Pohjautuvatko evankeliumien tapahtumat silminnäkijätodistuksiin, osa 1: Luukkaan evankeliumi

Esipuhe

Kirjoitan jo toisen blogin Raamattua koskien. Taaskin blogin taustalla on väittely, jota ei voi lyhyissä tekstikentissä tarkentaa, joten tarvitaan kokonainen blogi väitteen todistamiseksi.

@kivia_kengassa-nimimerkin takaa TikTokkaava pappi kuorruttaa nuorten mieliä uskonnollisella paatoksella ja virheitä sisältävillä väittämillä. Yksi hänen mieliväittämistään on se, että kaikki evankeliumit perustuisivat silminnäkijähaastatteluihin. Niinpä esimerkiksi tapahtuma, jossa Jeesuksen ruumis olisi noussut oikeasti haudasta ja tämä Jeesus-zombi olisi oikeasti astunut maahan laskeutuneen pilven päälle ja kohonnut sen varassa taivaalle, on hänen mukaansa silminnäkijätodistukseen perustuva autenttinen tapahtuman kuvaus.

Olen hänelle yrittänyt todistella päinvastaista kommenteissa. Muutaman kymmenen merkin mittaisissa kommenteissa on vaikea todistaa hänen väitteensä mahdottomuudeksi. Niinpä kirjoitan aiheesta tämän lyhyen, tarvittaessa blogisarjaksi laajenevan, blogin.

Luukas

Luukkaan evankeliumi on syntynyt n. 90 jaa. kreikankielisenä ja Paavalin kreikkalaisen seurakunnan keskuudessa, helleenisessä kulttuurissa. Lähteenä Luukkaan evankeliumiin on käytetty Q-lähdettä ja Markuksen evankeliumia. (Uro&Lehtipuu, s. 48 kuva)

Luukas poikkeaa Markuksesta kuitenkin jonkin verran, esimerkiksi neitseestä syntymisen ja Beetlehem-tarinan osalta. Jeesuksen syntyminen Beetlehemissä on ongelmallinen: Jeesuksen syntymä ajoittuisi tämän mukaan Quireniuksen maaherruusaikaan (6 jaa.-) ja ensimmäiseen verollepanoon (9-10 jaa.). On kuitenkin mahdotonta, että Jeesus olisi kuollut noin 33 vuoden iässä, jos syntymähetki olisi ollut näin myöhäinen. UTn historian valossa onkin vakiintunut käsitys, että Jeesuksen syntymä on sijoittunut oikeasti ajanlaskumme alkuun. Syntymäaikaa on yritetty kristillisten toimesta siirrellä milloin Herodeksen hallintovuosien suuntaan – Herodes kuoli 4 eaa – ja milloin Quireniuksen hallintoaikaan. Lopputulemana pidetään kuitenkin historiallisena totuutena, että Jeesus on kuollut pääsiäisenä joko 33 tai 34 jaa. Ja näin ollen hän on syntynyt joko vuonna 1 eaa tai 1 jaa. Tarkkaa syntymäpäivää ei ole tiedossa. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, ettei Jeesus syntynyt Herodeksen aikaan eikä Quireniuksen ollessa Syyrian maaherrana eikä verollepanon aikanakaan. Kaiken kaikkiaan tämä tarkoittaa sitä, ettei Jeesus myöskään ole syntynyt Beetlehemissä.

Luukkaan evankeliumi alkaa, kuten kaikki tiedämme, mahtipontisin sanoin kuvaten, että kaikki on silminnäkijöiden kertomaa:

1 Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, [Ap. t. 1:1-3]
2 sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.

Mahtipontisen aloitussanan viimeinen osa tosin karistaa silminnäkijän luotettavuutta kertoen, että näistä silminnäkijöistä on sittemmin tullut sanan palvelijoita. Kaikki tiedämme, kuinka silminnäkijöiden näkemys muuttuu, kun joku johdattelee heitä näkemään asioita, joita ei oikeasti ole ollut olemassa. Niinpä jo silminnäkijät olisivat voineet harhautua kuvaamaan asioita Paavalin myöhemmin kehittämän teologian suuntaisesti. Koska evankeliumitraditio on tulkittu kristus-uskosta käsin, siihen sisältyy myös täysin epämääräistä aineistoa, fakta ja fiktio sekoittuvat. (Uro&Lehtipuu, s. 51)

Luukas jatkaa vakuutteluaan todistuksen luotettavuudesta, ei siis enää sen historiallisesta paikkaansapitävyydestä:

3 Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos,
4 jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on. [2. Tim. 3:14]

Havainto fiktion ja faktan sekoittumisesta saa voimaa jo heti evankeliumin ensimmäisessä luvussa, jakeesta viisi eteenpäin, kuvauksessa, jossa enkeli kertoo Sakariaalle Johannes Kastajan syntymästä. Sakarias on kuvauksen mukaan vanha mies, joka menettää puhekykynsä enkelin kohdatessaan ja saa sen myöhemmin takaisin, kun Johannes-poika on syntynyt. Johanneksen isän ja äidin ilovirsien sekä Marian ilovirren kuulijat jäävät kovasti paitsioon: ketkä olivat ilovirret kuulleet ja kuljettaneet luotettavana traditiona suusta suuhun, kreikkalaiseen runomittaan sovitettuna Luukkaan evankeliumin kirjoittajalle? Entäpä silminnäkijät Gabrielin ja Sakariaan kohtaamisessa?

Evankeliumi kertoo, että tuon jälkeen ”Jumala lähetti Gabrielin” Marian luo. On kai turha kysyä, kuka tämän silminnäkijänä on ollut. Eihän kukaan ihminen kaiketi ole tuota lähettämistapahtumaa nähnyt ja kyse on puhtaasta fiktiosta, kuvitellusta tapahtumasta. Niin ikään Marian ja Gabrielin kohtaaminen on kreikkalaiseen mytologiaan sovitettu neitseestä syntymisen suuri ihme. Silminnäkijöitä ei ole ollut. Silmiinpistävää on myös se, ettei Jeesus yhdessäkään evankeliumin osassa viittaa tienneensä hänen syntymäänsä liittyneestä ihmeestä. Eivätkö Maria ja Joosef olisi kertoneet tätä pojalleen? Myöskään Paavali ei tiennyt Marian neitseydestä tiennyt, vaikka oli tekemisissä Jeesuksen veljen, Jaakobin, kanssa. On oletettavaa, että helleeni-kristillisen ajanjakson aikana kristillinen traditio sai paljon uutta väriä ja kreikkalaisvaikutteet näkyvät tässä kohdin selvästi.

Jumala lähetti myös Johanneksen, joka sekin on vaikea uskoa silminnäkijän todistama tapahtuma ja sittemmin seuraa osuus, joka silminnäkijänä ei voinut olla ketään. Oltuaan Johanneksen oppilaana, Jeesus oli kiusaajan ahdistamana autiomaassa. Paholainen kysyy kysymyksiä, joihin Jeesus vastaa. Vuoropuhelu on teologiaa, mutta kuka voi olla kaksikon keskustelun silminnäkijä? Eiköhän sovita, että tapahtuma on fiktiota.

Luukas kertoo myös tarinan Herodes Antipasta vuorosanoineen (Luuk 9:9). On vaikea uskoa, että kreikkalaiseen seurakuntaan olisi eksynyt silminnäkijä Antipaan hovista.

Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kuvaus Mooseksesta ja Eliasta ja maahan laskeutuneesta pilvestä (Luuk. 9:28-36) jää niin ikään hataraksi: kuka näistä kolmesta kertoi asiasta jälkikäteen ja kenelle?

Jeesus kutsuttiin vierailulle fariseuksen kotiin. Kertomuksen (Luuk. 11: 37-54) mukaan fariseukset kyselivät ja yrittivät saada Jeesuksen ansaan. Taas jäämme ihmettelemään, ketkä kuulivat ja näkivät näiden keskustelun.

Kertoivatko Jeesuksen vangitsijat, kuinka he vankiaan kohtelivat? (Luuk. 22:63-65)

Jeesus vietiin Suuren Neuvoston eteen, miten evakeliumeissa tiedetään, mitä Jeesukselta on kysytty ja mitä hän on vastannut? (Luuk. 22:67-)

Jeesus oli Pilatuksen ja Herodeksen kuultavana ja edelleen jää mietittäväksi, mihin faktoihin nämä kirjoitukset voisivat perustua. (Luuk. 23:1-12)

Lopuksi:

Evankeliumien alkutekstit kirjoitettiin vuosien 70-110 jaa. välisenä aikana. Tekstimuotoiseksi ne saatettiin siis nykyisen Kreikan (Matteus, Markus ja Luukas) ja Syyrian (Johannes) alueella sijanneissa seurakunnissa. Synoptiset evankeliumit ovat perustuneet Q-lähteeseen ja Luukas ja Matteus perustuvat Q-lähteen lisäksi Markuksen evankeliumiin. Johanneksen evankeliumia on myöhemmin muokattu synoptikkojen suuntaan, mutta sen pohjana on ollut irralliseen traditioon perustunut käsikirjoitus. Kaikki tekstit, Q-lähde mukaanlukien, on kirjoitettu kreikaksi, joten suullinen traditio on kulkenut Rooman valtakunnan eri alueelle ja ylittänyt kielimuurin arameasta kreikaksi (Uro&Lehtipuu s. 49). Silminnäkijöistä yksikään ei ole todistettavasti ollut kieli-, luku- tai kirjoitustaitoinen. On huomattavaa, ettei Q-lähde ole ollut Paavalin käytössä, vaikka osia evankeliumeihin päätyneistä teksteistä on hänen korviinsa kantautunutkin (1. Tim 1:4, Tit. 3:9). Jeesuksen perimää pyrittiin ainakin mukauttamaan hyväksyttävään muotoon. Paavali päätyi nojaamaan faktojen sijaan uskoon. Se lienee syynä, miksi juutalaiskristilliset yhteisöt jäivät vähemmistöksi ja kuihtuivat hiljaa pois.

Uro ja Lehtipuu nostavat myös esiin suullisen tradition muodon: traditio välittyi seurakuntien opettajien tapahtumaan sopivissa puheissa, kuten kasteessa, hautaamisessa, opetuksessa, jumalanpalveluksessa jne (ss. 50-51). Evankeliumien kirjalliseen muodon esiaineistoon, Q-lähteeseen, koostui siis joukko siteerauksia ja tapahtumakuvauksia, joita nämä olivat kuulleet toisilta ihmisiltä, jotka saattoivat kuulla niitä jopa silminnäkijöiltä. Paavali ei Jeesuksen opetusta sinänsä arvostanut, hän ei siteerannut Jeesusta eikä pitänyt tätä muussa merkityksessä merkittävänä kuin teologian herättäjänä: Jeesus oli uhri, joka kuolemallaan antoi alun paljon suuremmalle. Paavalin kuoleman jälkeen hänen seurakunnissaan herättiin huoleen, jos traditio muuttuu tai häviää. Näin syntyi kirjalliset muodot. Silminnäkijät jäivät vähemmälle ja Paavalin teologia ja fiktio täyttivät aukot ja evankeliumit saivat aikaan uudenlaisen kuvan roomalaisten teloittamasta poliittisesta toimijasta, kansankiihottajasta.

Saatuaan ensimmäisen kirjallisen muodon, evankeliumit on saatettu yhtenäiseen muotoon. Markuksen tekstiä on muokattu Luukkaan ja Matteuksen kirjoittamisen jälkeen yhtenäisemmän kuvan saavuttamiseksi. Markuksen evankeliumiin on lisätty vertausten selityksiä ja 16. luvun jakeet 5-7 ja 9-20. Alkuperäinen teksti päättyi tilanteeseen, jossa naiset näkivät avoimen haudan ja juoksivat pakoon paikalta. Johannes, joka on syntyhetkellä ollut teologisesti erilainen, on sekin yhdenmukaistettu jälkikäteen. Siitä huolimatta Johanneksen evankeliumiin on jäänyt silminnäkijäpohjaisiksi uskottavia tapahtumia enemmän kuin kolmeen synoptiseen evankeliumiin yhteensä.

Kirjallinen muoto eli edelleen vielä 330 jaa. kirkolliskokoukseen saakka. Evankeliumeista on poistettu osia, lisätty uusia ja osia on kirjoitettu uudelleen. Vaikka päälleliimausten vuoksi alkutekstejä on vaikea selvittää, Raamattu-tutkimus pyrkii selvittämään, mitä alkuperäisissä teksteissä on lukenut. Tutkimuksesta huolimatta alkutekstienkään historiallinen luotettavuus olisi hyvin vähäinen. Historiallisen tutkimuksen kannalta on ikävää, että vanhoja evankeliumien käsikirjoituksia, jotka eivät ole sopineet lopulliseen kaanoniin, tuhottiin kaanonia sovitettaessa. Samaa tehtiin myös aiemmin irrallisiin evankelimiteksteihin ennen kaanonin syntymistä.

Lähteet: Raamattu

Risto Uro ja Outi Lehtipuu: Nasaretilaisen historia, Kirjapaja, 1997

 

kainiemelainen
Sitoutumaton Helsinki

Itseään häpeämätön oikeistoliberaali. En halua erotella ja jakaa ihmisiä kelvollisiin ja halveksittaviin, vaan käyn keskustelua kaikkien kanssa, tykkäsivätpä he tai eivät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu