Se tuo meidän Mirri.

Palaan taas tuohon minun sydäntäni lähellä olevaan aiheeseen; lemmikkieläin.

Runsaat pari vuotta sitten kun meidän viimeinen koiramme, Moka halvaantui (19 v) ja jouduin armahtamaan sen tuskat. Jonkin aikaa oli tyhjä ja kaipaava olo.

Sitten ykskaks pihaammne ilmestyi nuori kissanpentu; riistakamerasta sen havaitsin. Luonnollisesti sille ruokaa laitoin ja kelpasi.

Seuraavana yönä sama kuvio. Siis, emme hankkineet kissaa, vaan kissa hankki meidät.

Olot vakiintuivat ja Mirri kotiutui loistavasti, melko nopeasti siihen kontaktiakin syntyi ja yhteiselomme aina aamuisesta lehdenhausta ja pihahommista lähtien Mirri oli aina ja kaikessa mukana.

Nykyisellään Mirri on jo osa perhettämme, maatiaiskanojemme lisäksi.

Villiintyneen kissanpennun kanssa suhteiden vakiinnuttaminen ei välttämättä helppoa liene; meillä tuo onnistui 100 prosenttisesti.

+2
Kalle
Sitoutumaton Tammela

Kotitarvekalastaja kestävän käytön periaatteella, osin ansiokalastajakin; ei harrastus vaan keino saada kalaa ruokatöytääni, kohtuudella myytäväksikin.
Ei puoluekantaa, ei ole, eikä tule. Paras keino pysyä kriittisenä mutta myöskin ilmaista arvostus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu