Homunculus

Ihmistä voidaan pitää syyntakeisena (syyntakeellisena) ja tekoihinsa vastuussa olevana, jos hän on vapaa tekemään sitä mitä tekee, eli jos hänen tahtonsa on vapaa.

Näin ollen kukaan ihminen ei ole täysin syyntakeinen. Kaikki ovat alentuneesti syyntakeisia (täyttä ymmärrystä vailla) tai peräti syyntakeettomia (ymmärrystä vailla), koska kenenkään ihmisen tahto ei ole vapaa eikä ainakaan täysin vapaa.

Alentunut syyntakeellisuus on ihmisen normaalitila, ihmisen osa. Oikeasti tämä syyntakeellisuus ei ole mistään ”alentunut”, vaan se on luonnostaan matala ja vajaa eikä anna takeita ainakaan ihmisen toiminnan moraalisuudesta.

F. M. Dostojevskin kellariloukon mies – poikkeusyksilö eli aikuinen – ei pääse vähällä: ”Missä ovat perimmäiset syyni, joihin nojaan, missä perusteet? Mistä minä otan ne? Minä harjoitan ajattelua, ja siksi jokainen perimmäinen syy raahaa minulla perässään toista vielä perimmäisempää ja niin edelleen loputtomiin. Juuri tällainen on kaiken tiedostamisen ja ajattelun olemus.”

Syyntakeettomuus merkitsee kyvyttömyyttä ymmärtää syy-seuraussuhteita ja tekojen seurauksia. Siksi syyntakeettoman ei katsota olevan vastuussa teoistaan.

Tekoni X johtuu seikasta A, seikka A seikasta B, B C:stä jne. Kun syiden ketju ulottuu niin sanottuun maailman tappiin saakka, tahdonvapaus ja voluntarismi taitavat häipyä olemattomiin tai ainakin näkymättömiin. Tekoni ovat kuin ovatkin determinoituja.

En jaksa ajatella asioita maailman tappiin vaan haluan rauhoittua katkaisemalla syyketjujen kelaamisen ja vatkaamisen hyvän sään aikana eli jättämällä ajattelun kesken. Minulle riittää luuloteltu, näennäinen ja puolivillainen tahdonvapaus, Dostojevskin sanoin: ”Ihminenhän ei näytä todellisuudessa muuta tekevänkään kuin joka hetki todistelevan itselleen, että hän on ihminen eikä nappula!”

Jos (kun) vapaata tahtoa ja täyttä syyntakeellisuutta ei ole, tarvitaanko sen tilalle illuusio, myytti, tarina tai sepite ihmispolon (Homo ”sapiens”) perimmäisestä hyvyydestä, ja luja usko siihen?

Ihminen on esi-ihminen, ihmisen alku – ja loppu. Ihmisyydestä jää jatkuvasti – ja aina – jotain puuttumaan. ”Ihminen – kuinka perusteltu onkaan tuo diminutiivi!” (Kaarlo Marjanen: Nuolia sumusta).

kaukotuovinen

Eläkeläisukko, vaari, joka kaipaa Kallaveden saareen. Poliittista menneisyyttä on, tulevaisuutta ei, mutta äijä roikkuu edelleen kuonavahvuudessa. Kaksi mainosta kirjasistani: <a href="https://drive.google.com/file/d/17i7p89zo2H4q_SIBqOZEzJt_s526rMiR/view" title="https://drive.google.com/file/d/17i7p89zo2H4q_SIBqOZEzJt_s526rMiR/view">https://drive.google.com/file/d/17i7p89zo2H4q_SIBq...</a> <a href="https://drive.google.com/file/d/1vUlFy_cBdOnKF0twqVhcjYoqEi33A4x-/view?usp=sharing" title="https://drive.google.com/file/d/1vUlFy_cBdOnKF0twqVhcjYoqEi33A4x-/view?usp=sharing">https://drive.google.com/file/d/1vUlFy_cBdOnKF0twq...</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu