Postimerkkeilyn tulevaisuus

Katselin juuri YouTubesta mainion videon bloggajalta ”Exploring stamps” (linkki), jossa käydään läpi postimerkkeilyn historiaa ja arvioidaan myös tulevaisuutta.

Postimerkkien keräily tai filatelia ei ole enää samassa suosiossa, kuin se oli joskus viime vuosituhannella. Maailma on muuttunut: digitalisaatio on vienyt paperikirjeen eli postimerkin käytön vähiin ja kehitys sen suhteen ei pysähdy saatikka käänny kasvuun. Esimerkiksi: kirjoitin aiemmin, kuinka filatelistit yrittivät taistella mahdollisuudesta käyttää postimerkkejä paketeissa, vaikkakin turhaan. Postin mukaan postimerkin trendi on sama muuallakin Euroopassa, tosin viiveellä. Digitalisoitunut mediamaailma on luonut viriketulvan, joka ei ehkä suosi pedanttia paneutumista edellyttävää postimerkkeilyä. Kilpailevia vapaa-ajan vieton harrastustapoja on satoja, jos ei tuhansia. Myös keräilyssä: Iltalehden Lifestyle Keräily-lehdessä väitetään, että Muumimukien keräilijöitä on 200000 – 300000, kun postimerkkeilijöitä Suomessa arvioisin olevan 5000 – 10000. Yhdistyksissä näistä on vajaa 3000 ja heidän ikäkeskiarvonsa on yli 60 vuotta. Colin Fraser toteaa Flash-lehdessä (linkki) yhdysvaltalaisen American Philatelic Societyn jäsenmäärän laskeneen 50 % vuodesta 1990 vuoteen 2019, enkä usko, että laskusuunta on kääntymässä. Kun jäsenkuntaa vähenee luonnollisen poistuman kautta.

Postimerkeistä ei Iltalehden Keräily-lehdessä mainita sanaakaan. Kun postimerkkiä ei enää näe, voiko siihen kehittyä kiinnostustakaan – sellaista tunnesidettä kuin vaikka Muumimukeihin? Postimerkkeily on yksi ns. perinteisiä harrastuksia, kuten myös lavatanssi ja numismatiikka, joiden kriisistä olen kirjoittanut aiemmin (linkki).

Suomessa Posti ei ole enää yhteistyökumppani postimerkkeilyn yhdistyksille. Todennäköisesti liiketoiminnan paineiden takia ovat karsineet ”rönsyt” pois, kuten filateelisen leimauksen keräilijöille.

Retrobuumi?

Voisi ajatella, että postimerkki on samanlainen painotuote kuin paperinen kirja. Kuinka joulun uutuuskirja voi olla alennuslaarissa pyhien jälkeen. Kuinka kirja-antikvariaatit ja kirjojen keräily ovat kadonneet ja paperikirjalle on esitetty tylyä tulevaisuutta. Asia ei välttämättä mene näin.

Vaikka postimerkkeilyn suosio on laskenut globaalisti, tietyissä kehittyvissä maissa kuten Kiinassa ja Intiassa, vaurastuvan keskiluokan kasvaessa, postimerkkeily kasvaa. Videoblogisti ”Exploring stamps” uskoo, että kun paperisen kirjepostin määrä vähenee, niin postimerkeillä varustetut voivat ehkä sen takia tulla kiinnostavammiksi. Samoin kun postimerkkejä näkee harvemmin ja niiden aiheet ovat enemmän itseä kiinnostavia kuin aiemmin (esim. Muumit, populaarikulttuuri), niin voi syntyä halu kerätä niitä.

Esimerkiksi vinyyli-musiikkitallenteiden keräilyn sanotaan saavuttaneen uutta suosiota niiden parissa, jotka ovat kasvaneet digitaalisesti tallennetun ja suoratoiston maailmassa. Jotka ovat ”kyllästyneet steriiliin digitaaliseen soundiin”. Olisiko postimerkkeilyssä tällaisesta retro-innostuksesta herättäjäksi, kuten brittiläisen The Daily Mail-lehden jutun mukaan? Jopa niin, että harrastus tekisi ”comebackin”?

The Daily Mailin, samoin kuin The Guardianin jutun mukaan milleniaalit nuoret, jotka eivät ole paljoakaan postimerkkien käyttöön tottuneet, ovat kiinnostuneet keräilystä retromielessä, esidigitaalista aikaa romantisoidakseen. Jos milleniaalit määritelmän mukaan ovat varttuneet täysi-ikäisiksi vuosituhannen vaihteen tienoilla, he ovat nyt noin nelikymppisiä. Tosin ko. jutussa haastatelluilla (harrastusjärjestöjen ja huutokauppahuoneiden edustajat) on postimerkkeilyn markkinoinnin tarve, eivätkä ole siis välttämättä täysin objektiivisia. Olen kuullut, että Englannissa postikorttien lähettäminen on suosittua.

Internet ja sosiaalinen media

Internet avaa mahdollisuuksia saada harrastamiseen liittyvää tietoa helposti ja ilmaiseksi. Hienoja kansainvälisiä sivustoja ovat esimerkiksi edellä mainittu ”Exploring stamps” sekä ”The Digital Philatelist”. Netissä on myös postimerkkiluetteloita sähköisessä muodossa – vaikka tosin luetteloiden käytettävyys näyttää jääneen jälkeen muista nykypäivän sovelluksista.

Viittaamaani Daily Mail-lehden juttuun haastatellut toteavat sosiaalisesta mediasta filatelian uutena mahdollisuutena. Nyt kun postimerkkiliikkeet ovat melkein kadonneet ja paikallisyhdistysten tavoittamisessa on oma haasteensa. Postimerkkeilyyn liittyvää keskustelua käydään Suomessakin vuorokauden ympäri postimerkkeilyn Facebook-ryhmissä. Suurin osa uusista keskustelijoista tosin näyttää selvittävän haltuunsa jääneen kokoelman arvoa realisoidakseen sen ja sitten häipyy. Mutta niitä nuorempia myös jonkin verran ilmestyy, jotka kiinnostuvat kohteista keräilymielessä.

Myös perinteisen, järjestäytyneen filatelian edustajat ovat heräämässä digitalisaation ja sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Federation Internationale de Philatelie’n edustaja Colin Fraser kirjoittaa Flash-lehdessä pitkän artikkelin, jossa hän käsittelee COVID-pandemian vaikutusta filateliaan. Hän toteaa, että sosiaalisen eristäytymisen mahdollistamana digiloikkana, tulevaisuuden näyttelytoiminta voisi olla ns. hybdirimalli, eli fyysiset näyttelykehykset ja näiden nettiversiot yhdessä. Hän tosin näyttää tuomitsevan postimerkkeilyn esittelyn Instagramissa – mutta käsittääkseni sen takia, ettei se noudata perinteistä esittelytapaa. Ja joka Instagram-postaaminen tulee häviämään kun COVID häipyy? Vaikka Instagram ei postimerkkeilyn näyttelykehyksen formaattina onnistuisikaan, niin ei sen käyttäminen postimerkkeilyssä häviä mihinkään. Fraser toisaalta asettaa kyseenalaiseksi perinteisen ylimuodollisen ja sääntöihin kahlitun filatelian järjestöjen toimintatavan, joka voisi olla yksi syy harrastuksen suosion laskuun.

Digitaalisen median lisäksi hyvä esimerkki harrastamisen uusista tuulista on Postcrossing-toiminta, johon tosin perinteisen filatelian harrastajat näyttävät suhtautuvan välinpitämättömästi tai nuivasti. Tämä reaktio voi olla ikäkysymys ja sikäli ymmärrettävää: jos olet harrastanut tietyllä lailla nuoruudestasi asti esim. klassisen Suomen materiaalia, tuskin on tarpeita keräilyaiheita enää uudistaa.

Postimerkkiaiheiset blogit ovat ilmaista, kännykälläkin helposti saavutettavaa sisältöä. Itse olen kirjoittanut blogeja, mm. jutun Muumipostimerkkien keräilystä ja postimerkkeilija.blogspot.com-sivuston mittareiden mukaan se on luetuimpien joukossa. Voisin epäillä, että muutama sadoista tuhansista Muumimukeihin vihkiytyneestä voi saada innostuksen hankkia myös postimerkkejä alueesta. Siitäkin huolimatta, että muumituotteita löytyy vaikka minkälaisia.

Koronabuumi?

Suomessa sekä numismatiikan että filatelian suunnalta olen saanut lukea, että vuonna 2020 harrastusaktiviteetti on ollut kasvussa. Pirkanmaan Yrittäjät-lehdessä Systeemi-nimistä vertaiskaupan nettiportaalia ylläpitävä Vesa Järvistö toteaa, että viime vuonna rekisteröityneiden määrä nousi 40 %:lla ja myyntikin 15 %:lla. Samoin filatelian nettihuutokaupoissa olen havainnut ennätysmäisiä huutoja joistain itseäkin kiinnostavista kohteista.

Sama ns. koronabuumi internet-palvelujen kysynnän lisääntymisenä todetaan myös The Wall Street Journalin artikkelissa (linkki). Samassa artikkelissa puhutaan myös siitä, kuinka ”analoginen maailma” voi viehättää nuorempia. Kuinka yhä enemmän milleniaaleja ja naisia tulee harrastuksen pariin. Flash-lehden artikkelissaan Colin Fraser tuntuu toisaalta paheksuvan sitä, ettei WSJ:n artikkeli nosta esiin perinteisen järjestöfilatelian tarjoamia mahdollisuuksia. No, olisiko tässä järjestöillä itsetutkiskelun paikka.

On ilmeistä, kuten yrittäjä Järvistö toteaa, että ihmiset hakevat uutta tekemistä, sosiaalisen eristäytymisen pakosta. Mutta miten käy, kun tilanne normalisoituu?

Ovatko postimerkit sijoitus?

Vastaukseni tähän kysymykseen on: ei. Kerättävän materiaalin hinta keskimäärin laskee sen takia, ettei tarjonta enää kohtaa kysyntää. Erityisesti tämä koskee viime vuosituhannen lopun materiaalia. Niille, keitä kiinnostaa perityn postimerkkikokoelman realisointi, löytyy ohje Filatelistiliiton sivuilta (linkki).

Postimerkkeilyn kulta-aikoina keräily saatettiin nähdä sijoitustoimintana. Tämä sijoituksen idea on myös ollut markkinointi- ja myyntikikka keräilykauppiaille (”tavoiteltu kohde/osta heti”). Postimerkkejä on kuitenkin julkaistu valtavasti. Yhtä postimerkkiä voidaan julkaista sadoista tuhansista satoihin miljooniin kappaleisiin. Tietyt postimerkkien ns. banaanivaltiot saattavat julkaista postimerkkejä monikymmenkertaisesti yli oman tarpeen. Ja aiheista, millä ei ole mitään yhtymäkohtaa omaan valtioon.

Etenkään sotien jälkeen julkaistuista merkeistä ei rahallisesti huippuarvokkaita harvinaisuuksia juurikaan löydy, tavallisen leimatun merkin hinta alle sentin. Esimerkiksi 70-luvulta eteenpäin postimerkkien julkaisupäivinä tuotetut, erikoisleimalla varustetut ns. ensipäivänkuoret ovat menettäneet keräilyarvonsa. Jonkinlaisena kulminaatiopisteenä, blogisti Exploring Stamps mainitsee videossaan brittien prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin häistä vuonna 1981 julkaistun postimerkkimateriaalin tulvan.

Mediakynnyksen tosin ylittää aika ajoin joku harvinainen postimerkki, josta on maksettu henkilöauton hinta huutokaupassa. Tällainen esimerkki ei kuitenkaan ole edustava – enkä tiedä kannattaako siitä päätellä harrastuksen tilasta jotain. Kuten kriittisemmässä jutussa ”Filatelian pitkä ja hidas kuolema” todetaan, ns. superrikkaiden uusi luokka (”Venäjän oligarkit, kiinalaiset miljonäärit, Piilaakson teknologiayritysten toimitusjohtajat”) voivat kilpailla keskenään siitä, kuka saa sen kaikkein harvinaisimman itselleen. Eikä tarvita enempää kuin kaksi kisaamassa siitä, kumpi ”trofeen” metsästää. Tarpeeksi varakkaita henkilöauton hintaa maksamaan riittää Suomessakin. Entäpä, jos huippukohteen vasarahinnan esittelystä tulee mielikuva, että kyseessä on kallis harrastus?

Keräily jatkanee polarisoitumistaan: Tavallisen ns. massan hinta laskee, mutta huippuharvinaisuudet pitävät pintansa, ”trofeemetsästäjien” ansiosta. Samoin kilpailukokoelmiin tarvitaan harvinaisia ts. kalliita merkkejä.

Jos hallussa olevasta kokoelmasta sanoo kysyjälle, ettei se ole kuin vitosen tai kympin arvoinen, se tuskin innostaa, vaikkapa säilyttämään kokoelmaa ja jatkamaan sitä. Toisaalta materiaalin ollessa halpaa, keräilyn alkuun on helppo päästä. Monipiippuinen juttu. Kuten Colin Fraser toteaa, postimerkkeilijällä on varmaan tatve toimia taloudellisesti vastuullisella tavalla.

Optimismia, pessimismiä vai realismia?

Tulevaisuuden ennustaminen on aina yhtä vaikeaa. Ollako pessimisti, optimisti, vai realisti? Riippuu keneltä kysyy: filateliajärjestöt sekä yhden käden sormilla laskettavat suomalaiset kauppiaat säilyttänevät optimisminsa. Käännettä ylöspäin toivoo moni muukin perinteinen, yhdistysten muodossa toteutettu harrastus, kuten lavatanssi ja numismatiikka. Kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta.

Keräilyharrastus kuten postimerkkeily on subjektiivinen ja spekulatiivinen asia. Mitä retrobuumiin tulee, voi seurata, miten se konkretisoituu harrastajamäärissä pidemmällä aikavälillä, koronan jälkeen. Kuten sijoitusmaailmassa todetaan, mennyt ei ole tae tulevasta.

Netin ja sosiaalisen median myötä on mahdollista harrastaa postimerkkien keräilyä luovasti, innovatiivisesti ja omalla tavallaan, kuten allekirjoittanut. Tai kuten em. Postcrossing-harrastajat, ilman filatelian ukkoutuneiden yhdistysten sääntöjä ja kilpailua. Koronan aikaansaama digiloikka voi auttaa yhdistyksiäkin.

Oma veikkaus on, että postimerkkeilyllä on tulevaisuutta, kuten vinyylilevyillä ja paperikirjallakin, vaikka ei enää ikinä päästä viime vuosituhannen harrastajamääriin. Retroinnostuksen kautta voi tosin tulla nuoriakin uusia harrastajia ja olen nähnyt siitä merkkejä Facebookissa. Lisäksi kun aina uusia ikäluokkia tulee lähemmäs eläkeikää ja ovat kohtuullisen hyvässä taloudellisessa asemassa, heistä osa voi aloittaa postimerkkeilyn tai elvyttää nuoruuden harrastuksensa.

Tosin kun yleispalveluvelvoitteen alainen postimerkillinen kirjeposti edelleen laskee, ollen v. 2020 Suomessa noin 3 % Postin jakeluvolyymistä, uusien postimerkkien julkaisu tosin tulee loppumaan jossain vaiheessa. Islannin posti lopetti jo vuoteen 2020, koska toiminta ei enää ollut taloudellisesti järkevää.

Joitain viitattuja artikkeleita

YouTube-video “The History & Future of Stamp Collecting” tililtä Exploring stamps” https://www.youtube.com/watch?v=5mZYZJxgDME

Colin Fraser “Can a pandemic finally change the world of philately?” Flash vol. 130, Sept 2020 (linkki)

Nicole Mowbray / The guardian: Post modern: Why millennials have fallen in love with stamp collecting 11.4.2020 https://www.theguardian.com/artanddesign/2020/apr/11/post-modern-why-millennials-have-fallen-in-love-with-stamp-collecting

Andrew Nelson / The Wall Street Journal “Why Stamp Collecting Is Suddenly Back in Vogue” 5.6.2020 https://www.wsj.com/articles/why-stamp-collecting-is-suddenly-back-in-vogue-11591358415

Blogi Antique Sage: “The long, slow death of stamp collecting” https://www.antiquesage.com/long-slow-death-stamp-collecting/

Pirkanmaan yrittäjät – lehti “Kohtalokas EBay-ensivisiitti. Vesa laittoi hakusanaksi Finland – Sen jälkeen se olikin menoa” 1.5.2021 https://www.yrittajat.fi/pirkanmaan-yrittajat/a/uutiset/648712-kohtalokas-ebay-ensivisiitti-vesa-laittoi-hakusanaksi-finland-sen-jalkeen-se-olikin

Alex Ward / Daily Mail: “Stamp collecting makes a comeback as millennials use social media to fuel interest in philately” 13.4.2020 https://www.dailymail.co.uk/news/article-8212935/Stamp-collecting-makes-comeback.html

0
Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu