Puput ja vihreät eväämme

Lounaspöydässä istuessani näin takapihan verkkoaidan takana jäniksen. Se katseli kaihoisasti aidan toiselle puolen, jonka istutukset sitä selvästi eväsmielessä kiinnostivat. Minulla sattui olemaan friseesalaatti pöydässä jota näytin noin kuuden-seitsemän metrin päässä olevalle pupulle, joka ilmeisesti säikähti ikkunasta näkynyttä liikettä ja lähti loikkimaan pusikkoon. Ajatteli varmaan mennessään, että herroilla on herrojen eväät.

Täytyy myöntää, että se oli elämäni ensimmäinen friseesalaatti jota siinä makustelin, joten sen kummemmasta herrasta ei ollut kysymys. Koska kyseinen pupu ei varmaankaan lue tätä tekstiä, niin toivottavasti joku eläinsuojelujärjestön edustaja käy kertomassa sille että kyseessä ei ollut vihaele eikä leuhkiminen, vaan salaatin näyttämisellä oli ainoastaan ja vain informatiivinen tarkoitus.

Yleensä ottaen minulla on kyllä hyvät välit jänisten kanssa. Ruokkimaan en ole niitä vielä alkanut, mutta muuten meillä on joskus hyvinkin viihtyisää – ainakin minulla. Olen joskus kokeillut erään vanhan ajan erämiehen opettamaa temppua päästä jäniksen lähelle. Varsinkin aamuisin kun menen postilaatikolle, on pihapiirissä saattanut olla joku jänis jota olen käyttänyt harjoituksissani.

On todettava, että yksilöissä on eroja niin kuin meissä ihmisissäkin. Jotkut eivät päästä liioin kymmenen metrin päähän, kesyimpiin on jäänyt etäisyyttä tuskin kolmea metriä. Ruokahoukuttimia en ole käyttänyt, vaan kaikki on perustunut ääntelyyn. Jänistenkielen sanakirjaa ei ole kohdalleni osunut, joten oppimista on vielä. Ehkä minä vielä jonakin päivänä onnistun lahjomaan jonkun jänösen syömään kädestäni.

Salaattia en kuitenkaan jäniksiä varten aio ostella. Kävin alkukesästä riipimässä koivunlehtiä pakasteeseen, pitänee joskus talvella kokeilla jos ne kelpaisivat pupujen ruuaksi. Itselleni ne kyllä maistuvat, mutta niiden järkevä kulutus on paljon pienempää kuin arvioin joten niistä kyllä riittää jonkun verran nelijalkaisille ystävillenikin. Todettakoon, että saunavastoja en koivusta tehnyt. On kovin epäeettistä hakata itseään ruualla.

 

kaunaherra

Olen vuonna 1947 syntynyt elämän ja työn prosessien moniottelija. Vanhentunut päivän kerrallaan, jatkan samaan malliin. Jos joku löytää kirjoituksistani jonkun mielipiteen niin se on omani. *Siunattu se joka ei mitään odota, koska hän on varmasti saava sen* mualaispoeka at gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu