Semi-Kafkalainen metamorfoosi

Jos uudistukset ovat välttämättömiä, mutta vaikutuksista ei olla selvillä, olisi varmasti järkevää ryhtyä toimenpiteisiin joilla vahingot pyritään minimoimaan jo etukäteen ennenkuin ne ovat jo sylissä? Sillä silloin on myöhäistä. Maito on jo läikkynyt, ja siihen on silti pakko reagoida, mutta kalliiksi se tulee. Kilpailukykyisempää olisi ennaltaehkäisevä työ. Eikö tämä ole aika perinteinen mantra?
Nyt näyttää siltä että tässä hypätään pää edellä jäiden sekaan ja toivotaan parasta.
Poliitikkojen tehtäväkenttä on melko rajattu. He eivät voi uudistua valtion tai talouden puolesta. He säätävät enimmäkseen lakeja.
Näin Suomi.fi kertoo valtion ylimmistä toimielimistä:
”Eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä ovat lakien säätäminen, valtion tulo- ja menoarviosta eli budjetista päättäminen sekä Suomea koskevien kansainvälisten sopimusten hyväksyminen.
Lainsäädäntövaltaa käyttävä eduskunta valvoo hallitusta, jolla puolestaan on ylin toimeenpanovalta. Eduskunnan käyttämiä valvonnan keinoja ovat välikysymykset sekä kirjalliset ja suulliset kysymykset hallitukselle.”

He ovat siinä kuitenkin ammattilaisia ja heidät on siihen tehtävään äänestetty ja valittu.
Miksi näihin ongelmiin ei olla varauduttu? Lakko-oikeuden rajoitukset olisi pitänyt olla tehtynä jo kauan sitten jos järkeviä ollaan.
Niinkuin varmasti moni muu paljon positiivisempikin asia, joilla olisi valmistauduttu mahdollisiin porsaanreikiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin.
Niitä ei olla mahdollisista yrityksistä huolimatta kuitenkaan onnistuttu tekemään. Mutta maaliin on päästävä vaikka ryömimällä, koska muuten meidät hukka perii.

Jos ei halua heittäytyä nihilistiksi ja todeta että haittoja ei tahdota minimoida koska niistä on eliitille hyötyä ja haittaa aiheutuu vain rupusakille, ja jos uskoo myös että meitä ei johda joukko idiootteja jotka eivät osaa hoitaa tehtäviään vaan että etukäteistoimenpiteiden epäonnistuminen on esim. valta- ja puoluepolitiikan tulosta, silloin saattaa herätä kysymys että onko tämä itseasiassa valmistautumista johonkin tulevaan? Jos tämä ei olekaan h-hetki, niin mitä silmällä pitäen näitä toimenpiteitä tehdään?
Miksi ne ovat välttämättömiä? Mitä tulevaisuudesta tiedetään? Enkä tarkoita mitään mystistä horoskooppeihin tai tieteiskirjallisuuteen viittaavaa, vaan yksinkertaisesti että mitä on jo päätetty, ja mihin tuo päätöksentekoketju lopulta johtaa?
Miksi sinne on päästävä vaikka polvet ruvella ryömien, ja läpi harmaan kiven?

Stubb pelattiin presidentiksi, ja syrjään vallankahvasta. Pettymys on luettavissa hänen naamaltaan.
Persut vedettiin perämieheksi käynnissä olevaan katastrofiin jakamaan vastuun ja ottamaan iskuja vastaan. He osaavat sen aika hyvin kieltämättä. Ja kun naapurissa valta viimein vaihtuu, heistä on helppo päästä eroon. Silloin nimittäin rajat on saatava äkkiä auki, maahantulijat töihin ja kauppa käyntiin. Mitä nopeammin, sitä nopeammin, niinkuin Santahaminassa opetettiin.
Sotatarviketeollisuudellekin taitaa koittaa kissan päivät, eikä silloin varsinkaan polittisia lakkoja kaivata.
Globaalit terveysjätit hoitavat sote-budjetitkin tasapainoon. Ja kun koko sektori on lopulta ajettu vararikkoon ja keskitetty piloille, saatetaan viimein loppuun ne kauan odotettujen talousuudistusten mahdollisten haittojen minimoimiseksi tehtävät lainsäädännölliset toimet, mutta niiden vaikutusarvioiden suhteellisen suuri olosuhteiden muutoksesta seurannut virhemarginaali karkottaa lopulta esityksen kannattajat, ja uudistukset jäävät voimaan sellaisenaan.

Tämähän on silkkaa dadaa.
Mutta kuinka pitkään? Mistä oikein on kyse? Todellisuus ei oikein vastaa mielikuvaani siitä. Missä vika?
Suurin osa kaikesta mitä ihminen tietää, perustuu luottamukseen. Luotetaan siihen mitä toiset ovat tehneet ja oppineet ennen minua, ja että he ovat kertoneet asiasta niinkuin se on, tai ainakin jossain määrin myös kuulijan etua ajatellen. En ole itse hankkinut tietoa edes siitä että maapallo on pyöreä, tai että mustaherukassa on paljon c-vitamiinia, tai että Elvis on kuollut.
Ihimisen tietämisen rajat ovat melko ahtaat. Jos päivän ikäinen lapsi jää yksin hiekkarannalle, se lopulta kuolee. Mitä ei tietenkään kukaan toivo. Kilpikonnan poikanen taas pärjää varsin hyvin. Mutta osa niistä kuolee ja se meidän on pakko vain hyväksyä.
Tieto on enimmäkseen sosiaalista, tiede jopa institutionaalista. Vasaran syntyhistoria on toki erinäköinen, mutta se ajatus on lähtenyt niinsanotusti hieman rönsyilemään sukupolvien saatossa, ja nyt meillä on raketti joka lentää vaikka kuuhun. Minä en ole ollut sillä retkellä mukana, joten luotan siihen mitä on asiasta kerrottu. ja koska koen itse henkilökohtaisesti asian mielenkiintoiseksi, valitsen uskovani siitä jotain.

Uutisetkin ovat mielenkiintoisia, ja yritän päivittäin valita sieltä jotain mihin uskoa, mutta yleiskuva on melko häriintynyt. Diagnoosini on epävakaa narsistinen persoonallisuushäiriö, ja keskivaikea päihdeongelma, metabolinen oireyhtymä, sekä nuoruusiän traumaperäisen stressin aiheuttama kaksisuuntainen mielialahäiriö. Näin oireiden perusteella siis. Mutta mikä on se varsinainen vitsaus kaiken tämän alla, ja mitä suositellaan hoidoksi?

Ennaltaehkäisyksi ainakin suositellaan lenkkeilyä, terveellistä ruokaa, riittävästi lepoa, ja aikaa läheisten kanssa. Se ei ole varmasti jäänyt kellekään epäselväksi. Mutta koska tehdään työt, mitä syödään, ja milloin maalataan talo?
Verotkin pitäisi maksaa, vaipat vaihtaa, ja käydä tädille kaupassa. Kevätkin tulee ja ylioppilaskokeiden korjaus, ja kulttuurisetelit jäi taas käyttämättä.
”Mikäs nyt?” kysyy jo ikivihreä koko kansan suosikkiyhtye Puhelinkoppikin.
”Dadaa!” kuuluu etäisenä kaikuva vastaus.
”dadaa…”

—-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu