Timo Suutarinen ja Finlandian arvoinen runoteos

Timo Suutarisen holokaustiaiheisesta trilogiasta on nyt ilmestynyt kaksi kokoelmaa, kolmas on vuorossa ensi vuonna. Juutalaisten joukkotuho, kuolema ja elämä ovat teoksissa käsinkosketeltavan todellisia. Asiat nähdään juutalaisten silmillä.

 

Kirsikankukkien kaupunki (2020) ja Eikä varjoja enää ole (2022) jatkuvat toisiinsa mutta ovat luettavissa myös itsenäisinä teoksina. Niissä on samoja teemoja, metaforia ja rakenteita. Elämän ja kuoleman tanssi edustaa sekä ruumiillisuutta että henkisyyttä, voimaa ja vapautta. Syntymisen ja kuolemisen kuvia ovat myös veri, portti ja lintu.

 

Kuolema on lanka, joka solmii meidät yhteen.

Se lävistää meidät kuin napanuora, jota kukaan ei voi katkaista.

 

Tanssi, musiikki ja taide kertautuvat. Elämä ei pääty kuolemassa:

 

Sydämemme on meidän

ja se jää meistä jäljelle,

kun katoamme lopulta tuhkaan.

 

Suutarisen lyriikka on vahvan visuaalista ja tarkkaa, runo toisensa jälkeen kutoutuu tapahtuneista yksityiskohdista, jotka on pakko nähdä, ja lyhyestä, joskus kysymyksenä esitetystä kommentista niihin. On tavallista, että holokaustin uhrit kysyvät. ”Kuka avaa sylinsä meille/ ja lohduttaa meitä?”, ”Miten me selitämme tämän lapsillemme?”

 

Kysymys kohdistuu myös sinuun ja minuun:

 

Miksi ette sammuta tulta?

Miksi ette pysäytä junia

ja revi ghettojen muureja alas?

 

Me emme halua kuolla.

 

Minä ja me ovat vainottuja ja holokaustissa menehtyneitä. Heidän elämänsä on tuskallista, samoin hirveä tukehtuminen kaasutettuina. Puheen ja kysymysten kohde kuulee kaiken, mitä holokaustin kokeneilla on sydämellään, ja kohteella on vastuu tapahtuneesta ja siitä, että se ei toistu.

 

 

Eikä varjoja enää ole on edeltäjäänsä täyteläisempi ja vakuuttavampi. Ilmaisu on hioutunut mestarilliseksi: kirkkaaksi ja viiltäväksi. Kauniiksi. Sanat ja runot iskevät lukijan tajuntaan kuin Lorcalla ja Nerudalla. Suomalaisesta lyriikasta on vaikeampi etsiä vertauskohtia.

 

 

 

Mitä sanottavaa holokaustin uhreilla on lukijalle?

 

Mitä enemmän kokoelmaan syventyy, sitä enemmän siinä näkee muuta kuin kerrottujen tekojen ja tapahtumien hirveyden. Näkee uhrien elämän ainutkertaisuuden ja arvon, ihmisyyden ulottuvuudet ja sen, että holokausti on aina läsnä vähintään mahdollisuutena.

Holokausti on muuttanut maailman peruuttamattomasti. Se on kuva ajasta, jona leimaaminen tuli käsin kosketeltavaksi. Ennen vainojen täyttymistä joukkotuhoksi juutalaiset pitivät seminaareja, kirjoittivat artikkeleita, kirjoja ja tutkimuksia. Vetoomuksille naurettiin, ja vastaus oli tekoja, kuten kristalliyö.

Ihmiset uskoivat valheeseen, koska he hyötyivät siitä. Juutalaisilta vapautui taideteoksia, asuntoja, yliopiston huippuvirkoja. Kultahampaita, hiuksia, matkalaukkuja, koruja. Nerokkuus ja luovuus eivät vapautuneet surmaajien käyttöön. Sikäli he köyhtyivät, että heidän ihmisyytensä mureni. Valhe antoi luvan eriarvoisuuteen, julmuuteen ja vainoon.

Runot paljastavat varjon, joka on nähtävä. Onko se historiassa, nationalismissa ja sodassa? Vai onko se ihan lähellä? Säkeet, kuvat ja metaforat tuovat tapahtuneen väistämättömästi tähän, nyt-hetkeen. Sinne missä on valhetta, kestävän kehityksen, aseman ja vallan tavoittelua mutta ihmisyys kalpenee ja kadottaa voimansa. Sinne missä ihmisyyttä ja siihen kuuluvia oikeuksia loukataan ja me olemme arvokkaampia kuin he. – Kuka maksaa hyvinvointisi, vaikka hengellään?

 

Miten pitkällä olemme, ja mikä on näiden runojen asema?

Fasismi, nationalismi ja holokausti eivät ole kertakaikkisia. Ne ovat aina läsnä, vähintään siemeninä. Mikä on niiden tila nyt, miten pitkällä olemme? Tiedämmekö edes, ketä tänään vaiennetaan ja vainotaan, ja ketä suojellaan.

Jotakin kertoo se, että nämä kirjat eivät ole olleet edes ehdolla suurille palkinnoille. Kustantaja Kulttuurivihkot on yleensäkin vaiennettava, koska sitä pidetään poliittisena. Keskustalainen tai muu oikeistolainen toimija taas ei Suomessa ole koskaan poliittinen, vai mitä.

Näistä runoista ei ole vara vaieta.

Toivottavasti Timo Suutarisen kirjoittama suuri ja tulinen rauhan ja ihmisyyden lyriikka ilmestyy pian myös englanniksi, saksaksi ja espanjaksi.

katriinakajannes
Sosialidemokraatit Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu