Valtion epäonnistumisesta

Niin sanotut kunnon kansalaiset pitävät Suomen ”alkuperäistä” (eurooppalaisperäistä) nationalismia ja kansallista herätystä kunniakkaana mutta nykyistä ”uutta kansallista herätystä” ja ”kansallismielisyyttä” lähes rikollisena. Tästä ristiriidantapaisesta tulee mieleen monenlaista.

Suomen valtio epäonnistui aluksi ja pitkään äärioikeiston ja kommunistien kohdalla. Kovan kommunismin kasvualustaa ei haluttu torjua. Sittemmin valtio alkoi onnistuakin.

Minkä kaikkien asioiden ja ilmiöiden kasvualustaa köyhyys ja huono-osaisuus Suomessa on nyt? (Maailman rikkaimpiin maihin lukeutuva Suomi pyytää ja saa ruoka-apua Euroopan Unionilta.) Entä kohtuuton varakkuus?

Perussuomalaisten menestys ja äärioikeiston uho kertovat valtion epäonnistumisesta. Etnonationalistien ja uusien natsien kohdalla valtio onnistuu vain poliisitoimessa, jos siinäkään. Valtion legitimiteetti on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Junttifasistien pelastusrenkaat ja kunnian kukkulat ovat toisaalla.

Valtion (ja rahan) olemassaolo edellyttää kansalaisten uskon sen olemassaoloon. Kaikilla ei tätä uskoa eikä ainakaan luottamusta ole. Puutteita luottamuksessa löytyy alhaalla ja ylhäällä, syrjäytetyiltä ja osalta ”ylempää roskaväkeä” (kuten Erno Paasilinna sanoi.)

Vain pienille vähemmistöille valtio on vastustaja ja vihollinen. Pääsääntöisesti Suomen valtion alueen asukit ovat valtiouskovaisia (etatisteja), jopa alamaisia. Natsitkin haluavat valtion – vaikka eivät tätä nykyistä.

Mitä on se ”suomalaisuus”? Onko ”kansakunta” vain kuvitteellinen yhteisö?

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu