Mitäs jos vastuu olisikin myyjällä?

Ihan hirveän usein näin koiraihmisenä luonnollisesti törmää koirien myynti-ilmoituksiin. Joskus jopa kirpparipalstoilla. Kun ne elämäntilanteet muuttuu, tulee pitovaikeuksia tai hankitun koiran kanssa ei pärjätä. Liian usein kun koiralle etsitään uutta kotia, se löytää sen hetkessä. Ja hetken päästä samalle koiralle etsitään taas uutta kotia. Samoin, usein törmää siihen että koirien hankkijoilta pitäisi vaatia koira-ajokorttia osoittaakseen pätevyytensä antoisaan, mutta vaativaan koiran omistajuuteen.

Se on ihan totta, että moni koiraa hankkiva ei ymmärrä mihin ryhtyy. On ne ruusuisat unelmat kun kesäheinikossa makaillaan koiran kanssa, kävellään kauniissa pakkassäässä mistä otetaan Instagrammiin kuva sekä siistissä kodissa katsotaan koira kainalossa telkkaria. Kyllähän se koiran omistaminen tälläistä voikin olla, ja onkin. Mutta se vaatii työtä. Ja rahaa. Ja aikaa. Ja sitoutumista. Ja siivoamista. Ja koulutusta. Automaattisesti se ei ole sitä. Koira on vaativa, kallis ja pitkäaikainen hankinta. Perheenjäsen kenestä ei luovuta noin vain. Mutta eikö sen vastuun pitäisi olla siinä vaiheessa, kun koiraan luovutetaan uuteen kotiin tai kaupataan – sillä luovuttajalla – että varmistuu siitä, että koira saa parhaan mahdollisen kodin?

Miksi se vastuu ei ole myyjällä?

Yhteiskunnalla ei takuulla ole varoja eikä muitakaan resursseja alkaa vahtimaan sitä, että koiran hankkija osaa, ymmärtää ja kykenee sekä koira-ajokortti on? Miksi se vastuu ei ole sillä myyjällä, että varmistuu tästä? En nyt myyjällä tarkoita vaan pentujen myyjiä – vaan ihan kaikkia; ketkä myyvät tai luovuttavat koiria. Tähän kuuluu rescuejärjestöt, kasvattajat, koiristaan luopuvat, vahinkopentuja saaneiden narttujen omistajat, pentutehtailijat yms yms. Mitä näitä on. Vastuu sinne – heille tarkat prosessit mistä heidän täytyy varmistua, ennen koiran luovuttamista. Samaan syssyyn velvollisuus huolehtia, että koiralla menee uudessa kodissa hyvin ja jos ei mene, tarjota apua sekä tarvittaessa ottaa se koira takaisin. Toki, onhan tahoja ketkä jo näin toimii. Itsestäänselvästi kun näin ajattelee, mutta monelle koiraa kauppaavalle tai luovuttavalle se ei näin ole.

Mitä jos se luovuttajan vastuu olisikin sanktioitu? Luovuttajan tulisi varmistua, (esim) että

  • uusi koti on joko kokenut kokemuksen kautta tai käynyt kurssin jos ensikoira
  • vahvistus, että koiraa hankkija on kuka sanoo olevansa
  • koiran koti pitää jatkossa säännöllisesti yhteyttä 
  • uudella omistajalla tai hänen lähipiirillä ei ole eläintenpitokieltoa tai eläinsuojelurikkomuksia
  • uusi koti sitoutuu ongelmatilanteissa olemaan yhteydessä ammattilaisiin
  • uusi koti ymmärtää koirasta aiheutuvat mahdollisesti isotkin kustannukset
  • koti ymmärtää, ettei koira ole valmis Lassie ja ongelmia voi tulla
  • koti ymmärtää, että koira on koira 
  • koti ymmärtää, että omassa elämässä voi tapahtua vaikka mitä – ja on osannut jo ennakkoon miettiä mitäs sitten – koiran kannalta
  • koti ymmärtää, miten pitkästä ja vaativasta sitoumuksesta on kyse
  • erilaisilla roduilla on erilaisia ominaisuuksia – mitkä vaatii omistajilta laaja-alaista ymmärrystä
  • koira on elävä eläin, terveystakuita ei voida antaa

Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka ja ideoida, mitä nämä kysymykset voisi olla jokaiselle, joka koiraa luovuttaa. Pointtini lienee selvä – vastuu koiran uudesta kodista luovutusvaiheessa on sillä luovuttajalla – toki myös ottajalla, mutta mikään koira ei minnekään päädy -ellei sitä sinne päätetä antaa. Tälläiset prosessit takuulla ehkäisee sekä harkitsematonta ostamista että vastuutonta myyntiä. Vastuulliset tahot toimivat jo näin, prosessien mukaisesta ja kantaen vastuun. Toki, mikään systeemi ei ole täysin vettä pitävä mutta parempi se on, kuin ei mitään käytäntöjä. Elämäntilanteet voi muuttua – mutta juuri siksikin sillä koiran luovuttaneella taholla pitää olla myös vastuu. Käsiä ei voi pestä koskaan, kun kyseessä on elävä olento josta olet joskus vastuun ottanut.  Koirien myynti/luovutus ja niiden hankkiminen on naurettavan helppoa nykyään. Toki, aina on tilanteita missä mikään prosessi ei päde; voi tulla sairastumisia tai kuolemaa – jolloin koiran omistaja ei kykene tekemään päätöksiä tai kantamaan vastuuta siitä, minne koira päätyy seuraavaksi. Näissä tilanteissa esimerkiksi eläinsuojelutaho voisi olla se, joka ottaa kopin. 
Se lemmikkieläinrekisteri olisi niin loistava juttu tässäkin. Sinne tiedot koiran omistajakaaresta, Eihän se olisi vaikea asia toteuttaa, että tiedetään kenen nimissä koira on, kenen nimistä se sinne päätyi yms. Koiria luovuttaville tahoille velvoite siitä, että käyvät läpi prosesseja kun koira menee uuteen kotiin kantavat vastuun. Uuden kodin vastuuta se ei poista siitä, että heidänkin pitää ymmärtää paremmin, mitä se koiran omistajuus tarkoittaa. 

KatiHirsikangas

Blogi Blogspotissa: <a href="http://tassunpohjia.blogspot.fi" title="http://tassunpohjia.blogspot.fi">http://tassunpohjia.blogspot.fi</a> Blogi Facebookissa: <a href="https://www.facebook.com/tassunpohjia" title="https://www.facebook.com/tassunpohjia">https://www.facebook.com/tassunpohjia</a> Bloggaaja Instagrammissa: <a href="http://instagram.com/katjankka" title="http://instagram.com/katjankka">http://instagram.com/katjankka</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu