Syteen vai saveen? Kun tuhkatkin alkaa olla jo viety…

En ole muistaakseni ikinä ollut voittajien joukoissa missään vaaleissa, ja sen takia Suomen nykyinen tilanne aiheuttaakin minussa vahingonilon sekaista katkeruutta.
En toki ole äänestänyt kaikissa vaaleissa mihin olisin ollut äänioikeutettu, vaan olen välillä tyytynyt olemaan eri mieltä vaalien mielekkyydestä. Tästä närkästyneenä jotkut ovat sanoneet että olen sillä lailla toimimalla menettänyt oikeuteni arvostella vaalien tulosta tai syntyneitä päätöksiä. Mielestäni tuo on jotakuinkin typerästi ajateltu, koska kyllähän äänestyksen hyväksyneet ja siihen osallistuneet nimenomaan joutuvat hyväksymään tuloksen ja päätökset, koska ovat niiden tekoon olleet osallisia? Ihan sama minkälaisia ne ovat.
Ymmärrän hyvin miksi ihminen ei äänestä, mutta tarkoitukseni ei ole tällä kertaa kehoittaa ketään olemaan äänestämättä. Päinvastoin.

Käsittääkseni ne ihmisjoukot jotka eivät äänestä, koostuvat sellaisesta aineksesta jotka eivät katso että äänestäminen ratkaisisi mitään. Luotan tässä omaan kokemusasiantuntijuuteeni. Yleinen uskomus lienee useimmiten että Kansallinen Sekoomus voittaa ja joku tasaisesti ruskettunut atleetti pääsee televisioon sössöttämään. Vaihtoehtoina tällä kertaa on mm. laimea uranainen Euroopasta joka ei oikein tunnu olevan perillä edes omista, saatika Suomen vahvuuksista ja heikkouksista. Tai Suomen tunnetuin pankkiiri. Tai Suomen ehkä tunnetuin bisnesmies (mikä on vähän villi kortti oikeastaan).
Kun ajattelen ihmistä joka ei usko vaaleihin, niin äsken mainitut tuskin saavat heitä liikkeelle?
Haavistokaan tuskin onnistuu saamaan liikkeelle kaikkein epätoivoisimpia ja syrjäytyneimpiä kansanrivejä.

Halla-Aho on tehnyt näistä kaikista ehdokkaista parasta työtä äänestäjien herättelyssä tällä vuosituhannella, ja ilmeisesti Aaltolakin on tässä kisassa ihan hyvässä vedossa, mutta en usko kummankaan ulkopoliittisten näkemysten ja ymmärryksen vielä vievän heitä presidentiksi tällaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Sari Essayahista en tiedä urheilutaustan lisäksi paljoakaan. Esiintymisten ja linjanvedon perusteella hänessä voisi hyvinkin olla presidenttiainesta. Mutta hänen takaansa tuskin löytyy enempää ääniä kuin mitkä jo ovat varmoja, enkä tiedä löytyykö häneltä keinoja nykyisen oikeistohallituksen kuriin laittamiseen?

Jotakuinkin samoilla lähtöviivoilla hänen kanssaan on myös Li Andersson. Ja passiivisimpia äänestäjiä ajatellen hän puhuu kyllä varmaan oikeista asioista. Vieläpä hyvin luontevasti, maltilla ja tosiasiapohjalta. Eikä esiintymisissä kuulu sen enempää liiottelua, huomiohakuisuutta tai ylimielisyyttä, kuin epävarmuutta, aatteen paloa tai polarisointiakaan.
Hyvin kouliintunut esiintyjä ja järkevän oloinen poliitikko kaiken kaikkiaan, nuoresta iästään huolimatta.

Minulla ei suoraan sanoen ole juuri syytä uskoa että asiat menisivät näissä vaaleissa toisin kuin ennen, ja joissain piireissä tällaista toimintaa sanottaisiinkin hulluudeksi. Asetelma kuitenkin on hyvin mielenkiintoinen, ja onhan tuota ennenkin tullut kokeiltua, niin kokeilempa nyt taas. Ei siitä isompaa haittaakaan ole ollut, ja kelvollinen ehdokaskin löytyy. Ellei peräti kaksi.
Ja loppuun lisättäköön lakonisesti vielä, että vaikka tätä tilannetta ei yksikään poliitikko, pankkiiri tai liikemies pelasta, vaan suurten ihmisjoukkojen toimeliaisuus ja yhteistyö, siitäkin huolimatta – sekä myös aikalailla kylmistä säistä huolimatta – suosittelen tätä talvista aktiviteettiä lämpimästi kaikille joille siihen laillisen oikeuden on Suomen valtio myöntänyt!
—