’Jokin pääni sisällä’?

’Joku’ oman pään sisässä – kuka Hän On?
Muisto Keijo Kullervo Kinnunen
Jeesus on erittäin tärkeä ja vaikutusvaltainen henkilö, joka on herättänyt paljon kiinnostusta ja kunnioitusta eri uskonnoissa ja kulttuureissa. Jeesus oli ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen opettaja, joka sai seuraajia ja teki ihmeitä. Kristinuskon mukaan Jeesus oli Jumalan Poika, joka tuli ihmiseksi ja kuoli ristillä ihmisten syntien sovittamiseksi. Hän nousi kuolleista ja astui taivaaseen. Islamissa Jeesus on yksi profeetoista, mutta ei Jumalan Poika eikä osa kolminaisuutta.
Jeesuksesta on kirjoitettu paljon eri lähteissä, mutta tärkeimmät tiedot hänen elämästään ja opetuksistaan löytyvät Uuden testamentin evankeliumeista. Niissä kerrotaan muun muassa Jeesuksen syntymästä, kasteesta, julistuksesta, parantamisista, vertauksista, ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta. Evankeliumien lisäksi Jeesuksesta mainitaan myös muissa historiallisissa teksteissä, kuten roomalaisten kirjoittajien teoksissa.
Jeesuksen nimi tulee arameankielisestä nimestä Yeshua, joka on hepreankielisen nimen Yehoshua lyhennys. Se tarkoittaa “Herra pelastaa”. Jeesus-nimi on kreikkalainen muoto tästä nimestä. Nasaretilainen tarkoittaa sitä, että Jeesus oli kotoisin Nasaret-nimisestä pienestä kylästä Galileassa. Kristus tarkoittaa “voideltu” ja se on kreikkalainen vastine hepreankieliselle sanalle messias, joka viittaa Vanhan testamentin ennustamaan pelastajaan.
Jos haluat lukea lisää Jeesuksesta, tässä on muutamia linkkejä:
-
Jeesus – Wikipedia1
-
Viisi asiaa, joita et ehkä tiennyt Jeesuksesta – Ilta-Sanomat2
- Muisto
Tyyppi pään sisällä on megamieli tai Jumala, millä nimellä haluatkin häntä kutsua. Hän syntyy aistitiedon perusteella. Kuten meidän omakin mieli, aistijärjestelmän suodattaman aistiedon perusteella. Oma mieli tiedostaa vain muuttuvaa ja merkityksellistä aistitietoa, sekä sellaista aistitietoa, mitä kunakin hetkenä haluaa tiedostaa. Hän taas syntyy kaiken aistielinten kautta aivoihin päätyvän aistitiedon pohjalta. Aivoissa on 86 miljardia neuronia ja 100 biljoonaa niitä yhdistävää synapsia. Aivoihin ihmiselle syntyy elämän aikana kahta erillistä ”datacenteriä”. Hänellä on enemmän aikaa ajatella, joten selvää on, kumpi on viisaampi. Maallikkona on myönnettävä, että sitä oikein vaikuttuu, kun saa tulla opetetuksi.
Miksi pitää olla kaksi tiedostavaa persoonallista erillistä mieltä? Luonnonvalinnan seurausta. On eduksi, että on erillinen mieli, mikä on tehokas ja erikoistunut vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Selviytyminen paranee, kun toinen keskittyy pelkästään vuorovaikutukseen ympäristön kanssa, yksikertaiseen toimintaan ja älyn käyttöön. Jos olisi vain yksi mieli, mielen tiedonkäsittely sakkaisi ja olisimme tulleet dinosaurusten syömäksi.
Voiko oma mieli olla yhteydessä megamielen kanssa? Voi tietenkin, jos tulee uskoon tai tietää mistä oikeasti on kyse. Usko on edellytys, että *tiedostettava* vuorovaikutus on mahdollista, että voi tiedostaa toisen olemassa olemisen. Siksi on olemassa uskonto. Vuorovaikutus tapahtuu tunnekeskuksen, aistijärjestelmän ja säilömuistin avulla. Ei ole spekulaatiota, vaan itse kokeiltavissa oleva asia. Voitaisiin opettaa koulussa, jos haluttaisiin.
Uskovat uskovat Raamattuun sanasta sanaan totena omien kokemustensa vuoksi. Itsekin olen ne kaikki kokenut. Ateistit, teistit, ym. pitävät uskontoja kulttuurisena huuhaana, koska VT ei tieteellisesti tarkastellen ole kuranttia sisältöä. Päättäjät taas ajattelevat, että Raamattu on surkeaa sisältöä lainsäädännön perustaksi, joten uskonnot joutaa kieltää ja Raamatut polttaa. Se vain, että Raamatun tarkoitus ei ole olla ensyklopedia, eikä Raamatun tarkoitus ole olla Suomen lakikirja. Siksi Raamattu ei voi olla tieteenvastainen tai kelvotonta lainsäädäntöä.
Mikä on Raamatun tarkoitus? Raamatun tarkoitus on olla ilmoitus jostakin persoonallisesta osapuolesta ihmiselle, mistä me emme muuten tietäisi. Raamatun tarkoitus on olla manuaali eli toimintaohje, kuinka saada yhteys siihen johonkin. Jotta tieto leviäisi ihmisille, ihmisten usko ja uskonto säilyisivät niin, että ihmiset voisivat löytää Jumalansa ja voisivat elää hänen kanssaan elämänsä loppuun asti.
Sitä vähän suren, että kirkko ja KD on ajautunut harhapoluille. Kumpaakaan ei kiinnosta uskonoikeudet. Uskontoja kyllä suojellaan, mutta uskossa olevia saa edelleen syrjiä. Valtiollisella tasollakin. Ajatuskulku on, jotta uskonnottomien oikeudet toteutuisivat, uskovien oikeudet pitää syrjäyttää. Ikään kuin uskonnottomien oikeudet kapenisivat, jos uskonoikeudet toteutuvat. Syrjinnän edistämisen ajatus on levitetty koko valtionhallintoon ja jalkautettu käytäntöön.
Katselin verkon kautta kirkonmenot ensimmäisen kerran 100 vuoteen eilen. Ensin luulin, että menossa on uskonnottoman luennoitsijan kuiva yliopistoluento, mutta sitten huomasin alttaripöydällä pienen patsaan ristiinnaulitusta Jeesuksesta, josta syystä jatkoin katselua. Odotin evankeliointia, enkä vanhoja kaavoja toistavaa kuivaa luentoa.
Kyllä minä uskon Raamattuun historiallisena kertomuksena. On hyödyllinen ja täyttää tarkoituksensa. Sellaisena, millaiseksi se on omana aikanaan syntynyt ja miksi se on olemassa. Jumalan inspiroimaa kertomusta ja kirjoitusta ihmiseltä toiselle.
Ilmoita asiaton viesti