Höyryjunalla urkukonserttiin

Sieltä "Hän" saapuu

Nurmeksen rautatieasemalla oli väkeä kuin niillä entisillä markkinoilla. Pilvetkin tekivät tilaa iltapäivän auringoille, kun Nurmeksen Höyryraide Oy:n huolella puunaaman ja huoltaman höytyveturi 995:n vetämät kaksi museovaunua plus kahvilavaunu tulivat raiteelle kaksi. Tunnelman kohottajana toimi urkumusiikin ja junien ”erikoisasiantuntija” Hannu Taanila.

Nousimme junaan. Veturi puhalsi pilliin ja pullautti piipusta pölleät sauhut, klonk, klonk, klonk…. varovainen kiihdytys ja niin kiidimme jo hiukan rapistuneita raiteita kohti Valtimon taajamaa. (Henkilöliikenne välillä Nurmes – Valtimo – Kontiomäki lakkautettiin 1993 ja pyrkipä ”Perneri” lopettamaan yhteyden Joensuuhunkin, mutta onneksi epäonnistui.) Ylväsrakenteinen höyryveturi puksutti kohti auringonlaskua kuin suuressa lännessä ikään, tosin täällä Ylä-Karjalan perukoilla preeriat tuppaavat olemaan pienehköjä, mutta vaaroja, metsiä ja kaitaisia lampareita riittää.

Juna oli lastattu muutamalla junaharrastajalla, mutta enemmistö matkaajista oli Nurmeksen Kesäakatemia & Konsertit – tapahtuman (29.06 – 07.07.2019) osanottajia sekä innokasta yleisöä. Vuotuinen musiikkitapahtuma tuo musiikin opiskelijoita sekä ammattilaisia Nurmekseen, ja kun nurmeslaisittain heinäkuun ensimmäisen viikon tapahtumasta ei ”suotta isotella”, se on säilynyt intiiminä musiikkitapahtumana Kuhmon kamarimusiikkiviikkoja odotellessa. Tänäkin vuonna Kesäakatemia & Konsertit piti sisällään joukon laadukkaita ja osin ”erilaisia” konsertteja.

Ja niin höyryjuna tuli justiinsa Valtimolle. Radanvarresta vaelsimme mäellä sijaitsevalle kirkolle, jossa kuulimme Markku Mäkisen upeaa urkutaiteilua, Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin verevää viulunsoittoa sekä Hannu Taanilan juurevaa jutustelua. Muusiikki soi tasokkaasti, ja kuten jo tiedämme, Taanila on…. (tässä vaiheessa kirjoittaja poistuu kyökin puolelle ja tirauttaa tupla espressot, miettii ja palaa päätteen äärelle) …. niin kyllä, Taanila on lajinsa virtuoosi jo loistavien YLE:n puhepakinoiden ajoilta. Valtimon kirkossa hän esitteli musiikkikappaleet raamittaen ne kyseisen ajan kehyksiin, tapahtumiin ja inhimillisiin yksityiskohtiin, harjoittaen tyylilleen uskollisesti ystävällishenkistä provosointia, herttaista sanairvailua ja sydämellistä suunsoittoa, kadottamatta punaista lankaa.  Tuttua Taanilaa.

Aurinko hipoi jo metsän reunaa, kun konsertin jälkeen vaelsimme radan varteen, höyryjuna pakitti paikalle ja edelleen parikymmentä kilometriä takaisin Nurmeksen asemalle. Mennessä kovin hiljaisina istuneet matkalaiset olivat vapautuneita. Juttua riitti niin koetusta konsertista kuin höyryvetureista, valtion rautateistä, unohtamatta aiheista mukavinta, säätä, eli just tältään kovin kylmäksi ja kosteaksi kääntynyttä heinäkuun alkua.

Kirkkokonsertin anti oli seuraava: Marco Enrico Bossi (1861-1925): Marcia dei Bardi (mahtipontinen) / Jean Sibelius (1865-1957): Neljä kappaletta, opus 78 ; Impromptu – Romance – Religioso ja Rigaudon / Toivo Kuula (1861-1925): Intermezzo, op. 84 / M. E. Bossi: Adagio, op. 84 / Oskar Merikanto (1868-1924) Passacaglia, op. 80. Kuten huomasitte; musiikkia sitoi säveltäjien elinkaaren samanaikaisuus.

Paluumatkalla korvissani soi Sibeliuksen karaktäärisävellysten kaunis Religioso (uskonnollinen) osa, jonka Sibbe oli kirjoittanut (Taanilan elävästi kertomana) krapulassa istuttuaan päivä tolkulla Kämpissä ja ikävöidessään vaimoaan Ainoa joka oli sukuloimassa Pietarissa. Tuolla lailla kerrottuna, aikaan ja tapahtumiin sitoen, klassinen musiikki avautuu mukavasti. Musiikkiin saa ikään kuin käsipäivääotteen ja tällainen tavallinenkin ymmärtää, että sävellyksillä on historia; ne ovat syntyneet tiettynä aikana, tietyissä oloissa. Vain tangosäveltäjä Unto Monoselle tekstit ja sävelet tulivat (omien sanojensa mukaan) – ”tuolta sinitaivaalta”. 

jussiosmola

Riippumaton keinahdellessa ainoa huoleni on - etten koskaan voi olla täysin riippumaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu