Vantaalais-aasialaisia ajatuksia – ja kuvia

Kevään ihme on täällä taas.  On aika riisua talvivaatteet.  Entäs talviaatteet?

Tuossa kotini lähellä on mukava puisto, nättiä nurtsia olla ja oleilla. Vaan tyhjältä näyttää vaikka niin vihertää ja välillä on aurinkoakin. Miksi ei aamuisin -eikä päivisin- nurtsilla näy ikäihmisiä venyttelemässä, avaamassa päivää raittiissa ilmassa ja auringossa (jos paistaa), juttelemassa, juoruamassa, juomassa aamukahviaan? Noin on ollut aikaisempinakin kesinä. Olisiko syynä pitkä talvi, tottuminen talvivaatteisiin ja jämähtäminen talviaatteisiin – sinne kotikeittiöön ja telkun ääreen. Vaiko se, että asennoidumme kesään kuin keskiäkäinen mies shortsien vaihtoon: Mitä suotta, kun kesä on kuitenkin kohta ohi.

Tuohon kotipuistooni tehtiin yksinäisen vanhuksen juuri tätä varten testamenttaamilla rahoilla hieno kuntoilupuisto. Telineitä ja tankoja on. Päiväkodin lapset siellä hyppivät kivan ”lokero-trampoliinin” lokerosta toiseen (on kiva muuten näin varttuneemmallekin) ja pojat heittelevät joskus koripalloa. Harvoin on ikäihmisiä, toki iltaisin nurtsilla on nuorisoa ja aamulla tyhjiä tölkkejä sekä pizzapaketteja.

Mutta kuvitellaanpa että on lämmin aamu ja ajatellaanpa aasialaisesti. Otetaanpa esimerkki mahdollisimman kaukaa Vietnamin Hanoista. Siellä on kaupungin keskustassa aivan viehättävä pieni Hoam Kiem – järvi ja ympäröivä puisto. Jo varhain, paljon ennen auringonnousua – joka trooppisissa maissa on tärkeää, touhukasta laatuaikaa – puistoihin ja rannalle saapuu ihmisiä, nuoria mutta myös vanhempia, yksin tai yhdessä.

Järven rannalla joogataan, harjoitellaan taiji-liikkeitä, pelataan palloa, venytellään, hierotaan kaverin selkää ja takaisin…, sivummalla on vauhdikasta zumbaa. Kekseliäisyys korvaa puistosta puuttuvat hienot välineet; puistonpenkkiä voi käyttää venyttelytelineenä ja puut antavat hyvää nojaa. Liikkeellä on vanhuksia joilla juuri jalka jakaantuu.

Tulipa äsken asiaa tuon kotipuiston lähellä sijaitsevaan terveyskeskuksen – siellähän sitä porukkaa oli. Todettakoon; on ollut sen verran vakavaakin asiaa lääkäreille ja hoidoille, että ei ole syytä ylenkatsoa sairauksia, ei. Terveys ja sairaudet kaipaavat hyvää hoitoa, tulipa vaan mieleen rinnastus meikäläisen ja vietnamilaisen elämänmenon välillä.

Ajaisikohan vietnamilaisia puistojumppaan se, että siellä ihminen on pitkälle oman onnensa ja terveytensä seppä. Ainakin sairastaminen tulee siellä kovasti kalliiksi. Sairauksien ja hintavien hoitojen kohdatessa vietnamilaiset joutuvat myymään omaisuutta, joskus asuntonsa. Koko perhe ottaa vastuuta. On pakko tehdä itse minkä voi ja ellei se auta, eivätkä rahat riitä, on vain riuduttava ja kuoltava pois – sinällään luonnollista. Noin se menee loppupeleissä, elämän mittaisen juoksun kalkkiviivoilla. Kaikki eivät voi voittaa.

Muistan kuinka istuin lomakaupunki Nha Trangissa paikallisen valokuvaajan gallerian edessä aamuteellä. Vaatimattomista oloista oleva kuvaaja oli nuorena riksakuskina tutustunut suomalaisiin, ystävystynyt ja hänelle kustannettiin ikimuistoinen matka Suomeen. Eräs hänen suomalaisista ystävistään halusi esitellä äitinsä, joka oli hoitokodissa, ei "esperincaressa" vaan kunnollisessa, "kanelintuoksuisessa". Valokuvaaja kaatoi lisää teetä ja huokaili vielä vuosien jälkeen; äiti oli jätetty asumaan yksin, hoitokotiin… äiti jätettiin yksin… Kulttuurieroja. Kuvaajan äiti oli äskettäin sairastunut, kalliita hoitoja oli kustannettu myymällä omaisuutta. Huolta kantoi koko suku.

En toki Vietnamin terveyshuoltoa tänne toivo enkä hyviksi kehuttuja terveyspalvelujenamme moiti – paitsi silloin, kun omalääkärille luvataan puhelinaika kuukauden ja tapaaminen parin kuukauden päästä… Ei, en Vietnamia tänne haikaile, mutta silti. Oliko se räppäri Elastinen vai Cheek – tai joku tämä tämä tai tuo tuo…., kun "puhelauloi": ”Ylös, ulos ja lenkille.” Vai oliko hän sittenkin joku jo historian hämyyn häipyneistä suosituista radiopersoonista, kansan liikkeelle patistajista? Sillä lailla…, ja vähän tälläkin.

(Kuvat ja copyright; Matti Jussi Korhonen )

jussiosmola

Riippumaton keinahdellessa ainoa huoleni on - etten koskaan voi olla täysin riippumaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu