Miten minusta tuli Minä

Jähmetin egoni sekä alkeellisilla että etevillä defensseilläni ja pyhitin Minäni, jotta saavuttaisin psyykkisen stabiiliuden. Tavoittamaani vakautta nimitän myös iän mukanaan tuomaksi kypsyydeksi, seestymiseksi, eheytymiseksi, stoalaiseksi tyyneydeksikin, ja resignaatioksi.

”Pitäkäämme tyyneytemme valossa kaikkia elämämme onnettomia sattumuksia, joissa olemme olleet joko naurettavia, halpamaisia tai typeriä, pelkkinä matkan pieninä haittapuolina”. Näin kirjoittaa Fernando Pessoan puoliheteronyymi Berdando Soares Levottomuuden kirjassa (suom. 1999). Näin automaattisesti annan kaiken anteeksi itselleni.

Olen saanut myytin itsestäni valmiiksi. Nyt on sitten kaikki hyvin, ja minä olen hyvä.

Minuun kielteisesti ja kriittisesti suhtautuvat ihmispolot näkevät vakaudessani urautuneisuutta, kangistuneisuutta ja luutuneisuutta. Annan heillekin anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.

”Juopuneena oman itseni tunteesta harhailen ympäri vakain askelin” (Pessoa). Mä koskaan en muuttua saa. Olen niin hyvä ihminen. Perkele!

Olkaa tekin.