Tuomas Wäinölä ja suomalaisen instrumentaaliprogen soundi

YouTuben algoritmit ovat tiedostaneet musiikkimakuni kai joskus kauan sitten. Nyt äppi tarjosi listalleni Tuomas Wäinölän ”The fellowship of guitar – 5 GTR Death Punch – tallenteen (linkki). Kyseessä on käsittääkseni Tuomaksen säveltämä ja sovittama proge-instrumentaali. Kerta kerralta sitä kuunnellen, se kuulostaa aina vain paremmalta ja nautin 5 suomalaisen kitarasankarin revittelyistä (Wäinölä, Mikko Kosonen, Timo Kämäräinen, Marzi Nyman, Varre Vartiainen) ja tälle puhaltimien vastareaktioista.

No, algoritmit jatkoivat töitään ja Facebook mainosti minulle Wäinölän konserttia Tampere-talossa, jonne ostin lipun saman tien. Väkeä pienessä salissa oli kohtalaisesti, ajatellen tällaisen proge-instrumentaalimusiikin menevän yli tai ohi tavalliselta musiikinkuuntelijalta.

Mainittu kappale on mukana Wäinölän uudella soololevyllä ”The return of the hometown hero”. Sitä ei valitettavasti Tampere-talossa kuultu, juurikin vähintään sen edellyttämästä 5 kitaristin kokoonpanosta. Sen sijaan muita kappaleita tuolta levyltä, sekä myös aiemmalta levyltä ”Human being”, jonka ostin herralta itseltään aikoinaan Helsingin Kirjamessuilla.

Wäinölän musiikki on instrumentaalia laidasta laitaan, hevistä jazziin. Samoin tunnelmat sen kuuntelijana. Monesti tällaisen vähän haasteellisemman musiikin kohdalla on tiettyjä helmiä ja sitten sellaisia, jotka eivät itsellä herätä intohimoja. Itse pidin esimerkiksi kappaleista ”Tokyo” ja ”New York”. Tuomaksella oli rumpalina legenda Anssi Nykänen, joka vetikin hauskan rumpusoolon. Bändissä oli myös puhallin- ja kosketinsoittaja sekä basisti, jotka tekivät myös omia sooloimprovisaatioita. Heidän nimiään en nyt saa tarkistettua, eivätkä ole ennalta tuttuja. Tuomas vaihteli kitaraa miltei joka kappaleeseen ja piti yllä tarinan kaarta esitettävistä kappaleista, muusikkohuumorilla höystettynä.

Wäinölän tuotanto onkin varsin laajaa, itse olen bongannut hänet Raskasta joulua-TV-tallenteilta sekä Anssi Kelan bändistä. Musiikkia elokuviin jne. Melkoinen kapellimestari Wäinölä on, sinänsä tuoden mieleen Pekka Pohjolan tai Jukka Tolosen. Pohjolan fani olen ollut aina ja keikoillaan kävin, samoin Tolosen progebändin näin joskus nuoruudessani ilmaiskeikalla.

Suomalaisella proge-instrumentaalimusiikilla on minusta oma soundi – tuleeko se sitten sieltä äidinmaidosta, vaiko suomalaisen musiikkikoulutuksen myötä? Siis jos joku jenkkibändi soittaisi samat kappaleet, se ei välttämättä kuulostaisi ihan samalta.

Kyllä tällainen musiikki on pitänyt meikäläistä tietyllä tapaa hengissä, koko ikäni. Suurin kitara-instrumentalisti-suosikkini on yhdysvaltalainen Steve Morse, jonka fanituksesta olen kirjoittanut erikseen (linkki). Steve Vai’n Tampereen keikasta kirjoitin aiemmin (linkki). Tampere-talokin rupeaa olemaan pienempien yleisöjen kitarataiteilijoiden esiintymisen tyyssija, kuten Albert Lee:n olen siellä nähnyt sekä toisen ikisuosikkini Paul Gilbertin omalla kitaraklinikallaan. Morse on esiintynyt ainakin Hakametsän jäähallissa aikoinaan. Senkin voi havaita, että ilman somen algoritmeja ja sovelluksia olisivat nämä keikkaelämykset jääneet kokematta.

Jos ei muuten kitara-instrumentaalimusiikki nappaa, niin suosittelen Wäinölältä kuunneltavaksi tuon aluksi linkkaamani 5 kitaristin esityksen. Niin ja toivottavasti joku keksisi esittää edesmenneen Pekka Pohjolan tuotantoa, sähköisen bändin sovituksena.

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu