Vain elämää – formaatista
Vain elämää on suosittu TV-formaatti. Vaikka yksittäiset musiikkiesitykset ovat hyviäkin ja joitakin on päätynyt radiohiteiksi, en Itse en pysty ohjelmaa katsomaan, tiettyjen vaivaavien asioiden takia. Tämän tyyppiset formaattisarjat tuntuvat kovin muovisilta. Niissä käytetään suurta vaivaa luoda tunnelmaa, että kaikki on hyvin rentoa ja spontaania. Kuinka reaaliajassa kamerointi ei mahdollistaisi ennalta suunniteltua ja harkittua tekemistä.
Ensinnäkin formaatin musiikkiesitykset tuntuvat playback-esityksiltä. Muusikot heiluvat soittimineen siten, ettei se vastaa tarkalleen ottaen niitä ääniä, mitä musiikkina kuullaan. Olen kuullut, että live-esityksiä kyllä paikkaillaan jälkikäteen. Joka tapauksessa miksataan ennen jakson julkaisua televisiossa, jolloin riittänee, että näytetään kaveria heiluvan kitaran varressa.
Toiseksi, artistit eivät esitä uutta musiikkia, vaan sovituksia toistensa hiteistä. Se on vähän sama, kuin keittiön perjantaipannun valmistaminen ateriaksi viikolla jääneistä tähteistä. Vaikka jotkut esitykset ovat onnistuneitakin, on tämä minusta osoitus siitä, ettei populaari-musiikkiteollisuus enää pysty tuottamaan aitoa uutta sävellettyä musiikkia. Tai uusi sävelletty musiikki on liian vähän tunnettua eli vetää vähemmän katsojia. Siksi ainoa mahdollisuus on sotkea vanhoja biisejä ja eri genrejä toisiinsa.
Ehkä spontaaneinta osuutta on artistien keskinäinen, vapaa seurustelu, mutta sitäkin lienee leikattu ja editoitu, mahdollisimman hyvin formaattia palvelevaksi. Samoin voi pohtia, paljonko näitä kohtauksia on käsikirjoitettu.
Luulisi, ettei itseään kunnioittavan taiteilijan tarvitsisi osallistua tällaiseen musiikilliseen sekametelisoppaan. Mutta on ilmeistä, että ohjelman suosion aikaansaama noste omalle taiteilijan uralle on liian suuri houkutin jättää käyttämättä. Hyvä esimerkki taiteellisuuden manipulointiyrityksestä formaatin tarpeisiin, on edesmenneen Jussi Hakulisen kielto Joutsenlaulu-kappaleen esittämisestä formaatin vaatimassa, lyhennetyssä muodossa. Ehkäpä ajatellaan, että tunnelma kärsii liian pitkästä kappaleesta – ja mainoksille jää vähemmän aikaa?
Kaikki formaatti-TV-toiminta tehdään tietysti rahan ja mainostajien edun maksimoinniksi siten, että vähäinenkin taiteellinen kunnianhimo unohdetaan, riskit minimoidaan. Se on omanlaistaan kulttuurillista ryöstöviljelyä, joka ei voi olla tulematta elinkaarensa päähän jossain vaiheessa. Ei siis tehdä pelkästään vahinkoa musiikille taidemuotona, vaan myös aliarvioidaan katsojia.
”… kielto Joutsenlaulu-kappaleen esittämisestä formaatin vaatimassa, lyhennetyssä muodossa. Ehkäpä ajatellaan, että tunnelma kärsii liian pitkästä kappaleesta…”
– Populaaripuolella musiikkikappaleen kesto on varmasti aivan peruskysymyksiä. Radiohitti lienee n. 3-minuuttinen? Freddie Mercuryn elokuvatarinassa tuotiin selvästi esille Bohemian Rhapsodyn (6 min.) tuotannollinen riski.
”Vain elämää” on toki varsinaiseen lauluntekemiseen verrattuna uusi taso, jossa tv-ohjelman koostumus mainoskatkoineen pitää ottaa huomioon.
PS. Eilen seurasin kiinnostuneena ”Remppa vai muutto” -sarjan jaksoa, jossa nähtiin taitavaa työtä sekä tv-ohjelmana että tavallisen asunnon uudelleen sisustamisena. Marko Paanasen huumori ärsyttää, mutta suunnittelijana hän on kuin onkin visionääri.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, kun ”formaatti vaatii” niin silloin totellaan? Toki on mahdollista, että formaatit voivat tuoda mukanaan ja luoda kokonaan uutta kulttuuria, jossa on taiteellisia arvojakin.
Luin jostain, että maailman musiikki- ja kenties koko populääriviihdebisnes peleineen, elokuvineen, TV- ja radiokanavineen on muutaman (4?) kansainvälisen yhtiön hallinnassa. Nämä mafian lailla käyttäytyvät mediatalot myös käyttävät valtaansa siten, että kun taiteilija vaihtaa naapurin formaattiohjelmaan, niin levyt lakkaavat soimasta radiossa.
Ja sama ongelma eli ”kansainvälisten osakkeenomistajien etu” on laajenemassa supisuomalaiseen Seinäjoen Tangomarkkinat-formaattiin. Ja siksi siellä esiintyy myös Eppu Normaalit ja muut poptähdet. Kirjoitin tästä aiemmin.
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jukka-konttinen/tango-kohden-iskelmaa-kun-ei-muutakaan-keksita/
Ilmoita asiaton viesti
Olihan tuossa tämäniltaisessa kuitenkin muutama esitys,joiden ei uskoisi jättävän ketään kylmäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Konsepti on erittäin vastenmielinen.
Perustuu tv-yhtiön taloudelliseen laskelmointiin, miten mahdollisimman pienin kustannuksin kerätään maksimaalinen yleisömäärä, ja netto-mainostulot.
Formaattia voi kutsua nimellä ”tunteita hinnalla millä hyvänsä”.
Vaikka sitten teeskenneltyjä tunteita. Kyyneleet muuttuvat tv-yhtiön käsissä euroiksi. ”Paina tosta napista kun haluat tunteita”.
Ja katsojat näyttävät menevän halpaan yhä uudestaan…
Ilmoita asiaton viesti
En yhdy kritiikkiin koskien vanhojen kappaleiden uudelleen lämmittämistä, sillä se on koko formaatin idea. Jos siitä ei pidä, niin se on puhtaasti subjektiivinen kannanotto. Antaa heidän katsoa, jotka siitä nauttivat.
Ilmoita asiaton viesti
Formaatin idea/ydin eivät ole vanhojen biisien uudelleen lämmittäminen, eivät edes esiintyjät, ”satulinnan” vieraat.
Kuten edellä luonnehdin, formaatin ydin on tunteiden banalisointi. Sekä esiintyjien että katsojien ”kuuluu” pursuttaa tunteita. Vähän kuin käskystä.
Katsoja on tässä ehdollistettu kuin Pavlovin koira. Jos kyyneltä ei heru, opetettu konsensus tuomitsee tunteettomaksi paskiaiseksi.
Em. edustaa kaikkea sitä mitä vastustan. Kyse ei siis ole ”pitämisestä” tai ”ei-pitämisestä”, vaan paljon fundamentaalisemmasta.
Ohjelma opettaa teeskentelyyn ja epäaitouteen. Teeskentelystä tehdään normi.
Ilmoita asiaton viesti
Itselleni tuo ohjelmassa esiintyvä yltiöemotionaalisuus on sivujuonne, joka ei paljon merkitse.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai se on subjektiivinen kannanotto. Mutta ei ohjelmaa ole suunniteltu musiikki ja taide edellä tai edes kappaleiden uudelleen lämmittely, vaan raha. Eli suunnitellaan kaikki siten, että se tuottaa rahaa.
Jos pääsisi kuuntelemaan suunnittelutiimin keskustelua ennen uutta tuotantokautta, siellä varmasti puhuttaisiin siitä, mitkä ratkaisut myyvät parhaiten/houkuttelevat katsojia parhaiten. Eli antavat mainostajille näkyvyyttä. Ja osakkeenomistajille vastinetta.
Ilmoita asiaton viesti
Kaupallisuutta kritisoidaan hyvin usein, mutta toisaalta se tarkoittaa sellaisen tuottamista, joka kerää eniten yleisöä ja josta katsojat siis eniten pitävät.
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti on nyt kovin kriittinen. Ei kai kukaan kuvittele, että kaupallisella kanavalla ajetaan ulos ns. reality-ohjelmaa, joka olisi aitoa ja ohjaamatonta? Ellei mennä käsiksen mukaan, niin ainakin ohjataan ja hiotaan särmät formaatin kohderyhmälle sopiviksi. Tuollaista kuulin.
Itsellä on vaikeuksia katsoa blogin aiheena olevaa ohjelmaa tai muuta ”reality-viihdettä” vaikka jenkkien ”Selviytyjistä” joskus tykkäsin. Siis olen muuttunut, ohjelmat tuskin ovat muuttuneet. ”Haluatko miljonääriksi” menee, kun sattuu sille päälle – ja kukapa ei sattuisi, kunhan miljoonia ei ole liian paljon kuten juuri oli Lotossa. ”Pitääkö olla huolissaan”? Aina pitää olla silloin, kun ohjelma perustuu sille, että keskustelijat nauravat omille ”näppäryyksilleen”.
”Amerikan kovimmat keräilijät” alkaa olla ainoa jonka parissa viihdyn, vaikka kuulin senkin olevan ”läpeensä ohjattu”, mutta ohjelman henkilöt, keräilijät, näyttelevät hyvin aitoa. Paitsi, että ohjelman henkilöt ovat rentoja, ohjelmassa näkee välähdyksiä Jenkkilästä ja kuinka keräily voi joskus karata käsistä.
Mitä jää jäljelle? Michael Palinin ”Elämäni matkat”. Tai Louis Theroux`n dokkarit. A-studiossakin pyörii nykyisin sama raita.
p.s. ”Vain elämää” lienee hyvä ohjelmaan valituille – taloudellisesti, koska halukkaita löytyy.
Ilmoita asiaton viesti