Padoista ja pannuista.

Innokkaana harrastelijakokkina olen aina ollut kiinnostunut noista ruuanvalmistusastioista; siis padoista ja pannuista.

Meillä noita valurautaisia patoja on kertynyt lukuisia, syrjäyttäneet ylivoimaisen ehdottomasti joskus olleet alumiiniset, muovipinnoitetut kattilat jos kasaritkin. Minua ei kukaan saa valmistamaan ruokaa jossain Fiskarssin Harrd Fase kasarissa, ei myöskään missään aikanaan muodissa olleessa Römer Topfissa, tai vastaavissa.

Ei, valurautainen pata/kattila on ehdoton, tai sitten emaloitu vastaava. Niiden lämmönsiirtokyky on ylivoimainen.

Paistinpannuisssa pätee sama moodi. Valurauta on ehdoton; Wanha Rosenlew, venäläinen, semmoinen, jossa on ikään kuin kolme ympyrää, leikaten toisiaan.

Vaimo osti tässä vähän aikaa sitten vanhan emaloidun valurautaisen, puukahvaisen pannun, (Timo Sarpaneva); suomalaista designia ja divarihinta melkoinen, oikein hyvä pannu, maksoi siitä kolme euroa.

Nykyajalle sen verran olen antanut myöden, että yksi hiiliteräspannukin meillä nyt on ja oikein hyvä onkin, vaan ei kovin halpa.

Kalle

Kotitarvekalastaja kestävän käytön periaatteella, osin ansiokalastajakin; ei harrastus vaan keino saada kalaa ruokatöytääni, kohtuudella myytäväksikin. Ei puoluekantaa, ei ole, eikä tule. Paras keino pysyä kriittisenä mutta myöskin ilmaista arvostus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu