Molli ja duuri
Hämmästyttävää ettei kukaan keskustele siitä miksi kaikkien mielestä mollisointu on surullinen ja duurisointu on iloinen? Vaadin saada kuulla tavallisten ihmisten ja asiantuntijoiden debatoivan asiasta! Kaikilla kansalaisilla on oikeus totuuteen, enkä ole kuullut tätä vielä kyseenalaistettavan.
… olipa hauska ja ytimekäs blogi…
Kysyt: ”Hämmästyttävää ettei kukaan keskustele siitä miksi kaikkien mielestä mollisointu on surullinen ja duurisointu on iloinen?”
Heh, keskustele? Kurkkaapa Puheenvuoron puolelle, siellä ”keskustellaan” ja ajoittain kovastikin. Tosin ei ehkä molli- ja duurisointujen eroista.
” Vaadin saada kuulla tavallisten ihmisten ja asiantuntijoiden debatoivan asiasta!”
Heh, ainahan vaatia saa…. vastaan vaatimatta: Kitarassani molli soi melankoolisin sävelin ja duuri iloisemmin.
Joissakin kappaleissa vaihto duurista molliin ( ja päin vastoin) kuulostaa kivalta. Vaikkapa The Weight; A duuri ja Cis molli ja D ja A.
Tuo sattui soimaan päälimmäisenä.
Ilmoita asiaton viesti
kiitos.
the weight on kyllä leppoisa kappale. bandin kaverit osaa asiansa!
black metallissa käytetään, tai ainakin käytettiin nuoruuteni ajan Norjassa, paljon mollisointuja. Kerran kokeilin tehdä sen tyyppisen kappaleen duurikäännöksillä. Kappale oli kieltämättä enemmän surumielinen ja haikea kuin iloinen. Yksittäiset soinnut ovat tietenkin ns. historiattomua. konteskstittomia. joten olen taipuvainen miettimään asiaa jotakuinkin kuten seuraava kommentoija, joka perustaa argumenttinsa ymmärtääkseni harmonisesti tai riitaisasti ihmisen korvissa resonoiviin ylä-äänisarjoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Sointujen iloisuus tai surullisuus riippuu kyllä kontekstistakin. Jo lapsena huomasin pianolla improvisoidessani, että jos mollin toonikasointu muunnetaan duuriksi, vaikutelma on vieläkin surullisempi. Myöhemmin opin, että kyseessä on IV asteen välidominantti.
Mutta: myönnän, että erilleen otettuna soinnuilla on blogistin mainitsemat kvaliteetit pikemmin kuin päinvastaiset. Yksinkertainen selitys on se, että duurisointu vastaa yläsävelsarjan kuutta ensimmäistä säveltä, joilla on kuulohavainnossamme erittäin tärkeä merkitys. Se siis tunnistetaan neutraaliksi, tyytyväiseksi perushahmoksi, kun taas mollisoinnun alennettu terssi vie niin sanoakseni vähän suupieliä alas.
Ilmoita asiaton viesti
sähkökitarassa, tai ylipäänsä saturoitaessa ääntä, tuo tulee todella voimakkaasti esille. jos tahtoo puhdasta sointia, mollit pitää kääntää duureiksi.
ihmisen korvista, tai ainakin aivojen kuuloalueiden tms. toiminnasta ja kehittymisestä tuo ilmeisesti siis johtuu. äänenpaine on kaaooittista ja epäselvää, ja se ei miellytä korvaa.
Liitetäänköhän se jotenkin pelkoon ja karjumiseen? Siinähän ääni saturoituu ja säröää… ja sitä ei yleisesti ottaen kai liitetä miellyttäviin ja iloisiin asioihin?
tosin taisin eksyä jo aiheesta. jos pianolla soittaa mollin ja duurin, niin harva kuulee niistä ylä-äänisarjan resonansseja vaan vain iloisen tai surullisen äänen. vaikuttaa sisäänrakennetulta ominaisuudelta, mutta sitä on vaikea osoittaa. sillä kulttuurittomaan tilaan on hyvin vaikea päästä tekemään testejä kulttuurittomille ihmisille.
välikysymyksenä: kuinka pienestä erosta on kyse ettei kontekstia tai paradigmaa voi sanoa synonyymiksi kulttuurille?
Ilmoita asiaton viesti
En taida näppäillä enempää ammattimiesten orkesterissa, mutta tämä lauseesi tuntui aivan ymmärrettävältä: ”Sointujen iloisuus tai surullisuus riippuu kyllä kontekstistakin.” Noin se soi harrasteijankin korvaan. Loppu menikin sitten ”yli” vaikka termit eivät vieraita olekkaan.
Mutta blogistihan, heh, pyysi ”…. tavallisten ihmisten ja asiantuntijoiden debatoivan asiasta!” Toivottavasti debatti jatkuu.
Ilmoita asiaton viesti
Monissa kielissä duuurin ja mollin käsitteet viittaavat suuruuteen ja pienuuteen, minkä avulla asiaa voi myös miettiä.
Duurisointu kuulostaa viimeistellyltä ja valmiilta, mutta molli puolitiehen jääneeltä, kuin kolmeen pisteeseen päättyvä virke…
Urheilujoukkueen esitystä kuvaillaan joskus mollivoittoiseksi. Jos kisoista palataankin kultaa kaulassa, ei kuitenkaan mainita duuria. Höh!
Ilmoita asiaton viesti
”Duuri” ja ”molli” taas tulevat latinan kovaa ja pehmeää tarkoittavista sanoista.
Suuri ja pieni viitannevat lähinnä terssin kokoon. Suuri ja pieni terssi ovat englanniksi major and minor third.
Renessanssi- ja barokkiaikaan ja usein myöhemminkin oli tapana muuntaa mollisävellysten (tai renessanssiaikaan fryygisten, dooristen ja aiolisten kappaleiden) viimeinen sointu duurisoinnuksi, että kuulostaisi ”valmiimmalta”. Tämä ns. pikardilainen terssi vahvistaa Tuomon ajatuksen käytännössä.
Ilmoita asiaton viesti