ”tanssikansan palvelijoiksi”. Että eihän palvelijaa koskaan kovasti arvosteta. Hän itse lopetti lavakeikkailun, taiteellisempien ambitioiden takia. Radiossa soivilla iskelmäartisteilla on omia hittejä ja ikivihreitä sävellyksiä. Lauri Tähkät, Suvi Teräsniskat, Tuure Kilpeläiset ja muut. Vaikka sovittavat ja esittävät toistenkin säveliä. Genrejen sotkeminen on myös muotia, minkä Vain Elämää-formaatti todistaa.

Mutta esimerkiksi sellainen mainio vanhan tanssimusiikin genreä tekevä orkesteri kuin Yölintu on tavannut olla lavatanssin harrastajien boikotissa. Kun ei tule perinteiseen tapaan kahta kappaletta peräkkäin tangoa, valssia, humppaa, cha chata. Ja tempot on sellaisia, etteivät jiven tanssikurssilla käyneet pysy perässä. Simo Silmun musa kuitenkin jäänee ikivihreiden joukkoon, toisin kuin monen ”tanssijoita palvelevan” orkesterin. Kyösti Mäkimattilan piti hypätä soolouralle, että pääsi laajempaan mediahuomioon kuin sinänsä erinomaisen Varjokuva-orkesterin kanssa. Suorastaan tanssilavojen elvyttäjäksi toteaisin Agentsin ja Esa Pulliaisen, luoden seuraajakseen lukuisia nuorten rautalankayhtyeitä, Stratocaster-kitaroineen ja Vox-vahvistimineen. Vaikka Agentskin on ollut tanssipuritaanien boikotissa, kuinkas muuten. Jotkut lavatanssijat yrittävät hakea syntipukkia suosion hiipumisesta mediahuomion puutteesta, vaikka se on enemmän seuraus kuin syy. Seuratanssikulttuuri on esillä piskuisella Alfa-TV-kanavalla jonne katsojat varmaan harvoin eksyvät. Nuorista puhumattakaan.

Toisaalta kun tanssietiketin ja tanssitaidon edellytyksen kanssa pärjää, on tanssilavalla käynti kauniina kesäiltana miltei parasta, mitä voi kuvitella. Toivottavasti maailman muutos ei jyrää sen yli lopullisesti.

Kuka tekisi tanssilavoista ja sen tarinoista samanlaisen dokumenttisarjan kuin Iskelmäfestivaaleista?

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu