Paul Verhoeven: Jeesus Nasaretilainen

Alastomat jalat roikkuvat palkin edessä. Kantaluun läpi lyödään naulat. Kuuluu tuskaista kirkumista. Kamera kulkee ylöspäin: näkyviin tulee alaston mies. Kamera zoomaa kauemmas. Näemme, ettei ristiinnaulittuja olekaan yksi, vaan kolme. Kamera kulkee uudelleen taaksepäin ja näemme kymmenen ihmistä, joiden joukossa on naisia, kaikki alasti. Loppujen lopuksi näemme kaksisataa ihmistä roikkumassa kahdellasadalla ristillä Sepforikseen vievän tien varrella. Kaupunki on tulessa. Roomalaiset sotilaat tuovat kaupungista miehiä, naisia ja lapsia, heistä tulee orjia. Olemme Galileassa. On vuosi 4 eKr.

Siirrymme Sepforiksen keskustaan. Roomalaiset sotilaat ryöstelevät ja raiskaavat. Eräässä talossa piileskelee nuori juutalainen tyttö – ei kuuttatoista vanhempi – jonka perhe on julmasti murhattu. Roomalainen sotilas löytää hänet. Sotilas raiskaa tytön. Tytön nimi on Maria.

Näin hollantilainen elokuvaohjaaja Paul Verhoeven kuvaa kuvitteellisen elokuvansa Jeesus Nasaretilaisesta alkukohtausta.

Paul Verhoeven on hollantilainen elokuvaohjaaja, joka on tehnyt Raamattu-tutkimusta vuosikymmenten ajan. Hänen kirjansa Jeesus Nasaretilainen on ehkä tuon tutkimuksen lopputuote, ellei elokuva Jeesuksen elämästä koskaan saa päivänvaloa.

Verhoevenin Jeesus Nasaretilainen vie lukijan tutkimusmatkalle Jeesuksen elämään ja varsinkin sen loppuvuosiin historian kautta. Kirja syventää ymmärrystä evankeliumien tekstistä, niiden teologiasta ja avaa osaltaan, miksi evankeliumit on kirjoitettu, millaisina ne on julkistettu ja millä tavoin niitä on jälkikäteen muokattu aluksi miellyttämään valtaa pitäviä roomalaisia ja sittemmin teologisen eheyden vuoksi. Kirjoituksia on muokattu, niihin on tehty lisäyksiä, niiden päälle on kirjoitettu uusia kerrostumia. Pilatuksen ristiinnaulittavaksi määräämä terroristi ja poliittinen uhka, ei ollut riittävä pohja uskonnon syntymiseen. Tarve uusille kerroksille on ollut uskonnon varjelemisessa ja teologiassa. Evankeliumien Jeesus ei ole henkilö, vaan opinkappale.

Verhoevenin Jeesus Nasaretilainen poikkeaa evankeliumien Jeesus-hahmosta. Verhoeven kuorii luodusta hahmosta ihmisen ja vie kuvatut tapahtumat oikeaan historialliseen maailmaan ja poistaa mahdottomuudet ja yhdistelee tapahtumat loogiseksi kokonaisuudeksi. Verhoevenin omin sanoin: Jeesus oli ihminen, jonka elämää tarkastellessa ei pidä unohtaa, että Jeesuksen ryhmä sai syötäväksi mitä milloinkin, joten heidän ravinnonsaantinsa ei voinut olla mitenkään jatkuvaa. Kiertelevän elämän takia heillä on täytynyt olla jatkuvasti ruuansulatusongelmia. Jeesuksen opetuslapset ovat kuulleet hänen niin kuorsaavan, tuhisevan kuin päästelevän kaasujaan. Nuo jokapäiväiset äänet kaikuisivat hänen mukaansa hänen elokuvassaan Jeesuksesta.

Verhoeven kuvaa myös Jeesuksen nuoruusajan elämää. Kirjassa tunnelmoidaan, mietitään, aprikoidaan millainen hän on ollut rakennusmiehenä, roomalaisten rakennusten rakentajana ehkä jopa työnjohtajana isänä pitämänsä miehen yrityksessä.

Jeesuksen elämä muuttui, kun hän kohtasi Johannes Kastajan. Kastajalla oli nykyisillekin maallikkoevankelistoille tyypillinen, mutta jopa poikkeuksellisella tavalla korostunut, pullistunut ego: vain hänen kasteensa kautta ihmisillä oli mahdollisuus päästä niiden valittujen joukkoon, jotka Herran päivästä pelastuvat. Jeesus kääntyi ja otti tuon  kasteen. Suostuessaan upotettavaksi virtaan Jeesuksen oli hyväksyttävä Johanneksen opetus ja uskottava Johanneksen kasteen merkitys. Evankeliumit pehmentävät tarkoituksella tätä hetkeä ja sen merkitystä. Kuitenkin tosiasia on, että Jeesus jäi kasteen jälkeen Johanneksen oppilaaksi ja teki Johanneksen oppilasjoukon mukana puhdistusiskun temppeliin. Kastaja ja hänen oppilaathan eivät uskoneet temppelin uhrien pelastavaan voimaan. Jeesus kastoi itse joitain iskun jälkeen häntä seuranneita. Jeesuksen ja Kastajan tiet erosivat ennen kuin Jeesuksen itse aloittamasta kastetoiminnasta syntynyttä riitaa saatiin selvitetyksi. Riita johtui Jeesuksen antamasta kasteesta, Jeesushan varasti, plagioi, Johanneksen luoman pelastuspolun. Johanneksen jäljelle jääneet oppilaat olivat raivoissaan Jeesuksen röyhkeydestä. Asia jäi selvittämättä, koska Herodes Antipas pidätytti Johannes Kastajan ja Jeesus pakeni autiomaahan välttyäkseen pidätykseltä. Johtuiko Antipaan toimet Jeesuksen joukkion tekemästä temppeli-iskusta, jää kirjassa arvoitukseksi.

Jeesuksen paettua pidättäjiä autiomaahan, myös hänen omat oppilaansa Kastajan joukossa, ainakin Filippos, Andreas ja tämän veli, Simon, Pietari, palasivat pettyneinä Kapernaumiin.

Pakoretkensä aikana, piileskellessään Antipaan joukkoja autiomaassa, Jeesus koki kutsumuksensa. Autiomaassa vietetyt päivät muuttivat häntä. Hän palasi seuraajiensa luo voimaantuneena ja hän aloitti oman lyhyeksi jääneen uransa julistajana. Jeesus julisti jumalan valtakuntaa ja sen tulemista Johannes Kastajan tavoin. Toisin kuin Kastaja, Jeesuksen Jumalan valtakunnan tuleminen tapahtui hiljaa kasvaen ja Jumalan valtakunta ottaa kontrollin maan päällä. Kristinusko muutti sanomaa hänen kuolemansa jälkeen: Jumalan valtakunnan ilmoittajasta tulikin ilmoitus. Paavalin työssä prosessi näkyi jo selvästi, häntä ei jumalan valtakunta kiinnostanut, vaikka kertoikin, ketkä sinne eivät koskaan tule pääsemään. Paavalin sanat eivät olisi pahemmin voineet olla ristiriidassa historiallisen Jeesuksen kanssa.

Jeesus julisti paljon Jumalan valtakunnan murtautumisesta ja uskoi sen tulevan ennen kuolemaansa ja jälkeen jääneet uskoivat sen koittavan elinaikanaan. Syy unohtaa Jeesuksen keskeisin viesti oli tietenkin se, ettei hänen utopiansa Jumalan valtakunnasta koskaan toteutunut. Voisiko Jeesuksen julistamalla Jumalan valtakunnalla edelleen arvoa, onko kirkon omaksuma ”ylösnousemuksen” konsepti turha?

Verhoeven luo mestarillisesti kuvauksia Jeesuksen opetuksista, hetkistä, joissa hän niitä kertoo ja Jeesuksen toimintaa henkien manaajana. Verhoeven kuvaa, kuinka Jeesus itsekin hämmästyi ensimmäisen onnistuneen manauksensa tapahtumista: Hänelle raivonnut mies ikäänkuin murtui Jeesuksen jalkojen juureen, kouristeli (ilmeisesti epileptisen kohtauksen vallassa) noustakseen raivon jälkeen tyynenä ja ”henkeytettynä”, ikään kuin ”parantuneena” raivoisan kohtaamisen jälkeen.

Ensimmäisen manauksen onnistuttua Jeesus kehitti metodiaan. Hän oli ulkopuolisen silmin raivon vallassa henkiä manatessaan. Hänen toimintansa vaikutti radikaalilta ja häiriityneeltä. Hänen perheensä tuli tuossa vaiheessa viemään häntä kotiin. Perhe, hänen oma äitinsä, Maria ja vejensä pitivät Jeesusta itseään riivattuna ja pyrkivät viemään häntä kotiin lepäämään. Jeesus kieltäytyi tapaamasta perhettään.

Jeesus oli – kuten meistä jokainen – oman aikakautensa tiedon ja ymmärryksen vanki. Jeesus uskoi sokeushenkeen, kuuroushenkeen, spitaalihenkeen; henkiin jotka aiheuttivat nämä sairaudet. Jeesus löysi itsestään avun ihmisten sairauksiin ja uskoi kykyynsä parantaa heitä.

Tästä kyvystään aukeaa portti Jeesuksen julistukseen: Jeesus uskoi Jumalan valtakunnan murtautumiseen. Jeesus näki, että hänen kykynsä olivat osoitus tästä, että Jumalan valtakunnan murtautuminen oli jo käsillä: Jos jumalan voimat toimivat hänen sormensa kosketuksesta, se oli Jeesukselle merkki Jumalan valtakunnan lähestymisestä. Hän lähetti 72 opetuslastaan viemään sanomaansa eteenpäin, kun nämä palasivat ja kertoivat retkiensä onnistumisesta, kuinka sairaat paranivat hänen sanomallaan, Jeesus vastasi: ”Näin kuinka saatana sinkoutui taivaasta kuten salama”. Jeesus siis uskoi, että hänen kättensä kautta tapahtuneet parantumiset olivat merkki Jumalan valtakunnan tulemisesta, kuinka se kasvaa maan päälle kuin puu sinapinsiemenestä. Isä meidän rukouksessakin ”niin maan päällä kuin taivaassa” on ajatus, jonka mukaan jumala oli Saatanan taivaassa kukistanut ja nyt oli aika Jumalan valtakunnan tulolle maan päälle.

Jeesuksen julistuksella oli – hänen tarkoittamattaan ja kaiketi tahtomattaankin – myös poliittinen sanoma. Kun Jeesus julisti Jumalan valtakunnan tulemisesta, kuulijat ymmärsivät, että Rooman keisarin valta, käskynhaltijana toimivan Herodes Antipaan valta, juutalaisen ylimistön ylläpitämät valtarakenteet ovat tuhoutumassa ja väistymässä Jumalan valtakunnan tullessa ja ottaessa vallan kaikkialla. Tämä teki Jeesuksestakin poliittisen toimijan. Historioitsija Josefus kertoo, että Antipaalla oli vakoilijaverkostonsa. Niinpä, kun Jeesuksen oppilaat levittivät sanomaansa ympäriinsä, Antipas sai viimeistään siinä vaiheessa hänen toiminnastaan tiedon. Jeesuskin ymmärsi Antipaan tulevat toimet ja heti Johannes Kastajan teloituksen jälkeen Jeesus suuntasikin pakomatkalle, pois Antipaan hallintoalueelta.

Väkijoukko seurasi häntä maitse sovittuun kohtauspaikkaan. Kokouksen ja siellä nautitun runsaan kala-aterian jälkeen Jeesuksellekin valkeni, ettei häntä seuraava joukko suinkaan parantanut hänen asemaansa: seuraajat kuvittelivat ja toivoivat Jeesuksen olevan Messias, mies joka johdattaa heidät taisteluun sortajia, roomalaisia ja roomalaisten vasalleja, kuten Antipas, vastaan. Jeesus itse oli haluton moiseen, sillä hän uskoi ja odotti Jumalan valtakunnan hoitavan tuon asian.

Jeesus joutui pakenemaan pidättäjiään toisenkin kerran. Antipaan joukot näkivät Jeesuksen seurueen veneen, mutta Jeesus ei ollut tuossa veneessä. Hän oli jäänyt jälkeen, väkijoukon pyrittyä tekemään hänestä johtajaansa, jopa pakolla tai painostaen. Jeesus onnistui tyynnyttämään väkijoukon ja kohtasi lähimmät seuraajansa heidän rantauduttuaan. Jeesuksen pakenemista koskevat kohdat on evankeliumeista pyritty pyyhkimään. Ilmeisesti evankelistoille on ollut vaikeaa hyväksyä Jeesuksen pelänneen kiinnijäämistä. Kirjassa tekstien muunnelmista rekonstruktioitu kuva näyttää Verhoevenin ja monien muiden tutkijoiden löytäneen piilotetuksi halutun alkuperäisen tekstin ja syy-yhteyden sekä perustellut syyt sille, miksi tekstejä on muokattu sekä sen, mitä teksteihin on liimattu päälle muokkauskierroksilla.

Lehtimajajuhlan aikaan Jeesus ratsasti Jerusalemiin uskoen, että Jumalan valtakunta murtautuisi juuri silloin ja juuri siellä. Jeesus ei itse pitänyt itseään messiaana, mutta hän hyväksyi lopulta itselleen jonkinmoisen messiaanisen hahmon, että hänellä itsellään olisi rooli, kun Jumalan valtakunta murtautuu esiin. Hänen oli siis mentävä Jerusalemiin, jotta Jumalan valtakunnan tulo toteutuisi.

Jeesus ei ollut rauhaa rakastava ja tooraa kunnioittava juutalainen. Hän lietsoi ja sai aikaan kapinaliikkeen yhteiskunnan pappisvaltaa, kastia, etuoikeutettuja, järjestystä ja muotoja vastaan. Jeesus manasi henkiä myös sapattina, jopa tietoisesti sääntöjä rikkoen. Hän ja oppilaat eivät pesseet käsiään ennen ruokailua. Jeesus ja hänen oppilaansa pitivät pitoja paastoaikaan.

Kun Jeesus tuomittiin kuolemaan – ja kun hänet lopulta teloitettiin – se tapahtui hänen tekojensa ja opetustensa seurauksena. Hänen toimintansa oli poliittista. Jeesus tuomittiin kuolemaan Sanhedrinin kokouksessa poissaolevana, piileskelevänä.

Jeesus oli siis tuomittu kuolemaan, hän oli käynyt lehtimajajuhlassa, mutta Jumalan valtakunta edelleen odotutti ja hänen seuraajansa alkoivat vaatia tekoja. Kolmen kuukauden päästä Jerusalemissa käynnin jälkeenkään jumala ei näyttäytynyt. Jeesuksen puheita alettiin avoimesti epäillä: ”Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan!”

Lasaruksen kuolleista herättäminen on myös yksi päälleliimatuista evankeliumin kohdista. Taidokkaalla rekonstruktiolla selittämättömiä kohtia selventämällä lukijalle avautuu kuva, jossa Jeesukselle kerrotaan Lasaruksen tulleen pidätetyksi. Jeesus ymmärsi, että hänen ystäväänsä kidutettiin ja oli vain ajan kysymys, että hän kuolisi kiduttajiensa käsissä – ja melko varmasti, viimeistään ennen kuolemaansa, paljastaisi Jeesuksen olinpaikan ja tietoja hänen seuraajistaan.

Jeesus taisteli asian kanssa kaksi päivää ja lopulta hyväksyi, että hänen oli antauduttava. Hän tuli vakuuttuneeksi, että hänen kuolemansa tuli sittenkin ennen Jumalan valtakunnan tulemista: hänen kuolemansa oli jumalan tahto. Jeesus saapui lopulta Betaniaan antautuakseen ja ottaakseen rangaistuksensa vastaan. Jeesus sai kuulla Marialta kylän ulkopuolella, että Lasarus oli jo kuollut, hänet oli joko teloitettu tai hän oli kuollut kidutuksesta saamiinsa vammoihin. Jeesus pakahtui raivosta: Vastustajat murhasivat hänen ystävänsä ja hänellä ei enää ollutkaan syytä antautua. Jeesus oli taas uuden edessä: jumala ei siis tarkoittanutkaan, että hänen pitäisi kuolla.

Lopulta Jeesus radikalisoitui. Hän ymmärsi lopulta, ettei Jumalan valtakunta tulisi ilman aseellista yhteenottoa. Radikaalijaksoa ei ehtinyt kulua paria kuukautta kauempaa, kun Jeesus joukkoineen tuli yllätetyksi. Joko joku petti Jeesuksen tai joukkoon oli iskenyt soluttautuja. Petturi ei ollut Juudas Iskariot, koska yksikään Jeesuksen lähimmistä 12 opetuslapsesta ei ollut mukana Öljymäellä, vaikka evankeliumit kertovat muuta. Jeesuksen pidättämiseen osallistui iso joukko juutalaisia ja heitä tukemassa oli 200 roomalaissotilaan joukko-osasto. Jeesuksen joukkiosta vain kaksi jäi hänen lisäkseen henkiin ja kuten tiedämme, Pilatus vahvisti Jeesukselle jo aiemmin annetun kuolemantuomion. Kaksi vangitsemisesta eloonjäänyttä kuoli hänen seuranaan. Yksi Jeesuksen mukana olleista pääsi pakoon, mutta vangitsemistapahtuman kuvaus testamenteissa on kopioitu kokonaan Vanhan Testamentin puolelta. Vangitsemistapahtuman historia onkin koottu uudelleen Raamatun ulkopuolisista lähteistä.

Loppu onkin enää sinettiä vailla. Jeesuksen ruumiille kävi kuten kaikille ristiinnaulituille. Ruumis jäi ristille hajoamaan ja koirat veivät alaspudonneet raajat. Mikään ei vakuuta, että Jeesus olisi noussut zombina, kuten evankeliumit kertovat. Historialliseksi totuudeksi tästä, ilmeisimmin Paavalin kehittämästä saagasta, ei ole. Yksi kahdestatoista, tikarimies Iskariot petti joukon, ei uskonut ylösnousemukseen, pettyi raskaasti ja jätti porukan. Muut jatkoivat manaamistoimintaa ja opettivat Jumalan valtakunnan tulemisesta aina siihen asti, kun Paavali kääntyi Damaskoksen tiellä ja muodosti juutalaisuutta uudistavan liikkeen säikeistä kokonaan uuden uskontokunnan.

Paavalille siirtyi Jeesukselta oikeastaan vain yksi asia, ja senkin merkityksen Paavali muutti. Odotus Jumalan valtakunnan tulemisesta muuttui odotukseksi Jeesuksen uudesta tulemisesta. Paavali uskoi sen koittavan hänen elinaikanaan, ihan samoin kuin Jeesuskin uskoi Jumalan valtakunnan tulevan omana aikanaan. Jumalan valtakuntaa,  sen enempää kuin Jeesuksen toista tulemista ei tullut. Ilmeisimmin Paavali teloitettiin, kuten niin monet muutkin Jeesuksen seuraajiksi ryhtyneet.

Kirja Nasaretilaisesta on mielenkiintoinen. Se kymmenien vuosien tutkimustyön tulos, käytettyjä kirjalähteitä on yli kaksisataa, lähes puolet kirjan sivuista onkin lähdemateriaalin ja tutkimuksen kuvausta. Jeesuksen elämäntarina kulkee kuitenkin kuin kirjan juonena, vaikka historiallista taustaa välillä avataankin. Lähdeviittaukset on tehty hyvin, joten kaikissa kohdin, missä lukijalle ei selviä, mistä tieto on peräisin, selitysosa antaa hyvän pohjan täydentää omaa tietämystään.

Kirja ei ota kantaa kristinuskoon yleisellä tasolla. Uskonto syntyi juutalaisten keskuudessa, mutta levisi nopeasti helleenien keskuuteen ja Paavalin jälkeen uskonto levisi Roomaan. Kun vallanpitäjät kääntyivät, kristityistä tuli vääräuskoisten teloittajia ja vallanpitäjiä. Kristityt näyttävätkin niiltä, joista Jeesus itse varoitti: leeviläisiä, fariseuksia ja kirjanoppineita.