Onko Syksyn sävelelle kysyntää?
Olen niitä sukupolvia, jotka perheineen kokoontuivat television ääreen katsomaan Syksyn sävel-kilpailua. Silloin kun kaikkien postikortilla äänestäneiden kesken arvottiin väritelevisio. Kun kisan jälkeisenä päivänä koulun välitunnilla jokaisen huulilla oli Irwinin ”Poing poing poing”—kappale (v. 1971). Muistan tykänneeni Jukka Kuoppamäen ”Kultaa taikka kunniaa”-kappaleesta (1973) kun siinä oli se hauska perkussiosoitin mukana kalkuttamassa.
Mutta ajat senkun muuttuvat ja niin muuttui omakin musiikkimaku. Kirjailija Jari Tervo kuvasi tuota mennyttä aikaa ”sodanjälkeisen internettiä edeltävän yhtenäiskulttuurin ajaksi”. Sittemmin on mediakenttään ilmaantunut Alfa TV, joka tuntuu uskovan, että tuolle ajalle on paluuta: että menneen ajan formaateilla on kysyntää, jos on tarjontaa? Missikisat, lavatanssiohjelmat ja Syksyn sävel on elvytetty.
Onko Syksyn sävel-kilpailulle kysyntää? Ymmärtäisin, että se on ns. perinteistä tanssi- ja iskelmämusiikkia esittäville artisteille tärkeä, päätellen osallistujista. Viime vuonna kisan voitti tangokuningatar Saija Tuupanen kappaleellaan ”Kuurasydän” (linkki), jota en ole tosin kertaakaan kuullut mistään radiossa tai muussakaan mediassa. Vaikka kuuntelen myös tätä genreä esittävää Radio Sun-kanavaa.
Tänä syksynä voiton vei Leif Lindeman kappaleellaan ”Sydämes on kultaa vieläkin” (linkki). Oma maku kappaleesta on, että se on hyvin perinteistä tanssilavaiskelmä-genreä. Minusta se jatkaa entisaikojen voittajan Rainer Frimanin linjaa (”Se on salaisuus” (1990), ”Virta vie virta tuo” (1992)) ja Leif esittääkin Frimanin kappaleita keikoillaan. Sinänsä Lindeman on tanssilavojen mielestäni parhaita esiintyjiä ja olen monesti tanssimassa häntä käynyt. Mutta epäilen, että tämä kappale on ”genren nostattajaksi” tavanomainen, jopa kliseinen.
Kisassa on ollut mukana myös sanoisinko modernimman iskelmän edustajia, kuten Mikko Alatalo, Tero Vaara ja Jiri Nikkinen. Mutta eivät kärkisijoille näytä yltävän. Silmiinpistävää minusta on, etteivät iskelmän kestotähdet kuten Juha Tapio, Arttu Viskari tms. jotka saattavat yksinänsä vetää kiekkoareenan tai Olympiastadionin täyteen, näytä osallistuvan kilpailuun. Se ei ole sattumaa. Olisiko valinta heidän vai tuotantoyhtiön? Ehkä he eivät näe kisassa riittävää nostetta, että kannattaisi vaivautua.
Genren musiikkia kuuntelevien salaliittoteoria on ollut, että ns. valtamedia jotenkin tahallaan estää tanssi-iskelmämusiikin esittämisen. Että sille olisi piilevää kysyntää? Kuten olen ymmärtänyt, kaupallinen media-ja TV-toiminta pyörii mainostuloilla. Syksyn sävel ja koko Alfa TV eivät näytä houkuttelevan esimerkiksi isojen kauppaketjujen kaltaisia mainostajia. Mainoskatkojen aikana näyttää pyörivän non-stoppina noin kymmenen pikkupelurin mainosnippu. Ehkä kanavan katsojaluvut ja katsojien kulutustottumukset eivät houkuttele. Kisaseurannasta ja lopputulosten julkistamisesta näyttävät sentään huolehtivan laajalevikkiset Iltalehti ja Seiska. Sitten myös genren omat nettimediat.
Kuitenkin mainostajat panostavat niihin mediaformaatteihin, joita valtayleisö kuluttaa. Suoratoisto kuten YouTube, Netflix ja Spotify jakavat markkinoita. Ei-kaupallinen YLE on myös samassa kilpailussa katsojista ja kuuntelijoista. Eikä kyse ole pelkästä kaupallisesta aivopesusta. Jos Suomessa on yli 5 miljoonaa musiikin kuluttajaa, heidän makunsa ja kuuntelukanavansa ovat niin pirstoutuneita, että epäilen, etteivät Alfa TV ja Syksyn sävel siinä kisassa kovin pärjänne. Marginalisoituminen jatkunee, kun mediakulttuuri jatkaa muuttumistaan sekä luonnollinen poistuma korjaa Syksyn sävel-ikäluokkia.
Syksyn sävel-kisalla on varmasti oma kysyntänsä, tietyn yleisön sekä artistien kohdalla. Mutta jos iskelmät ykköstähdet eivät vaivaudu osallistumaan (mikä ei voi olla sattumaa), niin eihän kisa lähtökohtaisestikaan voi olla siinä asemassa, kuin 70 – 90-luvulla. Alfa TV:n toiminnan jatkuvuuden rahoituksesta on esitetty vakavia epäilyksiä (linkki). Jatkaako Syksyn sävel, jos Alfa TV kaatuu? Päätellen ainakin mainosaktiviteetista kisan yhteydessä sekä kärkeen pääsevistä kappaleista, Syksyn sävel ei Alfa TV:tä pelastane. Jos ei Alfa TV Syksyn säveltäkään.
Syksyn sävelestä tulee mieleen syksy vuonna 1974, jolloin vierailin Tallinnassa kahden koulukaverini kanssa niin sanotulla ”kielikurssilla”.
Tapasimme joitakin eestiläisiä nuorukaisia Viru-hotellin ala-aulassa ja he ehdottivat, että menisimme Tallinna Kaubamajan alakerrassa olleen ”Kevad”-diskoteekin baariin iltaa viettämään.
No, pitkän jonon edestä kiilasimme uuden ystävämme Edward Megisen (”Mäkisen Eetu”) opastamana lahjomaan portsaria purukumeilla ja parilla ruplalla ja sitten narikka-aulaan päästyämme jouduimme vielä lahjomaan narikkaa siitä, että saimme farkuissa mennä peremmälle. Oikealla puolella oli iso ravintolasali ja vasemmalla puolella oli pubityyppinen baari hevosenkenkätiskeineen.
Astuessamme baarin sisään huomasimme, että seinälle oli kiinnitetty telkkari, josta tuli Iltatähti-ohjelmaa Suomesta suorana lähetyksenä. Paikalla oli paljon eestiläistä nuorisoa – ei yhtään venäläistä. Siitä sukeutui arvuuttelu kuka voittaa Suomen TV:n Syksyn Sävel -kilpailun, jonka tulokset julkaistiin viikon päästä. Eestiläiset olivat vankasti sitä mieltä, että voittajaksi ttulee Jussi Raittinen biisillään ”Mun mummoni muni mun mammani” (oli oikeasti ”Metsämökin tonttu”) ja niinhän siinä kävikin.
Oli se neuvostonuoriso valveutunutta siihen aikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tarinassa korostuu se, kuinka pirstoutuneessa mediamaailmassa nykyään eletään. Virossa 1974 yhtenäiskulttuuri oli erityisesti bolsevikkien kontrollissa, vaikka kapinallisesti Suomen TV:tä siellä seurattiin.
Tuollaisia aikoja ei saa takaisin edes Putin, toivottavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Ah mikä vuosikerta! Voittaja Jussi Raittisen Metsämökin tonttu, toinen Fredin Avaa sydämesi mulle, kolmas Kisun Juustossa löytyy, neljäs Hectorin Lapsuuden loppu, viides Irina Milanin joku tekotaiteellinen pläjäys, ai niin, Miesparka.
(Ei tarvinnut luntata. Oli ekat syksyn sävelet, joita seurasin, ja jäi mieleen.)
Jos vakavasti puhutaan, sanoisin, että Hector oli noista paras.
Ilmoita asiaton viesti
Hectorilla oli paineita ennen kilpailua, koska hän oli viimeisen vuoden aikana noussut suureen suosioon Nostalgia- ja Hectorock albumeineen. Lapsuuden Loppu oli hyvä biisi, mutta ei aivan yltänyt samalle tasolle kuin jo levytetty Nostalgia tai Aki, Make, Pera ja mä. Siksi osa katselijoista hiukan pettyi.
Ensimmäisessä Syksyn Sävel kisassa Hector taisi tulla toiseksi kappaleella Länsituuli. Muistan kun katsoimme sitä faijan kanssa ja kun Hectorin laulu tuli ensimmäisenä esityksenä, niin faija totesi heti muutaman säkeen jälkeen, että ”tämä on paras tähän mennessä”.
Ilmoita asiaton viesti
P.S. Nyt vähän lunttasin ja olin väärässä viidennen sijan suhteen. Sen saavuttivat Paula Koivuniemi ja Viktor Klimenko duetollaan. Miesparka oli mukana vasta seuraavana vuonna.
Ilmoita asiaton viesti
Seurasin itsekin Syksyn säveltä lapsena. En ole ihan varma, oliko kyse Syksyn sävelestä, mutta mieleeni on jäänyt koko perheeni riemu, kun Somerjoki jossakin kisassa paiskasi mikin kädestään. Teini-iässä tuli uudet kujeet, eikä kyseinen kisa ole sen jälkeen kiinnostanut.
Siinä yhtenäisyyskultturissa oli puolensakin. Kun ohjelmatarjontaa oli vähän, kaikki seurasivat samoja ohjelmia ja osasivat keskustella niistä. Itse käytän nykyään vain streamauspalveluita ja olen ihan pihalla näistä nykyisistä ohjelmasuosikeista.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, Baddingin ”Rokki soi” oli jossain syksyn sävelessä (olisiko ollut vuosi 1973) ehdokkaana. Taisi silloin paiskata sen mikin.
Siihen aikaan kaikki katsoivat joka ilta samoja ohjelmia, koska kanavia oli vain kaksi ja muita viihdemuotoja ei ollut olemassakaan. 60-luvulla oli selvää, että kaikki juttelivat torstaiaamuisin edellisen illan Peyton Place -jakson tapahtumista.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, mutta minun on vaikea ymmärtää niitä, jotka aivan kuin haluavat takaisin noihin aikoihin. Jopa uskovat, että se olisi jotenkin mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti