No babies no rabies – Nepalin kulkukoirat

Vietin poikieni kanssa muutaman viikon Nepalissa huhtikuun alussa. Maa on ollut minulle tärkeä siitä lähtien, kun nuorena tyttönä muutama vuosikymmen sitten ensimmäistä kertaa pääsin sinne matkustamaan. Maa teki vaikutuksen kauneudellaan, ihmisten ystävällisyydellä sekä tietenkin vuorifriikille täällä ollaan siellä, missä ne isoimmat vuoret on. Mikäs siinä herätessä kun ikkunasta näkyy Himalajan vuoristo. Maa hurmaa väreillään, äänimaailmalla, tuoksuilla. Olin aina halunnut näyttää tämän upean maan lapsilleni. Nyt heidän ollessaan jo nuoria miehiä, 16- ja 18-vuotiaita koin, että on aika. Pojat ovat eläneet kulkukoirien vaikutuksen alaisena pienestä pitäen, ovathan he kasvaneet rescueperheessä ja vierailleet koiratarhoilla tutustumassa ja jeesailemassa pienen ikänsä Englannissa, Romaniassa ja Espanjassa. Koirien tarkkailu Nepalin kaduilla ja tutustuminen paikalliseen eläinsuojelutyöhön oli luonnollisesti nytkin osa meidän matkaa. Vietimme aikaa maan pääkaupungissa Kathmandussa, kauniissa Pokharassa sekä vaeltaen luonnossa Annapurnan vuoristossa.

Katukoiria on liikaa 

Nepalissa on katukoiria kaikkialla. Niitä vilistää liikenteen seassa, niitä näkee hengailemassa toreilla, niitä pyörii joka kaupan kulmalla. Pokharassa koirien tarkkailu oli helpompaa kuin Kathmandussa mikä suurkaupungin tapaan on täynnä kaikkea.

Pokharassa katukoirat vaikuttivat olevan enemmän kyläkoiria. Ei ne kenellekään kuulu, mutta asuvat osana yhteisöä. Joka kaupalla tuntui olevan ”oma koira” tai muutama, ketkä lojuivat kauppojen edessä kuin kotonaan. Kauppiaat ruokkivat koiria ja kun ilta koittaa, koirat jäävät kauppojen eteen makoilemaan odottaen aamua kun kauppias taas avaa putiikin. Koirat vaikuttivat hyväkuntoisilta ja osa oli jopa melko pulskassa kunnossa. Turkit tosin olivat likaisia ja kylpy olisi varmasti ollut monelle paikallaan. Iho-oireita oli myös monella ja muutamalta nappasin punkkeja pois. Koirat olivat hyvin ystävällisiä ja pyörivät samoilla alueilla. Heillä oli selkeästi omat porukat missä pyörivät. Yhtään tappelua ei nähty tai edes rähinää koirien välillä. Avoimesti lähestyivät ihmisiä ja selkeästi olivat oppineet tunnistamaan turistit paikallisten joukosta. Ja kuinka turisteilta voi saada makupalan tai toisenkin. Hienosti istahtivat pienen matkan päähän katselemaan lounastavaa turistia. Eivät todellakaan väkisin tunkeutuneet rantaravintolassa ruokailevien ihmisten lautasille, vaan odottivat kärsivällisesti josko tuijotus kauempaa toimisi.

Saattaja trekkauksella

Samoin poistuessa ulos kaupungeista vuoristokyliin koiria näkyi paljon. Koirat hengailivat kylien läheisyydessä pyörien omilla alueillaan. Ohi kulkevia trekkaajia moni koira lähti saattamaan jonkin matkaa kunnes kääntyivät takaisin omaan kylään.

Rantakoira Pokharassa

Nepalissa hindu- ja buddhalaisuus sekoittuvat ihmisten elämässä ja se näkyy kaikessa. Elämää kunnioitetaan, karma on läsnä. Kukur Tihar hindujuhlinnassa on myös koirille nimitetty oma juhlapäivä, missä koiria siunataan asettamalla heille merkki otsaan ja kukkaseppele kaulaan. Eikä vain omistettuja koiria – myös kulkukoiria. Katukoiriin suhtaudutaan todella suopeasti ja kunnioittaen. Niitä ei potkita pois vaan ne on osa elämää. Koirat osaavat väistää liikennettä ja liikenne antaa tietä ylittävälle koiralle tilaa ylittää kadun. Koiria ei lopeteta ellei tilanne sitä vaadi koiran aggressiivisuuden takia. Alueella esiintyy paljon rabiesta mikä luonnollisesti on vaarana sekä koirille että ihmisille. 

HART – Himalayan Animal Rescue Trust

Kävimme pienellä vierailulla Pokharassa HART:in tarhalla. Tarha paikka ei varsinaisesti ole vaan pieni keskus, missä hoidetaan kuntoon loukkaantuneita koiria, steriloidaan ja rokotetaan. Tarhalla on tilaa vain muutamalle koiralle, käydessämme koiria oli kuusi. Löytöeläintarhaa ei Nepalissa voi pitää, sillä koiria ei adoptoida. Paikalliset ani harvoin ottavat koiria ja ulkomaille suuntautuva adoptio on hankala ja kallis prosessi. HART:in tilat ovat karut. Sinne päätyneet koirat, yleensä loukkaantuneet tai sairaat kaduilta hoidetaan kuntoon, leikataan sekä rokotetaan ja palautetaan takaisin löytöpaikalle kadulle. Koirat jatkavat elämäänsä kyläkoirina. Tapasimme käydessämme koirien lisäksi eläintenhoitajan, eläinlääkärin sekä paikan johtajan. HART toimii lahjoitusvaroin. Pokharan HART:in tilanne on tällä hetkellä vaakalaudalla, sillä paikka on toiminut vuokramaalla mistä nyt on tulossa häätö. Vaikka tilat ovat alkeelliset, on HART käyttänyt paljon rahaa kiinteästi rakennettuihin hoitotiloihin sekä eläinten tiloihin. Niitä ei mukaan saa kun häätö tulee. HART toivoo saavansa kasaan tarpeeksi rahaa, että voivat ostaa palan maata jonne rakentaa uusia tiloja, mistä ei ole enää häädön vaaraa. HART:in ja muiden vastaavien tahojen tekemä työ näkyy konkreettisesti katukoirien vähenemisessä – määrä on saatu tippumaan Pokharassa noin 2500 katukoiraan muutamissa vuosissa sterilointiprojektien avulla. Aikaisemmin alueella arvioitiin olevan noin 25000 katukoiraa. Sterilointiprojektit ovat ainoa toimiva keino katukoirapopulaatioiden hallinnassa pitkällä tähtäimellä kuten täälläkin on todettu käytännön kautta. Katukoirien hävittäminen tappamalla ei auta mitään kuin hetkellisesti. Koirat lisääntyy kun niitä ei leikata ja pian on sama kasa koiria edessä.

Operoitu penikka HART:illa

HART:in toiminta ei keskity keskukseen, vaan heidän päätoiminta on maaseuduilla. HART:in vapaaehtoiset tiimit kiertävät ympäri Nepalin syrjäseutuja steriloiden ja rokottaen koiria. Nepal on köyhä maa ja koirien hyvinvointi ei ole ensimmäisenä mielessä. Vaikka koiria rakastetaan, ne eivät tuota köyhille perheille mitään elannoksi – kuten esimerkiksi buffalot tai vuohet. Paikalliset maaseudulla ovat äärettömän kiitollisia HART:in tekemästä työstä ja hoidosta koirille. Heillä ei ole varaa maksaa, mutta tarjoavat vapaaehtoisille teetä maidolla kiitollisuuden osoituksena siunausten kera. Tee maidolla syrjäseuduilla on iso asia. Maito on myös kortilla ja sitä ei ole tuhlattavaksi; se on juhlapäivien herkku. Meille asia on ehkä vaikea ymmärtää kuinka tilkka maitoa teessä on iso asia. Nepalissa se on.

Toipilainen HART:illa

HART:in vapaaehtoiset tekevät myös mittavaa ja järjestelmällistä valistustyötä kouluissa. Lapsille ja nuorille kerrotaan sterilointien tärkeydestä ja rabieksen vaaroista. HART:in slogan ”No babies no rabies” tulee juuri tästä.  Opetukseen kuuluu myös koirien elekielen avaaminen koululaisille ja koirien oikea kohtelu. Äärettömän hienoa työtä joka osa-alueella. HART tuottaa todella elävää ja mukavaa sisältöä toiminnastaan Facebookissa, kannattaa tutustua siihen sekä ottaa seurantaan sekä heidän toimintaan nettisivujen kautta. Sieltä löytyy myös ohjeet kuinka heidän toimintaa voi tukea. Linkit alla.

Mikäli Nepal kiinnostaa kohteena ja matka kulkee myös Pokharaan, ole ihmeessä yhteydessä HART:iin ja käy tutustumassa. He ovat innoissaan saadessaan vieraita ja kertoa toiminnastaan –  näinhän se tietoisuus leviää. Itse mietin josko keksisin jonkinmoista varainkeruuta heidän hyväkseen. Rahaa tarvitaan sielläkin tukemaan heidän toimintaansa koirien hyväksi.

HART

HART Facebook: https://www.facebook.com/hartnepal/

HART nettisivut: http://www.hartnepal.org/



KatiHirsikangas

Blogi Blogspotissa: <a href="http://tassunpohjia.blogspot.fi" title="http://tassunpohjia.blogspot.fi">http://tassunpohjia.blogspot.fi</a> Blogi Facebookissa: <a href="https://www.facebook.com/tassunpohjia" title="https://www.facebook.com/tassunpohjia">https://www.facebook.com/tassunpohjia</a> Bloggaaja Instagrammissa: <a href="http://instagram.com/katjankka" title="http://instagram.com/katjankka">http://instagram.com/katjankka</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu