Uskotaan uskomuksiin

Tieto on uskomus, uskokaa pois. Nimittäin Platonilta peräisin olevan määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Eli ongelmallista on tietää.

Roomalaiset tappoivat jonkun Jeesuksen, pois rauhaa ja järjestystä häiritsemästä. Kai, ehkä ja luultavasti, eli ongelmallista on, kun historiallisesti tosi tieto asiasta puuttuu. Uskomus tuosta kuitenkin tuli, sekä kristinusko, uskonto ja kirkkojakin.

Yhden uskomuksen mukaan jumala on olemassa ynnä hyvä ja kaikkivoipa. Sitten tämä jumala antaa naulata poikansa roomalaisten ristille. Uskottavaa?

Usko tarkoittaa uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista. Tämän ”tietää” Wikipedia. Uskonnollinen usko on siis yksi uskomusten laji, kai.

”Uskovaiset” ovat nähtävästi jollakin tavalla iloisia ja kiitollisia siitä, että Jeesus tapettiin ja kuoli. Koska kuolemisellaan Jeesus sai aikaan jotain erinomaisen hyvää. Tämä on monelle erinomainen uskomus. Mutta määritelmän mukainen perusteltu tieto tämä ei voine olla.

Uskon tai tiedon välinen ero ammottaa, ja lisäksi voidaan luulla. Luulo on uskomus sekin, tiedon korvike sekä asenteen aines ja osa. Luulo on monelle tiedon väärtti, ja uskonkin. Ja kyllä se vakaumuksestakin käy!

Monesti harhaan menevät uskomukset – esimerkiksi ns. positiiviset illuusiot ja perusteeton optimismi – pönkittävät polon huteraa egoa ja mielenterveyttä paremmin kuin oikeaan osuvat ja ns. depressiivinen realismi.

”Viisaalla” ihmisellä (Homo ”sapiens”) tuppaa olemaan halu uskoa ja kehnojenkin uskomusten tarve. Tämä helpottaa ihmispolon elämää, kun ajatteleminen on raskasta ja tietäminen vaikeaa. Totuudella ei ole niin väliä; oma mielipiteet ovat rakkaampia, rakkaimpia.