Myanmarin kansa on vaikean edessä

Bagan on Myanmarin merkittävimpiä matkalukohteita. Laajalla alueella on -laskutavasta riippuen - 2000 - 3000 muinaista pagodaa eli temppeliä. (Copyright; M-J Korhonen)

 

Myanmar (entinen Burma) on kaunis, jopa mystinen maa, jossa asuu moni-ilmeinen, sitkeästi vapaampaa ja demokraattista elämää odottava kansa. Aina kun he ovat saaneet maistaa parempaa, se on vedetty pois kuin tikkari lapselta. Näin kävi taas demokratiahaaveiden kanssa.

Sain äskettäin sähköpostia Myanmarista, Madalaysta. Lähettäjä oli kuskini ja oppaani, joka usealla matkallani avasi minulle Mandalayn ja ympäristön ”salaisuuksia”. Istuimme iltaa ja sain kutsun kotiinsa, jossa oli vaimo ja kolme lasta. Perhe ei ole puilla paljailla, mutta elanto on tiukassa, asuinolot ovat vaatimattomat. Olen auttanut perhettä pahimpien yli, että lapset saisivat käydä koulua – (avustusta ilman välikäsiä, meidän satanen on jo sikäläisen duunarin kuukausiliksa). On viestitelty harvakseltaan. Nyt saamassani viestissä oli huolestunut sävy. Maassa oli juuri tapahtunut sotilasjuntan vallankaappaus, jota oli aavisteltu, mutta joka sittenkin tuli lopulta yllättäen.

Kun Myanmar astui ”demokratian” kuoppaiselle tielle 2011, tiedettiin, että todellinen valta pysyi sotilasjuntalla. Mutta jo pieni askel demokratian suuntaa antoi kansalle toivoa. Maassa oli aistittavissa vapautuneisuutta ja innokkuutta, kun mm. äkisti kasvanut turismi alkoi tuoda työtä, valuuttaa ja tuulahduksen toisenlaisesta elämästä. Nyt kaikki on murenemassa. ”Toivottavasta tämä päättyy rauhanomaisesti ja ilman verenvuodatusta”, ystäväni Mandalaysta päätti viestinsä.

 

 

Äiti ja tyttö Baganissa.  Perhe on tärkeä instituutio ja turva, elämä on hyvin perinteisiin nojaavaa.  Tytön kasvot on voideltu tanaka-puusta hiotulla tahnalla. Tämä on yleinen tapa. Tanaka-tahna hoitaa, suojelee ja se koetaan kauniina.   Toinen vahva traditio on betelpähkinämällin pureminen. Betel  on khatin kaltainen mieto ”huume”, joka vie nälän, rauhottaa ja antaa energiaa. Se myös värjää hampaa punertaviksi, siksi koulutettu väestö ja nuoriso ovat vähentäneet betelin käyttöä.  (Copyrigh; M-J Korhonen)

 

Vuonna 2013 olin Bangkokissa Myanmarin lähetystössä hakemassa viisumia. Palvelu oli ystävällistä, mutta byrokraattista, matkailijat olivat innoissaan. ”Kaikki haluavat nyt nähdä Myanmarin”, sanoi saksalainen itseäni vanhempi mies. Hän oli aikaisemmin osallistunut avustusjärjestön toimintaan. ”Me autoimme niitä ja nyt he vievät meidän rahamme”, mies sanoi puolihuumorilla. Tuolla hän viittasi siihen, että Myanmar on huomattavasti kalliimpi ja hankalampi maa matkustaa kuin esim. turisteja hemmotteleva Thaimaa – tosin kaikki vähintäänkin järjestyy. Myanmarissa vaatimattomasta, joskus jopa surkeasta huoneesta oli maksettava 20-30 dollaria, kun Bangkokissa ”ihan ok” huoneen sai 7-10 dollarilla. Puhun reppureissaajan perustasosta, en ”hiltoneista”.

 

Kaupunki herää verkalleen. Yangonin pääkatu varhain aamulla. Elämänrytmi yleisestikin on verkkaista.  Vain kerran näin lenkkeilevän naisen Baganissa ja hän tietenkin oli turisti. Se näytti aivan oudolta. Juokseminen ja hötkyily ei kuulu burmalaiseen tyyliin.  Ei rehellisen ihmisen juosta tartte.     (Copyright; M-J Korhonen)

 

 

Yangonin ”vihreissä” busseissa on toivomisen varaa. Kuvan henkilöillä on yllä maassa  yleiset käyttöasut: Miehillä kauluspaita ja helteessä kätevä ”longyi”, naisella pitkä hame. Naisellisen asun ei tarvitse aina olla paljastava ollakseen – naisellinen.    (Copyright; M-J Korhonen)

 

Jo ennen nyt tapahtunutta vallankaappausta Myanmar sai ikävää julkisuutta Rohingyojen sortamisesta, jolla on yhteys sotilasjuntan johtohahmojen taloudellisiin kytköksiin, kuten maakaasuun. Silti on hyvä muistaa, että enemmistöllä kansalaisia ei ole mitään tekemistä rohingyojen vähemmistön vaikeuksien tai sorron kanssa. Yli 90 prosenttia kansalaisista on rauhaa korostavia theravada buddhisteja ja siksi tieto siitä, että eräät munkit -munkki Wirathun johdolla- ovat osallistuneet vähemmistöihin kohdistuvan väkivallan lietsontaan, on tullut maailmalle suurena järkytyksenä.

Myanmar on monitahoinen maa. Oli pitkä brittihallinto (suuri osa rakennuksista ja mm. kapeat, hitaat, maastoa mukailevat rautatiet ovat edelleen brittien ajalta), maassa on liki parisataa etnistä ryhmää ja puhutaan n. 120 kieltä tai murretta. Osa etnisistä ryhmistä elelee vuorilla ja ovat animisteja eli luonnonuskoisia. Lisäksi maassa on useita osavaltioita, jotka ovat kapinoineen maan virallista hallintoa vastaan, näistä tunnetuimpia ovat Shan- ja Kayin- osavaltiot. Taloudellisesti vahva, osin täysin suljettu Shan-osavaltio rajoittuu Kiinaan ja on tunnettu oopiumviljelmistään. Karenien asuttama Kayin-osavaltio rajoittuu Pohjois-Thaimaahan. Osa sorretuista kareneista on paennut Thaimaan puolelle, mutta Myanmarin sotilaat ovat tehneet iskuja myös sinne. Thaimaa ei myönnä kareneille pakolaisstatusta eikä kansalaisuutta, vaan pitää ns. ”pitkäkaula-karenien” leirejä turistinähtävyyksinä.

 

Aung San Suu Kyi (The Lady) on suosittu poliitikko Myanmarissa.  Hänen kuvansa on miltei joka päivä jonkin lehden kannessa.     (Copyright; M-J Korhonen)

 

Myanmarin poliittinen tilanne on hankala. Ystäväni vahvisti, että n. 80 prosenttia kansasta on äänestänyt Aung San Suu Kyin johtamaa demokraattista NLD-puoluetta. Nobelin rauhanpalkinnon saanut San Suu on jäänyt etäiseksi ja arvaamattomaksi johtajaksi sekä herättänyt länsimaissa kritiikkiä mm. lepsuilla lausunnoilla Rohingyojen tilanteesta. Tosin on syytä muistaa, että San Suu on mitä ilmeisimmin ollut kaiken aikaa sotilasjuntan pihdeissä.

San Suu Kyin, ”The Ladyn”, vahva kansansuosio perustuu, paitsi omaan toimintaan, myös perheen historiaan. San Suun isä Aung San on sankari ja vapaustaistelijan, Myanmarin ”Mannerheim”.  Jokaisessa ravintolassa on isä Aung Sanin kuva, yleensä tyttären kuva on vieressä.

 

Mielenosoitukset eivät ole maassa yleisiä, mutta niitä on, kun aihetta ilmenee. Loppuvuodesta 2007 oli rauhanomaisesti alkanut ns. ”sahramivallankumous”, jonka käynnistivät opiskelijat, oppositioaktivistit ja buddhalaismunkit. Nimi tulee munkkien kaavun punertavasta sahraminväristä ja syynä oli polttoaineen hinnan kuusinkertaistaminen yönaikana.

”Sahramivallankumous” tukahdutettiin väkivaltaisesti. Virallisesti uhreja oli 13, mutta opposition arvion mukaan uhriluku on kymmeniä, ellei satoja ja 3000 mielenosoittajaa pidätettiin. Lopullisessa kukistamisessa syyskuun lopulla kuoli yhdeksän ihmistä, mm. japanilainen valokuvaaja, satoja loukkaantui. Sairaalat eivät hoitaneet uhreja. Munkkeja pidätettiin ja neljä kuoli. Internet katkaistiin. Paikallisen tiedon mukaan munkkien kaavut myytiin kaupoista loppuun ja näin munkkien rooli mielenosituksessa korostui entisestään.

 

Mt. Kyaiktiyon huipulla sijaitseva ”Golden Rock” on n. 5 tunnin bussimatkan päässä Yangonista ja on buddhistien yksi tärkeimmistä pyhiinvaelluspaikoista. (Copyright; M-J Korhonen)

 

Maan tärkeimmältä kaupungilta Yangonilta (ent. Rangoon) vietin pääkaupunkistatus 2005, kun juntta perusti uuden pääkaupungin, Naypyitaw`n, maan keskiosaan, keskelle ei mitään. Aluksi siellä oli vain hallinto ja laajoja autioita katuja. Edelleen Yangon on maan ”The City”, liike-elämän keskus. Maassa on sanonta; ”Yangon syö ja Mandalay lukee” eli Yangon on liike-elämän ja Mandalay kulttuurin keskus. Muuten Myanmarin ”takamailla” eletään kuin Suomessa 1950-luvuilla, tosin hevosten sijaan käytetään härkiä ja puhveleita. Muutos on ollut nopeaa ja jo vuoden poissaolon aikana kiinalaisia muokkauskoneita ja traktoreitakin ilmestyi pelloille.

Matkailun kannalta Myanmar olisi kultakimpale ja voisi olla timantti, ulottuuhan maa Himalajalta alas lähelle Thaimaan Phuketia. Vuoden 2010 jälkeen matkailu nousi uuteen kukoistukseen ja palvelut kehittyivät nopeasti, tosin se on jäljessä esim. Thaimaata. Myanmarilaiset ovat pidättyväisiä, jopa ujoja, matkailijaa kunnioitetaan. Baganin muinainen temppelikaupunki on yksi Aasian mahtavimmista historiallisista nähtävyyksistä. On vuoria, luontoa, järviä, merenrantaa, temppeleitä, historiaa, kulttuuria…

 

Salween-joen rannalla sijaitseva Mawlamyinen kaupunki huokuu myanmarilaisittain vaurautta. Täällä näin maan varsinaiset, oikeastaan ainoat laajat ulkoilmaravintolat ja merenhedelmät olivat esillä.     (Copyright; M-J Korhonen)

 

Edelleen varsin tuntematon Ala–Burma (Myanmar) alkaa Mawlamyinestä (ent. Moulmein) kaupungista, jossa George Orwell toimi brittipoliisin virkailijana ja kirjoitteli novelleja (mm. Kun ammuin norsun; novellikokoelma). Moulmein mainitaan Rudyard Kiplingin kuuluisassa runossa Mandalay (1890), jonka Frank Sinatra tunnelmoi Oley Peaksin sävelmin nimellä On the Road to Mandalay (ei pidä sekoittaa Robbie Williamsin The Road to Mandalay-kappaleeseen). Tosin Kipling ei koskaan käynyt Mandalayssa, mutta purjehti pätkän sinne johtavaa jokea ja unelmoi kauniista burmalaisesta tytöstä (broad).

By the old Moulmein Pagoda
Looking eastward to the sea
There’s a Burma broad a settin’
And I know she thinks of me.

 

Maailman pisin tiikkipuinen U Bein-silta (n. 1,5 km./korkeus n. 6 m./leveys n. 3-4 m.) on temppelien, katuelämän, jokivarren, tanssi- ja marionettiteatterien ohella Mandalayn tärkein nähtävyys.    (Copyright; M-J Korhonen)

 

Mawlamyinestä alkava Ala-Burma on Thaimaan ja Andamanmeren väliin jäävä kapea maakaista, Myanmarin ”häntä”.  Tuo tuntematon, eristyksissä elävä osa maata osoittautui vauraaksi, joka perustuu kalastukseen (kauppakumppani on Kiina) ja valtaviin kumipuumetsiin. Puolivälissä kapeaa maakaistaa, Myeikin kaupungissa (jossa näin yhden maan harvoista länsimaistyylisistä tavarataloista), nousin teräksiseen pikkualukseen, joka kuljetti alas Kawthoungin kaupunkiin. Matka kesti 6 tuntia ja kuljimme noin 800 saarta käsittävän Merguinsaariston ohi, rannikolla on kymmenien kilometrien pituisia autioita valkohiekkarantoja, sukelluspaikkoja, viidakoita, mutta turistit puuttuvat. Pitääkös kaikki maailman saaret valjastaa löhöturismille? Myanmarissa on myös maailman runsaimmat maakaasuesiintymät, mutta maaseudulla kansa valmistaa ruokansa edelleen avotulella.

 

Ala-Burmassa riittää saaria ja valkohiekkaisia rantoja – turistit puuttuvat.     (Copyright; M-J Korhonen)

 

Loppuun pieni episodia: Yllä mainitsemani laivamatka sujui hyvin, länsimaaalaisia oli lisäkseni tanskalainen pariskunta. Kun tulimme rantaan, miehistö alkoi nostella siististi sidottuja jätesäkkejä veneen laidalle aikeissa heittää ne mereen. Silloin tanskalainen, matkasta väsynyt nainen sai totaalisen hepulin ja alkoi huutaa. Eräs paikallinen tulkkasi ja kapteeni oli ”äimän käkenä”, kansa tuijotti ”peukalo suussa”. Kapteeni pahoitteli, mutta arvattavasti säkit lensivät mereen heti kun poistuimme. Huoleton suhtautuminen jätteisiin on paikoin laaja ongelma Aasian maissa. Kawthoungissa hyppäsin pikkupaattiin. Puolentunnin kuluttua rantauduimme Thaimaan puolella Rannog Cityyn ja tunsin tulevani ”länsimaahan”.

Olen vakavasti huolissani Myanmarin ja mukavien ihmisten sekä ystäväperheeni tilanteesta ja tulevaissuudesta. Riittääkö kattiloiden kalistelu ja demokraattien ”kolmisormitervehdys”. Toivon, että eksoottinen, jopa mystinen Myanmar löytää ratkaisun ja menneillään olevat mielenosoitukset päättyvät ilman verenvuodatusta. Pahoin pelkään. Niin kypsynyt on maan kansa sotilashallintoon ja niin monta kertaa myanmarilaisten suusta on vedetty  makea demokratiantikkari.  Kumpikaan ei anna periksi, kuin vasta pakon edessä.

 

800 m. merenpinnasta vuorilla sijaitseva Inle – järvi on tunnettu yhdellä jalalla melovista kalastajistaan ja on tällä hetkellä maan tärkein luontomatkakohde.    (Copyright; M-J Korhonen)

 

Ken härjillä kyntää, hän härjistä puhuu. Mies kyntöpuuhissa Baganin temppelialueeella.    (Copyright; M-J Korhonen)

Vuoristoheimon naiset ovat tulleet alas Inle-järven pikkukaupunkiin ostoksille. Naisilla on yllä kansallisvaatteet ja yleisesti käytetyt olka- tai paremminkin ”otsa” – laukku.    (Copyright; M-J Korhonen)

Nuoria noviiseja kerjäämässä tai oikeammin hakemassa päivän ateriaa Baganissa. Kuuluu asiaan, että paikalliset yrittäjät tarjoavat munkeille ruuan. Myanmarissa kaikki pojat ovat jonkin aikaa luostarissa ja saavata siellä koulutusta. Suurin osa jättää luostarin, osa jää sinne pidemmäksi aikaa.    (Copyright; M-J Korhonen)

 

BURMA VAI MYANMAR?

Itselleni sana Burma on jotenkin eksoottinen ehkä runollinenkin. Burma nimi tulee Brittivallan ajalta ja tuolloin maa nautti – osin juuri Rudyard Kiplingin ansiosta – kaukaisen, mystisen maan statuksesta – mitä se varmasti tuolloinkin oli.

Vuonna 1989 maan sotilashallinto julisti maan nimeksi Myanmar. Vaikka nimi Myanmar (laus. mjanmar) tulee Burman omankielisestä nimestä (Myanm Naingngna), demokraatit käyttävät nimeä Burma osoittaakseen mieltään sotilashallinnon tylyä nimien vaihtamis- ja sanelupolitiikkaa vastaa. Virallisesti käytetään nimeä Myanmar.  

 

Teksi, kuvat ja copyright: Matti Jussi Korhonen

jussiosmola
Sitoutumaton Vantaa

Riippumaton keinahdellessa ainoa huoleni on - en koskaan voi olla täysin riippumaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu