Ei tipu eikä lirise

”Kili- Kili- Kalle kiljua keitti kiukaalla koko illan

Vaimonsa jo sängyssä makas kastellen himovillan”

Näitä tapahtumia ennen Kili-Kalle oli tietysti mennyt naimisiin. Morsian oli naapuripitäjästä, naimakauppa vanhempien keskenään sopima, eikä nuorilla ollut sen läheisempää seurustelua kuin istuminen rinnakkain kahvipäydässä kihlajaispäivänä.

Kun vihkiminen ja hääseurat olivat takana, vetäytyi nuoripari yöpuulle. Kalle siinä ujosti esitti siipalleen, että josko oltaisiin vähän ”sillä lailla”. Tuore vaimo siinä vähän ujona sanoi, että nyt ei kyllä tipu eikä lirise.

Kalle oli tietysti pettynyt, mutta oli kuullut miesten puhuvan, että naisilla on tietty aika kuukaudesta jolloin heitä ei passaa lähestyä. Kalle veti johtopäätöksen, että nyt se aika oli osunut hääpäivälle ja oli syytä olla kiltisti.

Vaimo oli hieman ihmeissään, kun Kalle ei tehnyt minkäänlaista yritystä lähestyä, puheli vain aamulla alkavaksi suunnitellusta heinätöiden aloittamisesta. Kysyi kuitenkin lopulta, että milloinkahan sitä alkaisi tippumaan ja lirisemään.

Impeytensä menetystä kaihoava vaimo hieman ihmetteli kysymystä mutta vastasi, että kyllä siihen ainakin viikko pitäisi vielä mennä joten kyllä nyt voitaisiin hyvin aloitella jos haluat. Kalle tietysti ällistyi, mutta ryhtyi kuitenkin toimeen.

Näin tuoreen avioparin ensimmäinen todellinen viestinnällinen ongelma tuli ratkaistua ja aamulla asteli heinäpellolle väsyneen mutta onnellisen näköinen nuoripari. Tippumisen ja lirinän merkitys selkisi myöhemmin Kallelle myös konkreettisesti.

”Väliaikaista kaikki on vaan”