Vastentahtoinen muistaminen

Päivisin esitetään TV-ykkösellä vanhoja kotimaisia elokuvia. Valtaosan olen nähnyt aikaisemmin, kuten varmaan monet suomalaiset. On kuitenkin joukko elokuvia, joita en halua nähdä toista kertaa. Aina ei elokuvan nimi kerro sitä, että onko nähnyt elokuvan vai ei. Onhan tuota katseluhistoriaa sentään kuutisenkymmentä vuotta.

Paatokselliset, ahdistavat elokuvat ovat sellaisia joita en välitä katsoa uudelleen. Niissä on usein uskonnollista ja muuta vanhanajan ahdasmielisyyttä joka ei vedä puoleensa. Kun sellaisen filmin on kerran nähnyt, ei sieluni kaipaa siitä uusintaa. On paljon mukavampaa verestää muistoja huumorilla höystettyjen, vaikka vähän kömpelöstikin tehtyjen mustavalkoisten elokuvien parissa.

Eilen katsoin vuodelta 1942 olevan filmin Varaventtiili. Sitä katsoessa en pitkästynyt, edellisestä katsomisesta oli varmaan kymmeniä vuosia. Kyseinen pätkä edustaa mielessäni jonkinlaista keskitasoa vanhasta suomalaisesta romanttisesta komediasta, kuten tuollaisia filmejä nykyään nimitetään. Tukkilaisia jaksan myös ruudulta katsoa, jos uusinta ei ole aivan muutaman vuoden takaa.

Mutta se vastentahtoinen muistaminen. En haluaisi nimetä mitään synkäksi kokemaani filmiä jota en halua katsoa uudelleen. Tasapuolisuuden vuoksi nostan kuitenkin esiin elokuvan Vaivaisukon morsian. Siitä on useampi vuosikymmen kun sen näin, eikä vastenmielisyys sen kertomista tapahtumista ole lähtenyt mielestä vieläkään. Lieneekö sillä ollut jotakin piilovaikuttamista elämääni, mutta mielelläni sen unohtaisin.

 

kaunaherra

Olen vuonna 1947 syntynyt elämän ja työn prosessien moniottelija. Vanhentunut päivän kerrallaan, jatkan samaan malliin. Jos joku löytää kirjoituksistani jonkun mielipiteen niin se on omani. *Siunattu se joka ei mitään odota, koska hän on varmasti saava sen* mualaispoeka at gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu