Mitä armo olisi kotoisin?

Anteeksianto ja armo ovat eri asioita. Anteeksi voi pyytää ja saada tekemiään virheitä, vääryyksiä ja niin sanottuja syntejään. Armo taas koskee ihmispolon koko olemassaoloa, eksistenssiä.

Kun en tajua kristillistä armokäsitystä enkä uskontojen oppeja pelastumisesta tai vapahtumisesta (soteriologiaa), suomennan armon olemassaoloni oikeutukseksi, hyväksyttävyydeksi, legitimiteetiksi. Mutta mistä se ”tulee”, mistä sen ”saa”? Onko se mistään kotoisin?

Kysymykseni eivät koske niitä arki-ihmisiä, joille heidän olemassaolonsa legitimiteetti on itsestään- tai päivänselvää, eli se on juttu jota ei tarvitse eikä kannata kelata.

Sitä, että olemassaoloni hyväksyttävyys tulisi joltakin jumalalta, en siis käsitä. (Voinko tästä huolimatta ”pelastua kadotukselta”?) Entä pullahtaisiko legitimiteettini esimerkiksi vaimoltani, lapsenlapsiltani, muilta ”kanssaihmisiltäni” tai niin sanotulta yhteiskunnalta? Olisin siis heidän armoillaan tai sen armoilla? Tässäkään uskossa en jaksa alati olla, vaikka hyviä perusteluja on sille, että sosiaalisina olentoina olemme toistemme armoilla.

Lähimmäisiltä” saamani legitimiteetti ei ehkä aina minulle riitä. Joskus se ei myöskään kelpaa. Jos esimerkiksi jotain sangen keskinkertaista kirjoitustani kehutaan, vaivaudun ja tunnen kehujaa kohtaan myötähäpeää.

Entä ”itsetyydytykseen” perustuva legitimointi? Omin käsin onneen? Antaisin – ”runkkaisin” – ihan itse oikeutuksen ja hyväksyttävyyden olemassaoleskelulleni. Ja tämä riittäisi. Olisin legitimiteettini kanssa yksin itse, vain minä? (Lähentelisin solipsismia tai subjektiivista idealismia.) Olisinpa tuolloin kova jätkä! Tai olisin kuin jumalaksi ylennyt, itse itseni tarkoitus?

Entä mitä olisi olemassaoloni ilman legitimiteettiä? Pärjäisikö hyväksyttävyyteni ilman oikeutusta, muina miehinä, ”muuten vaan”? Ja oikeutukseni ilman mitään hyväksyntää? Tyhjänä? Ilman, että edes kaipaisin mitään ihme legitimiteettiä?

Nykyään olen ikään kuin jumalaa ei ole olemassa – ja jonain hetkinä ikään kuin jumala jotenkin eksisteerailisi. Samalla tavalla ajattelen, että olen ”ikään kuin” legitimoitu. Onpa latteaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu