Tanssilavojen alamäki tilastoissa

Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä, kuinka tanssimusiikkia kuluttava yleisö ja sitä tuottavat artistit äänitorvenaan, haukkuvat radiosoittoa ja mediaa siitä, ettei oma lempimusa näy eikä kuulu. Median syyttäminen muutoksesta on kuitenkin kevyt johtopäätös, sillä suuri trendi on yleiset kulutustottumusten muutokset. Radiosoiton muutos enemmin seuraus kuin syy tanssimusiikin ja -kulttuurin alamäessä. Seuraukset näkyvät vasta julkaistussa Tieto&Trendit-tutkimuksessa, jonka mukaan (Kuvio 3) v. 1991 neljännes haastatelluista ilmoitti käyvänsä tanssilavoilla, kun taas v. 2017 enää seitsemän prosenttia.

Selkeä romahdus on nuorissa ja varhaiskeski-iässä olevissa. Sen sijaan yli 65-vuotiaiden määrä on suhteellisesti hienoisesti lisääntynyt, todennäköisesti johtuen siitä, että aiemmin keski-ikäiset ovat jatkaneet tansseissa käymistä. Kun lavoilla käy, siellä kyllä näkee jonkin verran nuoria jotka useasti ovat ns. hevijuusereita, tanssikurssien ja -seurojen aktiiveja, jotka panostavat lajiin harjoittelemalla ja hankkimalla ”heimovaatteet ja kampaukset”, kuten eräässä rockbiisissä todettiin. Tietynlaista polarisoitumista.

Olen seurannut tanssinharrastajien keskustelupalstoja jostain vuodesta 2005 ja kestoaihe siellä on ollut, että miten saisi uusia (nuoria) harrastajia mukaan. Ideoita on esitetty ja kokeiltukin, mutta näköjään suuria trendejä muuttamatta. Se on erikoista, varsinkin kun kaikenlainen populaari elämysteollisuus on suosittua: festivaalit, konserttikiertueet ja elokuvat tekevät yleisöennätyksiä ja ovat loppuunmyytyjä. Lavatanssikulttuuri ei pysty näköjään tästä ammentamaan ja kulttuurin itsensä edustajien on syytä minusta mennä peilin eteen, sen sijaan että yrittävät hakea syytä muualta, vaikkapa mediasta.

Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaformaatti on ollut aina suosittu, ja siitä aikoinaan tanssinharrastajat toivoivat tanssikulttuurin pelastajaa, suurta ryntäystä lavoille. Voi olla tosin, että se tekee enemmän karhunpalveluksen: synnyttäen mielikuvaa, että tanssimaan ei ole asiaa, ennen kuin on hikoillut harjoittelusalilla viikkokausia? TTK:ssa kyseessä on kuitenkin kilpatanssi, joka on eri kuin lavatanssi.

Sikäli kun nyt yleensä tanssiminen ei tule nuorille mieleen vapaa-ajan viettomuotona kaiken muun kilpailevan tarjonnan, kuten vaikka suoratoistomedian ja pelien kanssa, niin epäilen, että kynnys tansseihin tulemiseen on mielikuva vaivannäöstä etukäteen – harjoittelun edellytyksestä. Samoin ehkä myös tanssietiketti eli käyttäytymissäännöt hakuriveineen. Nykyihmiselle, joka ”inhoaa sääntöjä ja rajoituksia”, kuten onnellisuusprofessori Markku Ojanen joskus totesi. Musiikkifestarilla voit heilua vapaasti, kunhan osaat näyttää lippusi portilla ja käyttäytyä häiriöttä. Rahankäyttö erilaisiin oheispalveluihin ja virvokkeisiin on vapaaehtoista vaikka toivottavaa.

Lavatanssin hiipuminen voi olla myös yksi seuraus kaupungistumisesta – tanssilavat kun ovat olleet maaseudun tapahtumapaikkoja. Elämänkumppanikin löytyy todennäköisemmin kaupungeista.

Kun tilanne on tämä ja suurta muutosta lavatanssin suosiossa en usko tulevan, niin tanssiminen menee enemmän yksityistilaisuuksiin, harjoitussaleihin ja klubeille. Tanssilavojen pikkuhiljaa hiipuessa ja ränsistyessä. Järjestäjien ja harrastajien ollen kyvyttömiä reagoida muutokseen. Tai muutoskokeiluista huolimatta.

Vaikka maailma muuttuu, perinteiden vaaliminen on tanssiväen intresseissä, ja siinä on muutokseen tahtotilaa vaikea löytää. Perinteet ja muutos ovat lähinnä toistensa vastakohtia. En itse toivo kulttuurin hiipumista, sillä lavatanssi on kuitenkin maailman megatrendeistä piittaamatonta supisuomalaista kulttuuria, eli sikäli vaalimisen arvoista.

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu