”Trio Rento” Brasiliasta Ääniwallissa

Kiko Continentino (kuva: M.J. Korhonen)

Helsingin Vallilassa, Pälkäneentiellä on rento mesta nimeltä Ääniwalli; paikka huokuu omintakeisuutta ja siinä on Suomessa harvoin löytyvää käsintehtyä tunnelmaa. Niinpä olin hiukan hukassa kun kuulin, että brasilialainen, nimekkäistä muusikoista koostuva Azumuth-fuusiobändi soittaisi siellä maanantaina 22.07.2019 eli eilen illalla klo 20.

Kadulle saakka kuuluneet, kovaäänisistä soineet samban rytmit toivat mieleen Brasilian ja kuinka siellä musiikki, pääasiassa samba, soi kaikkialla etenkin karnevaaliviikolla ja muutenkin. ”Brassitunnelmaani” laski se, kun jo etukäteen ostamani lippu kädessä oli seistävä nöyränä pitkässä jonossa – että pääsen sisään ja kaikilta saatiin perittyä ylimääräinen 3,50 euron mitäliemaksua.

Maalliset unohtuivat kun Azymuth-bändin rennot muusikot: Ivan Conti (72), rummut, Alex Malheiro (73), basso sekä alkuperäisen, 2012 edesmenneen Josè Roberto Bentramin tilalle koskettimiin tullut Kiko Continentino astelivat lavalle. Ivan Conti oli kotonaan rumpukannujen ääressä, mestarismies, basisti Alex Malheiro oli vetänyt pipon päähänsä (olihan Helsingin ilta viileä, brasilialaisittain jopa kylmä) ja nuorempi Kiko Continentino taituroi koskettimissa.

Azymuth-bändin historia juontuu aina 1960-luvulle, jolloin Brasilia eli sotilasjuntan alla ja mm. sellaiset muusikot kuten Gilberto Gil ja Caetano Veloso ajettiin kolmeksi vuodeksi maanpakoon Lontooseen – joka sitten kääntyi heidän voitokseen ja kuului jatkossa heidän soitossaan uusina soundeina. Syynä maanpakoon oli kuuluminen Tropicàliaksi kutsuttuun taideliikkeeseen ja uudet musiikilliset tyylisuunnat kuten psykedeelinen rock ja freejazz, jotka eivät istuneet sotilasjuntan suunnitelmiin. Musiikin rajoja rikkoneen Azymuth-bändin jäsenet saivat asua Brasiliassa.

Bändin historiaan peilaten oli hiukan outoa, että noinkin kuuluisat miehet tulevat Suomeen ja soittamaan pieneen Ääniwalli-ravintolaan. Ehkä tuo kuului musiikillisessa annissa; taitavaa, mutta hiukan huumorilla vedetty nafti puolentoista tunnin setti. Bändi olisi ansainnut suuremmatkin puitteen ja yleisön soitolleen. Niukahko yleisö koostui selkeästi brassimusiikin harrastajista ja taitavaa soittoa oli ilo kuunnella. Iloa tuotti sekin, että Ääniwalli edustaa Suomessa hyvin ”brasilialaista” ravintolatyyliä: vanhaan rakennukseen tehty tumma sali ja laaja terassi. Kaikesta huokuu mukavaa väliaikaisuutta kuten Brasiliassa, jossa cavaquinholla rytmitetty musiikki soi kaikkialle sopiviin nurkkiin bygatuissa hämärissä mestoissa. Tunnelma, se on tärkein, ei aina ne puitteet.

jussiosmola

Riippumaton keinahdellessa ainoa huoleni on - etten koskaan voi olla täysin riippumaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu