Kupla vai kuitti?

Kokemus yhteisestä todellisuudesta – esimerkiksi kodista, uskonnosta ja isänmaasta – on hajonnut. Kukin elää kuplassaan, palvoo Minäänsä ja uskoo ikiomaan maailmaansa.

Tosin myös havaintojeni ja kokemusteni ulkopuolella on maailma; sitä Ludwig Wittgenstein taisi nimittää todellisuudeksi (erotukseksi tästä maailmaksi kutsumastaan ”romuläjästä”), mutta siitä en tiedä mitään, kuten en ns. jumalastakaan, enkä elämän tarkoituksesta.

Järki ei kuplaa pakota: ihminen on siis vapaa. Ellei tahtonikin olisi vapaa, moraalini olisi lähes mahdotonta. Mutta minähän olen kuplassani vapaa ja moraalinen! Näin uskon, toivon ja rakastan. Ja joka uskoo, ei horju.

(Usko on kupla.)

Ovatko nykyihmisten kuplat kiinni toisissaan kuin saippuavaahdon kuplat, vai leijuvatko ne toisistaan irrallaan kuin lasten puhaltamat saippuakuplat? (Vrt. F. Tönniesin Gesellschaft ja Gemeinschaft) Joistakin vierekkäisistä kuplista kuitenkin käytän joskus me-pronominia. Ja minkälaisia kuplakoosteita ovat yhteiskunnat? Hajanaisia rykelmiä siellä täällä.

Rakastuminen on väliaikainen kokemus ja luulo kahden kuplan sulautumisesta toisiinsa. Läheisriippuvuus, ylenpalttinen toisen tarvitsevuus, pitää väkisin kahta kuplaa kiinni toisissaan.

Mitä olisi ilman kuplia? Kuplan ulkopuolelle, jonnekin transsendentintapaiseen, kurkottamisesta saattaa ilmaantua pyhän kokemusta. Pyhä on jotain minua suurempaa, mutta silti myös minussa itsessäni olevaa.

Pyhä on kahtalaista. Yhtäältä se on mieltä ylentävää, innostavaa, kuplaa todellisempaa, ylevää, kunnioitusta ja ehkä hartauttakin herättävää, huimaavan korkeaa taivasta. Toisaalta se on kauhistuttavaa, pelottavaa, maahan painavaa, pakottavaa, halkeamaa maailmassa. Pyhän tuota puolta tekee mieli karttaa, paeta takaisin arkeensa, profaaniin. Suutari pysyköön lestissään ja insinööri immanentissaan. Mukavuusalueellaan.

Itseironia olisi yritys ottaa etäisyyttä ja  hajurakoa omaan kuplaansa tai minäänsä. Mutta olisiko mokoma transgressio edes mahdollista tällaiselle hiljaiselle enemmistöläiselle? Sitä vastoin koetan institutionalisoida ja kanonisoida kuplaani, ja näköispatsastella.

Kuplassani elän menneen ja menetetyn totuuden jälkeistä aikaa ja samalla kenties totuutta edeltävää aikaa. Aikani ei ole ihan totta, mutta se on riittävän totta ja todellista kuplani tarpeisiin. Totuus, tieto ja faktat ovat yksityisasioita. Rehellisyys ei pelitä; se ei kuulu hyveisiini, sillä se vaanii egoani ja uhkaa puhkaista kuplani, eivätkä hyveet ole muodissakaan.

Kuplassani pidän omia ja kaltaisteni mielipiteitä, näkemyksiä ja arvostuksia ehdottomasti oikeina, totuuksina. Toisenlaisiin käsityksiin suhtaudun torjuvasti, halveksuvasti ja vihamielisesti. Näin pönkitän Minääni ja pullistan kuplaani, kuin Trump. Ja puhun hiljaisen enemmistön nimissä, kuin Nixon.

Kuplaani minulle ei ilmene jumalaa eikä jumalia. Mutta Epäjumaliapas on! Osa näistä kuplajumalista tuo minulle iloa, mutta pyhään saakka ne (He) eivät yllä. Osa jumalantekeleistä, ainakin Minäksi kristitty instanssi, on ahdistavia.

Kuplani on kohtaloni. Synti, joka erottaa minut jumalista ja toisista ihmisistä.

kaukotuovinen

Eläkeläisukko, vaari, joka kaipaa Kallaveden saareen. Poliittista menneisyyttä on, tulevaisuutta ei, mutta äijä roikkuu edelleen kuonavahvuudessa. Kaksi mainosta kirjasistani: <a href="https://drive.google.com/file/d/17i7p89zo2H4q_SIBqOZEzJt_s526rMiR/view" title="https://drive.google.com/file/d/17i7p89zo2H4q_SIBqOZEzJt_s526rMiR/view">https://drive.google.com/file/d/17i7p89zo2H4q_SIBq...</a> <a href="https://drive.google.com/file/d/1vUlFy_cBdOnKF0twqVhcjYoqEi33A4x-/view?usp=sharing" title="https://drive.google.com/file/d/1vUlFy_cBdOnKF0twqVhcjYoqEi33A4x-/view?usp=sharing">https://drive.google.com/file/d/1vUlFy_cBdOnKF0twq...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu