Leipää sonnasta, kusettamalla?
…
-…Otetaan sieltä missä on laaja veropohja ja missä siitä aiheutuu vähiten haittaa.
-Vähiten haittaaa kenelle?
-Taloudelle.
-Siis ei kansalaisille?
-Kansalaiset hyötyvät hyväkuntoisesta taloudesta.
-Mutta siis tässähän otetaan itseasiassa niin monelta kuin mahdollista, ja keskivertopalkansaajalle tai sitä vähävaraisemmallehan tämä nimenomaan aiheuttaa tuntuvaa haittaa. Eli siis toimet aiheuttavat haittaa mahdollisimman monelle, ja varsinkin niille, kehen se kaikista eniten sattuu.
Tämähän ei kuulosta juurikaan siltä että pelastettu talous auttaisi heitä, jos pelastaminen tehdään juurikin auttamista vähentämällä?
-Niin, siis tässähän täytyy tarkastella kokonaisuutta. Näin suuriin operaatioihin lähdettäessä on tarkasteltava suuria kokonaisuuksia. Ei pienillä yksittäisillä muutaman sadan miljoonan poiminnoilla vielä ratkaista mitään suuressa kuvassa. Isoista virroista saadaan lohkaistua pieni puro.
-Ymmärrät kai ettei tuo ole viisautta, vaan sanaleikki? Nokkelaa retoriikkaa jolla viisaus käännetään ylösalaisin, ja väitetään että se on vielä viisaampaa.
-No tarkoitushan on saada viesti perille jotta …
-Hinnalla millä hyvänsä?
-?… Tässä nyt mennään jo aika filosofisille urille eikä ideologioista ole nyt vastaukseksi käytännön kysymyksiin. Asiahan on niin että jo hallitusohjelmassa…
…
… Tässä vaiheessa olin unohtanut haastatellun nimen ja ohjelmakin oli vaihtunut, enkä enää saanut päähäni järkevää lopetusta keskustelulle. Syytän siitä osittain näköpuhelimeni pientä näppäimistöä jonka takia ajatus katkeilee jatkuvien kirjoitusvirheiden korjaamisten takia. Mutta en aio alistua automaation armoille vaan teen ja korjaan virheitä hamaan loppuun saakka.
Yllä oli siis kuvitteellinen televisiossa nähty keskustelu. Tai osa siitä. Sen lähtokohtana on todellinen haastattelu. Tai osa siitä.
Mutta pitääkö minun paljastaa missä ja milloin se tapahtui ja ketä siinä oli osallisena ja mitä osaa siitä käytin ja miksi?
Minulla ei ole varsinaisesti mitään hyvin määriteltyä stabiilia tavoitetta asetettuna eikä auktoriteettiä kenelle vastata (paitsi kiinnostuksensa menettänyt lukija) niin voinko vain päättää että on parempi että lukija saa itse päättää mistä on kyse? Enkä avaa sitä yhtään enempää. Miltään osin? Ikinä? Sehän on kulttuurin ja ajan hengen tuotos sellaisenaan, mutta ei niinkään enään myöhemmin korjailtuna.
Musiikin parissa olen tottunut ajattelemaan tällaista, mutta en kirjoittamisen. Aina tuo ajallisuus ei toki ole olennaista. Juice Leskisen ajaton tulkinta ulosteiden, leivän ja kukkien välillä sopii kevääseen, kun taas sika-aihe sopii parhaiten joulun aikaan. Mutta joka vuosi ne jaksavat herättää samoja hilpeitä tunnelmia.
Voipi olla että tieteen, taiteen ja median pyhä kolminaisuus on mennyt hieman sekaisin. Sillä ei loppujen ole mitään geometristä eikä uskonnollista merkitystä mutta näkökulman vaihdos ei välttämättä istu kaikkiin aivoihin tasapuolisesti, ja siksi käytän itsekin tällaisia lempeitä ja runollisia voimakeinoja. Nuorempiin aivoihin toki herkemmin, kun niiden päässä on enemmän tilaa. Ehkä jopa alipainetta.
En osaa todellisuudessa vielä ottaa kantaa toimittajien valehteluun. Minulle tulee mieleen vain termejä kuten Gonzo-journalismi, joka sekään ei oikein hyvin kuvaa tätä Suomen tapausta. Kenties Crossover-journalismi? Luova informaatiotyöläinen? Vai onko tekijän itse määriteltävä suuntauksensa ja genrensä ennenkuin saa luvan toteuttaa niitä käytännön elämässä?
Jokatapauksessa, jos kyseessä on haastattelu avaruusolion kanssa vieraalla planeetalla, ei ole mielestäni olennaista erikseen mainita että tarina on fiktiota. Tai jos haastateltava on laituri. Tai lentävä spaghettihirviö. Vaikka keskustelun polttopisteeseen sysätty herra ei ole minulle tuttu, niin vaikea minun on sisäistää häntä vastaan esitettyjä syytöksiä. Ainakin ylen tai maikkarin haastattelijan lievä inttäminen vain huvitti, ehkä melkein jopa lievästi ärsytti minua hieman. Ei sillä etteikö median tuotoksia toki kannatakin tarkastella kriittisellä silmällä.
Onko valokuvan muokkaus valehtelua? Entä väärä valokuva väärässä jutussa? Tai alkoholin ylistys juomalauluissa? Entä rakkauslauluissa? Muinoin nuoruudessani konemusiikkia pidettiin huijaamisena, jota tehtiin koska ei osattu itse soittaa.
Tuon viimeisen väitteen totuudellisuus on itseasiassa hyvin jännittävä ryteikkö, mutta ei ylitsepääsemätön suo. Itse opin kyllä soittamaan, mutta koneiden käyttöä musiikissa en oppinut.
Valehtelu on vallan käyttöä. Ja viisasta on käyttää sitä säästeliäästi, tai se menettää merkityksensä ja ihmisiä alkaa kiinnostaa vapaus ja totuus. Ja se on vaarallista.
Siksi, ja koska olen jossain tuntemattomissa määrin perfektionisti, lopetan kirjottamisen tältä erää oheiseen pisteeseen.
Kommentit (0)