Vain elämää – formaatista

Vain elämää on suosittu TV-formaatti. Vaikka yksittäiset musiikkiesitykset ovat hyviäkin ja joitakin on päätynyt radiohiteiksi, en Itse en pysty ohjelmaa katsomaan, tiettyjen vaivaavien asioiden takia. Tämän tyyppiset formaattisarjat tuntuvat kovin muovisilta. Niissä käytetään suurta vaivaa luoda tunnelmaa, että kaikki on hyvin rentoa ja spontaania. Kuinka reaaliajassa kamerointi ei mahdollistaisi ennalta suunniteltua ja harkittua tekemistä.

Ensinnäkin formaatin musiikkiesitykset tuntuvat playback-esityksiltä. Muusikot heiluvat soittimineen siten, ettei se vastaa tarkalleen ottaen niitä ääniä, mitä musiikkina kuullaan. Olen kuullut, että live-esityksiä kyllä paikkaillaan jälkikäteen. Joka tapauksessa miksataan ennen jakson julkaisua televisiossa, jolloin riittänee, että näytetään kaveria heiluvan kitaran varressa.

Toiseksi, artistit eivät esitä uutta musiikkia, vaan sovituksia toistensa hiteistä. Se on vähän sama, kuin keittiön perjantaipannun valmistaminen ateriaksi viikolla jääneistä tähteistä. Vaikka jotkut esitykset ovat onnistuneitakin, on tämä minusta osoitus siitä, ettei populaari-musiikkiteollisuus enää pysty tuottamaan aitoa uutta sävellettyä musiikkia. Tai uusi sävelletty musiikki on liian vähän tunnettua eli vetää vähemmän katsojia. Siksi ainoa mahdollisuus on sotkea vanhoja biisejä ja eri genrejä toisiinsa.

Ehkä spontaaneinta osuutta on artistien keskinäinen, vapaa seurustelu, mutta sitäkin lienee leikattu ja editoitu, mahdollisimman hyvin formaattia palvelevaksi. Samoin voi pohtia, paljonko näitä kohtauksia on käsikirjoitettu.

Luulisi, ettei itseään kunnioittavan taiteilijan tarvitsisi osallistua tällaiseen musiikilliseen sekametelisoppaan. Mutta on ilmeistä, että ohjelman suosion aikaansaama noste omalle taiteilijan uralle on liian suuri houkutin jättää käyttämättä. Hyvä esimerkki taiteellisuuden manipulointiyrityksestä formaatin tarpeisiin, on edesmenneen Jussi Hakulisen kielto Joutsenlaulu-kappaleen esittämisestä formaatin vaatimassa, lyhennetyssä muodossa. Ehkäpä ajatellaan, että tunnelma kärsii liian pitkästä kappaleesta – ja mainoksille jää vähemmän aikaa?

Kaikki formaatti-TV-toiminta tehdään tietysti rahan ja mainostajien edun maksimoinniksi siten, että vähäinenkin taiteellinen kunnianhimo unohdetaan, riskit minimoidaan. Se on omanlaistaan kulttuurillista ryöstöviljelyä, joka ei voi olla tulematta elinkaarensa päähän jossain vaiheessa. Ei siis tehdä pelkästään vahinkoa musiikille taidemuotona, vaan myös aliarvioidaan katsojia.

+1
Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu